lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitä suunnistaja toivoo?

Näin joulun ja uudenvuoden aikahan on tunnetusti toivoa täynnä niin pohdinpas tässä näin yleisellä tasolla, että mitä ME suunistajat oikein voitaisiin toivoa lajimme puolesta tulevaisuudelle. Tokihan jokainen varmaan toivoo uusia nastareita, pummittomia tykkijuoksuja, reenimotivaatiota jne. Mutta mitä toivoa, jos ajatellaan suunnistuksen tulevaisuutta lajina? 


Seuravassa näitä mahdollisia toiveita, ja pilke silmäkulmassa kirjoitettua pohdintaa, onko toive sittenkään hyväksi!

1) Toivomme lajillemme lisää näkyvyyttä, uusia harrastajia sekä sponsoreita. Kyllähän se nyt nostaisi meidän pihkaniskojen arvostusta kun suunnistustakin tulis telkkarista yhtä paljon kuin hiihtoa ja ampumahiihtoa, puhumattakaan potkupallosta... Sponsorit työntäis rahaa ovista ja ikkunoista ja kadulla jokainen vastaantulija osaisi luetella viime arvokisojen mitalistit. Suunnistuksesta tulisi mediaseksikäs laji ja seurat täyttyisivät uusista harrastajista. Kuulostaa hyvältä! Mutta... toisaalta kun raha alkaisi pyörimään se mahdollisesti houkuttelee käyttämään dopingia (hiihdossakin moni käryää vuosittain) ja teeveetuotannon määräysvalta todennäköisesti veisi kisoja nykyistäkin enemmän puistoihin pois ns. "kunnon maastoista". Lisääntyneiden harrastajien takia iltarasteillakin saisi karttoja jonottaa monta minuuttia, rasteilla jaettaisiin vuoronumeroita päästäkseen leimaamaan, am-kisoissa autoa ei saisi enää lähelle kisakeskusta ja Jukolassakin saisi varautua hammassuojilla nyrkkitappelujen vuoksi. Puhumattakaan siitä että maastot ylikuormittuisivat iltarastien valtavista yleisöryntäyksistä ja ne juostaisiin piloille. Siispä perun toiveeni.

Tarvitaanko meitä lisää?
2) Toivomme vähälumista talvea, aikaista kevättä ja sateetonta n. 20-25 asteista kesää, joka jatkuu pitkälle syksyyn. Oi miten ihanaa, se olisikaan kun jokainen päivä olisi täydellisen optimaalinen suunnistustreenille! Ei liian kylmä, muttei liian kuumakaan, jottei hikoa kuin pieni sika. Keväällä pääsisi aikaisin sulalle maalle ja vähälumisen talven johdosta suotkin voisi ylittää lähes tulkoon kuivin jaloin. Jukolan yössäkään ei palele eikä kisapaikoilla tarvita koskaan kumppareita, sadetakkeja ja fleecekerrastoja. Sm-yönkin voisi kelien puolesta juosta nylkyissä... Mutta oisko se sittenkään hauskaa? Enää ei voisi jakaa uskomattomia selviytymistarinoita reenistä, jossa vesisade muistutti lähinnä taifuunia, miten pystyisi enää arvostamaan kesän hyviä kelejä kun ei ole joutunut kaikki yllättäneen takatalven johdosta kärvistelemään kevätleirillä, kahlaamaan hyisissä soissa tai sitten läähättämään henki hieverissä juostessaan loppusuoraa 4 litraa kevyempänä +37 asteen helteessä Fin5:n pitkällä matkalla. Ja entä ne legendaariset syksyn yöreenit kylmässä ja märässä, myrskyn keskellä, buffit kaulalla. En tiedä, olenko sekaisin, mutta ainakin minä jollain ulkopuolisen mielestä varmaankin sairaalla tavalla nautin niistä syksyn loskakelin reeneistä. Sitä miettii jo tulevan kesän koitoksia ja pelkällä sisulla painaa eteenpäin. Taidanpa perua siksi tämänkin toiveen, sillä suunnistus muuttuisi täysin tylsäksi. Sehän se tämän lajin hienous onkin kun ulos ei paljo ikkunasta katella vaan mettään lähetään kelissä ku kelissä!

Mettään mennään kelissä ku kelissä
3) Toivomme vähemmän harvennuksia, hakkuita ja puita kaatavia myrskyjä sekä parempaa metsänhoitoa suomalaisiin metsiin. Olisihan se mukava juoksennella kun ei koko aikaa makaisi maassa, kun kompastelee harvennuksen aiheuttamiin "jätöksiin" tai joutuisi ninjailemaan myrskyn kaatamien ikikuusien yli päästäkseen. Oishan sekin mukavaa näin suunnistuksellisesti ettei kartan joka kohdassa olisi tilkkutäkin tapaisesti hakkuuaukkoja "pilaamassa" neitseellistä ikimetsää. Ja kyllähän se nyt on nautinnollisempaa juosta Jämin hyvin hoidetuissa talousmetsissä missä riittää kun jalkaa nostaa 10cm kuin keski-suomen tai varsinais-suomen "hakkuuhelvetissä" missä ei riitä vaikka nostaisi jalkaa 2 metriä... Mutta toisaalta. Eihän sitä joutuisi sitten koskaan kiroamaan kuinka juuttui kartalle merkkaamattomaan myrskytuhoon ja kaveri pääsi kuittaamaan kierrettyään 50m päästä, eikä enää pystyisi kehuskelemaan mahtavilla taistelujäljillä kun polvet aivan verillä kompastuttua joka ikiseen risuun ja männynkäpyyn. Ja kuka sitten pelastaa kun jostain kumman syystä maasto ei vastaakaan karttaa ja viimeinen takuuvarma "kirkontorni" oli edellinen rasti, eikä jossain kaukaisuudessa hämärästi häämötäkkään pelastava aukon reuna... Enkä ainakaan minä henkilökohtaisesti pitäisi jos kaikki maastot olisi yhtä luukutusta kuin Jämi. Onhan se omanlaistaan seikkailua, kun ei ikinä tiedä mitä metässä vastaan tulee, ja luohan se oman vivahteensa suunnistukseen, kun kartalta ei aina pysty päättelemään kuinka hidas hakkuuaukko on ja joutuu jopa omaksumaan, että metsät vaihtelevat ympäri Suomen ja joka puolella on omat ominaispiirteensä niin metsien hoidossa kuin ihan kasvillisuudenkin puolesta. Pakko siis perua tämäkin toive.
Ja läpi mennään vaikka harmaan kiven
Kun tarkemmin ajattelee niin eipä suunnistus kovin paljoa voisi toivoa, asiat näyttäisi loppujen lopuksi olevan suunnistuksessa näin yksilön kannalta melko hyvin. Meillä on upea laji, joka on upea juurikin kaiken monimuotoisuuden ja vaihtelevuuden takia. Meillä on metsiä missä suunnistaa toisin kuin osassa Eurooppaa. Eikä suunnistus mikään kovin kallis laji ole verrattuna moneen muuhun. Ehkäpä sittenkin löytyy yksi hyvä toive mitä suunnistaja voisi toivoa -> Toivomme siis ettei rakas lajimme kokisi kovin mullistavia muutoksia, näin on oikein hyvä!

ps. Yksi konkreettinen epäkohta kuitenkin kaipaisi korjausta... Koska suunnistus nyt on näinkin extremeurheilua, niin toivoisimme kestävämpiä suunnistustarvikkeita, repeytymättömiä suunnistuspaitoja, reikiintymättömiä suunnistussukkia, kallioilla luistamattomia nastareita, iskunkestäviä kompasseja, paikallaan pysyviä tarkistusliuskoja sekä aukeamattomia hakaneuloja numerolapun kiinnitystä varten. Onko se muka liikaa vaadittu? 

tiistai 16. joulukuuta 2014

Talven odottelua

Onpa taas kuukausi kulunut viime raapustuksesta. Mitäpä sitä ois ollut kerrottavaa urheilijan ihan normaalista treeniarjesta. On käyty koulussa, reenattu, syöty, penkkiurheiltu, syöty lisää, nukuttu ja sitä rataa. Mitä hauskaa tuon kertomisessa on? Ei ole ollut edes minkäänlaisia ongelmia saati sairauksia. Reenitki on maistunu hyvältä ja sitä on tullut hyvällä rytmillä. Nyt on käynnissä voimajakso ja voi että kun onkin tuo taloyhtiön kuntosali tullut tutuksi. Pyöräiltyäkin olen saanut paljon enemmän kuin aikasempina vuosina tähän mennessä koska ei talvi täällä Tampereella ole näyttänyt vielä tuloaan. Onneksi sentään huomenna suuntaan pohjoiseen ja jos ei Oulussakaan ole lunta niin takuuvarmasti sitä on uutena vuotena Kuusamon perukoissa. 

Niin missä viivyt lumi?
Viime viikot oon tehnyt käytännössä voimareenien lisäksi vain ja ainoastaan kaikkien rakastamaa (no ainakin minun rakastamaa) peekoota. Korkeempi sykealue on ollut asetettuna karenssiin. Vasta menneenä viikonloppuna Nouskin Tampereen kotileirillä annoin sykkeen nousta enemmän. Pakko kai sekin on näin henkilökohtaisena valopilkkuna mainita että lauantain Teivo-cupissa (5km) juoksin ensimmäistä kertaa alle 19min!! Ihan tosi, en oo ikinä aikasemmin päässy sen alle... :D Kello seisahtu siis aikaan 18:42 ja ihmettelen kyllä että millä ihmeellä? Enhän mä oo kun kyykänny jalkani täysjumiin ja hidastuttanut lihassoluni kaikella peekoolla. Eihän tuo aika toki mikään kummoinen ole, mutta eipä nuista sileen testijuoksuista ole muuta kuin hyväksi mk-reeniksi. Onneksi suunnistus sentään ei ole pelkkää aivojen narikkaan heittämistä ja pää kolmantena jalkana juoksemista/pyöräilemistä. 

Mitäpä sitä turhia jaarittelemaan vaan antaa kuvien kertoa enemmän kuluneesta kuukaudesta.

Hyvällä prosentilla olen löytänyt ne kivikkoisimmat polut...
Pyörän pesu on tullut jo liiankin tutuksi
Jalkamarssi...
Reppu aina täynnä evästä.
Jalan tämäkin..
Pirkkalan vanhalla lentokentällä piti vähän tempoa
Vaikea maasto + käyräkartta + yöreeni = Loistavaa viihdettä! Mainittakoon vielä se että en mä ny sentään yksin suunnistanu ku vasta kolmelle vikalle rastille... :D

Ja loppuun vielä pieni jäniskevennys mun löytämästä paikasta.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Voimaa Vierumäeltä

Olin viikonloppuna maajoukkueleirillä Vierumäellä. Viikolla iskenyt flunssa meinasi uhata leiriä, mutta onneksi tervehdyin juuri ajoissa. Leirin teemana oli talviharjoittelu sekä miten urheilijan pitäisi syödä (toteutin tätä myös konkreettisesti). 

Perjantai illan ja lauatai iltapäivän välillä meillä oli 3!! voimareeniä. Ja se myös tuntu... Reenien tarkoitus oli antaa hyviä vinkkejä ja mahollisesti uusia liikkeitä pysuttajan lajivoimaharjoitteluun. Ja niitä onneksi sainkin. Mutta ei siinä vielä kaikki. Näiden voimailujen päätteeksi rakas valmentajamme piti kaikkien innolla odottaman lihashuoltotunnin. Se ikään kuin lopulta maksimoi sunnuntaiaamun ja vielä tähän hetkeen asti kestäneen jalkojen megajumitilan. Saa sitä ihmetellä miksi paikat on kipeenä kun spagaattia siinä väännetään ja koko ajan kuulu "noniin, vielä sentti, hyyyyvä ja vielä sentti, noin ja vielä..." 

Perjantaina kävin lisäksi polkasemassa 1h viivasuunnistuksen ja illasta pelattiin kovatasosta säbää 30min.

Lauantaina puhuttiin siis ruokailuista. Kuulemma sanonnan "Hyvä ruoka, parempi mieli" saa nakata romukoppaan ja vaihtaa "terveellinen ruoka, kovempi kulku, mutta nälkäsempi maha" sanontaan. Ruokaa pitäis saada säännöllisin väliajoin, eikä ahmia järettömiä annoksia kerrallaan. Vitamiineista pitää huolehtia jne. Tutultahan tuo kuulostaa. Herkkujakin pitäis vältellä. Mutta jos sanonta "Olet mitä syöt" pitää paikkansa niin kai mun pitäis kohta alkaa sitten muistuttaa jauhelihamakaroonimössön ja suklaan sekotukselta...

Urheilijan lautasmalli?
Lauantaina illasta meillä oli ohjelmassa yöpysua. Rata oli hyvä, ja pimeys tuo oikeasti haastetta havaita polkujen lähdöt, varsinkin kun lamppu ei ole mikään tehokkain. Reeni sujui nousujohteisesti ja pakkohan se oli itekin kiristää kun radan loppuosassa kirittäjänä toimi moninkertainen maailmanmestari. 22km 1h 4min.


4-5 välillä tarjottiin reitinvalintaa... 

... ja lopussa mäkeä. 
Sunnuntaina ohjelmassa luki pitkä PEEKOO. No vauhtihan oli lopulta alussa LK (liian kovaa), mutta kyllä se matkan edetessä rauhottu. Pakko vaan todeta että kyllä Vierumäellä vaan on mahtavia polkuja!! Pari hyvää singletrack pätkääki löydettiin. Noususummaa kerty gepsin mukaan 490m, vaikka tuntu koko ajan että oltiin seinänousussa. No ehkä sekin vaikutti kun reisissä ei ollu vaan yhtään poweria. Matkaa kerty lopulta 52km ja aikaa kulu 3h.

Tänään tiistaina kävin Eetun ja Mikon kanssa NRCC:ssä (=yöiltarastit) tuossa naapurissa. On se kiva kun asuu käytännössä kartalla. Lähin vähän ennen poikia kun edellisestä juoksusta aikaa viikko. No, kolmosellahan takaa kuuluki jo tuttu porina. En ymmärrä vieläkään nuita polkuja miten ne siellä meni ja itse asiassa viikon takasessa yö-rogainingissakin pummasin pari minuuttia tuossa tunnelin päällä. No, loppu menikin sitten hyvin. Haettiin tarkotuksella vähän eri reitinvalintoja. Ite onnistuin parhaiten välillä 5-6 kun kiersin yläkautta enkä voimalinjaa pitkin. Lopuilla väleillä sitten arvottiin mikä polku on kartalla ja mikä ei.

NRCC Hallilla 6,6km
Torstaina suuntana Hankasalmi ja perjantaina arvostettujen kriitikoidenkin ylistämä lukion "TSÄBÄTSÄBÄ -turnaus" Pelaan viimevuotiseen tapaan veskarina (johtuukohan suklaasta...) ja eihän IF Järsiborgilla voi tietenkään olla muuta tavoitetta kuin tuoda poika kotiin!!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

8h YÖ-Rogaing 7.-8.11. Tampere

Perjantaina klo 22 startattiin Nikon kanssa vähän pitemmälle siivulle... Mukana vain pyörä, kartta ja juomarepullinen (turhaa) tavaraa. Parituntia aikasemmin saatiin kartat ja reittiä oli aikaa suunnitella puolisentoista tuntia. Kartta oli täynnä rasteja vähän jokapuolella eikä meinattu keksiä miten alottaa reittisuunnittelu. No, lopulta meille kehkeytyi ns. "pääreitti" jossa oli sitten useampiakin "lisäoptioita" ja tietysti oikasumahollisuuksia...
Perjantain kisavalmistautumista
Edellisenä päivänä satanut esilumi (10cm) teki kelistä oikean työmiehen kelin mutta ihan hyvä vaan niin saatiin vähän valoa pimeyteen. Alun yhteislähössä ei juututtu ruuhkiin vaan lähettiin hyvällä tatsilla liikkeelle. Parin rastin jälkeen vähän tasattiin sit vauhtia. Eka tunti meni nopsasti kaupungin laitamilla, josta suunnattiin kohti Kangasalaa. Saimme aurata 4km pururataa/polkuja jossa näkyi vain yhdet jäljet. Tässä vaiheessa vielä hyvin voimia.

Kangasalle tultaessa päästiin lämmittelemään vähän reisiä reitin kovimmissa/jyrkimmissä ylämäissä. Lisäksi meille tarjoiltiin yön teknisintä ajopätkää kauheassa kuravellissä ja liukkailla pitkospuilla järven rantamilla. Huonostipa satuin ennakoimaan kun olin juuri kaivanut leivän esille ja yritin sitä siinä samalla pureksia.


Vajaan kolmen tunnin kohdilla Kangasalan metsissä meillä molemmilla taisi sattua kisan "heikoin" hetki, mutta sepä ei paljo menoa hidastanut vaan tehtiin kartan perusteella onnistunut, etukäteen riskialtis pelto/metsä oikaisu ja säästettiin iso kierto. Päätettin pitää kunnon ruokatauko (4min) vasta 10km vauhdikkaan tiepätkän jälkeen. Jugurtit ja leivän rippeet naamaan ja matka jatkuu.

Seuraava puolitoista tuntinen oli kisan hitainta ja raskainta aluetta. Koko ajan piti keskittyä että pysyy metsäteillä siinä kapeassa urassa jota pitkin muutkin olivat ajaneet, sillä heti kun ajautui sivuun oltiinkin liiskassa. Onneksi Herwoodin "kotimaisemat" lähestyi polkasu polkasulta. 

Hervannassa pidettin ruhtinaallinen 10min!!! ruokatauko siinä kolmen aikaan yöllä. Korjailtiin hieman lopun reittisuunnitelmia, koska keli oli osoittautunut todella hitaaksi. Kun hiilarivarastot oli taas täynnä suunnattiin kohti keskustaa. Seuraavat kaksi rastia olivat haastavia löytää sillä ne oli ilmeisesti suunniteltu juoksusarjalaisille ja sijaitsi 300-500m päässä polusta, mutta molemmat oli 9 pojon arvosia niin pakkohan ne oli hakea.

Klo 4:00-5:00 pyörittiin Tampereen keskustassa. Oli hauska kun öisillä kaduilla kaikkien baarista palailevien kulkijoiden seassa risteili pilvin pimein juoksijoita ja pyöräilijöitä. Muutenkin meidän ajantaju oli jo mennyttä ja tuntu että tässähän tulee kiire ehtiä kiertää vielä Kaupin metsiköiden kautta takaisin kisakeskukseen.

Kaupin rastit oli todella hitaita ja päätettiin jättää pari rastia välistä että varmasti ehitään ajoissa maaliin, sillä jokaisesta ylimenevästä minuutista vähennettäisiin yksi piste. Kiristettiin vähän vielä puolen tunnin loppukiriä, kun poweria tuntu olevan. Koko kisan viimeselle rastille tehtiin pieni parin minuutin "kunniakierros", mutta meillähän siihen oli aikaa. Mitä turhia lopettaa kisa liian aikasin :D Maaliaika 7:54:22 ja garmin ilmotti matkaksi 100,1km. Pitkästä aikaa kunnon reeni!

5min maalintulon jälkeenki vielä hymyilyttää
Maalissa pesun kautta järjestäjien tarjoamalle "riisutulle" aamupalalle = leipää ja juustoa sekä mysliä ja jugurttia. Meillä ei ollut mitään käsitystä miten pärjättiin suhteessa muihin. Se vain tiedettiin että meidän oma tekeminen oli ollut hyvää, reitti oli aika hyvin koottu, suunnistus meni muutamaa kuprua lukuunottamatta putkeen ja vauhti pysy tasasen tappavana =  hidasta perusmättöä. Siksi yllätyttiinkin aika positiivisesti kun meille selvisi että oltiin voitettu koko kovatasonen skaba. Noh, mikäs siinä näin rogaing ensikertalaisille. 

Kyllähän me pyrittiinki tuolla keskustan/kaupin alueella "piirtämään" Hessu Hopo :DD


Niin, ja siitä "turhasta" tavarasta. Oltiin varauduttu ettei ainakaan palelluta. Mulla oli 2 kerrastonpaitaa, yhet kerrastonhousut, yhet tuulipuvunhousut, kahet sukat, 4 buffia, 3 hanskat sekä pähkinöitä, suklaata, pari energiapatukkaa ja geeliä mihin en kertaakaan koskenut...

Erittäin kuvaava video kisaolosuhteista Team Madrogin kuvaamana.

https://www.facebook.com/video.php?v=651174261662746&set=o.854117534623256&type=2&theater

Nyt vaan kunnon palauttelut ja viikonloppuna maajoukkueleirille Vierumäelle.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kausianalyysi 2014

Nyt on kyllä hävettävää sanottavaa... Vuonna 2013 treeniä tuli 570h ja tänä vuonna 2014 465h joka on 105h vähemmän!! Enkä edes kehtaa verrata vuoteen 2012 sillä ei edes pörssikurssitkaan viime lamassa laskenut yhtä paljoa!

2013

2014
Harjottelun jakautumisessa muutamia muutoksia. Pelailun osuus vähentynyt 15% -> 2%. Hankasalmella pelailtiin aina järsien kesken paljon, eikä armeija vuotena nyt kovin paljon tällaista tullut tehtyä. Samoin voimatreeneissä dramaattinen pudotus määrissä 56h -> 18h. Ne perus Hankasalmen ”mättö” kuntosalit jäi pois. Pitäis kait hankkia itelle nyt sellainen "oranssimatto" jossa tehä vattalihaksia...

2013
2014
Miten harjoittelu jakaantui? Ero kuvaajissa on kuin yöllä ja päivällä. (Huom. asteikko) Eritoten uuden kauden alkaessa käytännössä kaikki määräharjottelu jäi pois (RUK). Harjottelu yksipuolisempaa, pääasiassa pk:ta. Keväällä hyvä reeniputki (jakso 6-7), kun leireilin enkä ollu intissä... Kesän korvilla taas ”määrät nolliin” loppusotien takia. Kun intti loppu niin reeni into kohillaan ja reeniä tuli jopa enemmän kuin aikasemmin ja erittäin hyviä reenisettejä tuli monia. Enkä sairastellutkaan kuten talvella. PK2:ta ja VK:ta tuli kun valmistauduin MM-kisoihin.


2013
2014

 Viikkomäärät todistaa samaa. 2013 reeniä tuli tasasesti koko ajan. Tänä kautena alle 2h reeniviikkoja 10kpl!! Voiko tässä etes urheilijaksi itteä nimittää? Alkukaudesta sairastin RUK:ssa koko ajan. Vain yksittäisiä edes kohtuullisia viikkoja. Kevät + loppukesä parempaa tekemistä kuin aikasemmin.

2013
2014
 Pyöräilyä tuplasti enemmän, osin Mallorcan ansiosta. Pyöräiyssä PK2:sta 13h ja VK:ta 11h enemmän kuin edellisvuonna. Eli reenin laatu parani. Juoksua säälittävän vähän, pudotusta 300km, mutta toisaalta suunnistusta enemmän, kiitos armeijan leiriviikkojen. Hiihtoa selvästi vähemmän.

Harjoittelun onnistuminen: SUUNNISTUS: Alkukaudesta juoksua jäi hirveästi väliin.. Kunto oli talvella ihan pohjissa. Keväällä hyvän 8 viikon yhtenäisen reenijakson ansiosta sain kaivettua vauhtia. Toukokuussa 2000m testijuoksun uusi enkkari Hankasalmella 6:34 (20s parannus). Kaikki tämä tehokkaan jakson ansiota. Käytännössä juoksuvauhdillisesti kehitystä hivenen. Syksyn kisoissa yllätyin, että vauhti olisi riittäny plakettiin. Voimareenin vähyys näkyi keskivartalon vähentyneenä voimana. Lihashuolto osittain kevään kulun yksi osatekijä. Pitkiä juoksuja ei tullut juuri yhtään, eikä eiryisemmin PK2:takaan. Kovia ”avaavia” enimmäkseen. Siksi juoksuvauhti varmaan edes kohtuullista. MM-kisojen aikaan juoksu jäi pois. Kaudella ei ollut mitään kovin tyypillisiä reenejä. Ei ylämäkivetojaksoa, ei punttijaksoa jne.

Harjoittelun onnistuminen: PYSU: Aloin pyöräillä vasta keväällä. Mallorcalla paljon määrää. Pyöräilyvauhdissa ei juurikaan kehitystä. Armeija pilasi täysin. Ihme, että tämä vauhti kuitenkin riitti MM-mitaliin, vaikka onnistuinkin loppukesän parin viikon pysun ”tehoblokilla” saamaan kauden parhaan pyöräilykulun (= viime kauden taso) juuri MM-kisoihin.

Kisaonnistuminen: SUUNNISTUS:  Kauden tavoite eli plaketti jäi saamatta. Yllätyin että juoksuvauhti olisi riittänyt just plaketeille, mutta suunnistus rakoili tällä kertaa. SM-pitkällä paino vielä juoksemattomuus ja itävä sairaus. Vain yksi yöreeni ennen SM-yötä verotti yössä. SM-ep:llä taas juoksemattomuus tuli taas esille kun alkoi jalat kramppailla lopussa.  Kauden toinen tavoite FIN5 meni mukavasti jopa vähän yläkanttiin odotuksiin nähden ja muutenkin aurinko paistoi leveästi.
Kisaonnistuminen PYSU:  Kauden tavote ja pitkäaikanen unelma toteutu, henk. koht. MM-pronssi. Vaikea vieläkään uskoa, sillä pyöräilyvauhti koko kautena oli aivan surkea! Suunnistuksen puolesta kisa lähes täydellinen flow-suoritus. Molemmissa SM-kisoissa olin sairauden heikentämä. Saldo 1 hopea ja 2 pronssia. Pysun lajiominaisuudet kehittynyt. Sujuvuus, ennakointi, maastossa ajotaito…

SUMMAUS:  Ottaen huomioon millainen kausi reenillisesti oli (täyskatastrofi) niin suorituksiin on oltava älyttömän tyytyväinen. Peruskunto ei juurikaan kehittynyt, mutta vanhojen pohjien ansiosta muutamilla onnistuneilla reenijaksoilla (kevät + loppukesä) sai pidettyä yllä kohtuullista suoritustasoa.

Mietteitä tulevasta kaudesta: Hiihto saa jäädä lähes kokonaan pois. PK2 juoksua lisää, samoin kehittävää VK:ta. Pyöräilykilometrit uusille tuhat luvuille ja pyöräilyä tasaisesti ympäri vuoden. Alkukauden ja talven päätavoite lisätä jalkojen pyöräilyn lajivoimaa. Keväästä alkaen pyöräilyvauhdin parannus teemaksi.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Seurasiirto

Viimeset kuukaudet oon tässä yrittänyt pohdiskella, että missä tamperelaisessa seurassa mun toivottavasti nouseva urani jatkuu. Valinnanvaraahan tällä seudulla on ihan riittämiin. Loppujen lopuksi päätös syntyi aika helposti. Ensi kaudesta alkaen suunnistuspaidan väri muuttuu valkovihreästä sinikeltaiseen... Ei suinkaan tre kronoriin vaan Ikaalisten Nousevaan Voimaan, tuttavallisemmin Nouskiin. Pysussa edustan tulevaisuudessakin Raikasta.

Nouskin vahvuudeksi voi sanoa urheilijalähtöisen ajattelutavan. Seurassa on tällä hetkellä lupaavia nousevia huippuja sekä kuitenkin kokemusta ihan maailman huipulta saakka. Kunnianhimoisuus kehittyä suunnistajana yhdistää kaikkia ja uskon että yhdessä tekemisen meiningillä jokainen saa puskettua omaa tasoaan ylemmäs. Ja tottahan seuraan oli helppo tulla mukaana kun sitä jo ennestään edustaa muutamia tuttuja.

Tänä viikonloppuna olinkin jo ekalla Nouskin leirillä Salossa. Jaloille sai antaa kyllä kyytiä ja syksyn vähäisen juoksemattomuuden huomasi kyllä ylämäissä... Perjantai-illan yösuunnistus oli vähän hakemista ja en päässy missään vaiheessa sinuiksi kartan kanssa. Tulipa haettua vauhtia kartan ulkopuoleltakin...

Lauantaina muu porukka osallistui Halikkoviestiin. Mä kävin siinä sivussa vetäsemässä kunto A:lle (5,7km) tukevat 3min pohjat. Rata oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Illalla vielä palattiin samaiseen maastoon lamppu päässä. Tällä kertaa kulku oli aivan toisenlaista! Harvinaista kyllä sai ihan pidätellä menohaluja ja rastitkin löyty lähes moitteettomasti.

Tänään aamusta ei paljo kellon siirtelyt vaikuttanut vaan metsään oli vielä päästävä pitkän peekoon merkeissä. Mentiin koko porukka yhdessä vetovuoroja vaihdellen. Rata ja kartta oli kymmenen vuoden takaisista normaalimatkan mm-katsastuksista ja maasto aikamoista priimaa!! Meikäläinen on tottunut vetää peekoot sillä perinteisellä mättölinjalla niin vähän kyllä etukäteenkin olin jo ounastellut että tänään ei tulisikaan ihan niin hidasvauhtinen reeni. Pysyi se syke sentään yllättävänkin suuren osan peekoon puolella... Aika 1h 55min ja 14,5km.

Jalat on nyt aivan muussina kun näin äkkiseltään tuli juostua, eli viikonloppua voi siis pitää onnistuneena!

torstai 2. lokakuuta 2014

Yön kyöpeli ja rintin rinssi

Voi vitsi kun on taas M-A-H-T-A-V-A-A lenkkeillä upeissa syyssäissä!! Intoa ei vaan millään meinaisi jaksaa säästellä. Ja oikein kunnon buustin sai päälle, kun kuulin valinnasta AIKUISTEN maajoukkueeseen. Sitä kait on alettava nyt ihan oikiasti reenaamaan... Mutta onneksi tuli käytyä taas viikonloppuna parit kisat.

Jaksoin myös järjestellä vuoden kartat
Lauantaina Sm-yö Savonlinnassa oli erittäin vaihteleva osaltani. Rata oli todella vaativa johtuen maaston peitteisyydestä, eikä ratamestari tarjonnut polkukiertoja kuin vasta aivan lopussa. Hyvä niin! Ei suunnistus mitään polkujuoksua olekaan. Meinaa nykyään nimittäin olla pitkillä väleillä yhtenä vaihtoehtona mailereita varten tehty polkukierto. Rata löytyy reittihärvelistä. Mulla tuntu alkumatkasta maha vähän "täydeltä" vaikken paljoa ollutkaan syöny ja piti vähän rauhotella ettei ala perinteisesti pistämään. Viimeset kolme kilometriä puolestaan sain taistella kramppeja vastaan. En oo koskaan kokenu että urheillessa kramppailis pohkeista, mutta varmasti sairastelun jäljiltä suolatasapainoki ihan sekaisin. No ylämäet yritin sit mennä mahollisimman suorin jaloin ja pari kertaa piti pysähtyä venyttelemään. Eikä siinä kaikki. Yhessä välissä kramppasi nivusistakin ja piti toista jalkaa laahaten yrittää päästä eteenpäin ja hävettihän se siinä kun mummotki paineli hetkellisesti ohi...

Tein myös yhen 3,5min pummin. Siinä tuli taas todistettua, että kyllä se tyhmyys todellakin tiivistyy porukassa, sillä meitä oli varmaan reilu kourallinen kartoittamassa aluetta uusiksi. Lisäksi muutama pienempi virhe. Lopussa hävisin kramppien takia 2min ylimäärästä ja siksipä loppusijoitus yllättikin positiivisesti, 14. +11min kärestä. Olihan siellä kaikki pummaillut tajuttomasti, mutta silti. Ja vaikka lähdinkin ilman tavoitteita kisaan niin kyllähän tuo parin minuutin ero plakettiin hieman jäi kaivelemaan kun kuitenkin mullekin ehti tapahtua yhtä jos toista metässä. Päällimmäisenä olen kuitenkin iloinen siitä, että taito on vielä tallella.

Sunnuntaina kiertelin yliopistolla, mutta en opiskelujen, vaan Mikonpäivän rintin merkeissä. Uskaltauduin pääsarjaan totuttelemaan jo tulevaan. +2:02 kärkeen, sijoitus 13. Rata oli todellakin korkeatasoista pyrintö laatua ja suhteellisen pientä aluetta oli käytetty hyvin hyödyksi. Pitkäväli 11-12 tuli vähän liian nopeasti kartankäännön jälkeen ja rastilla hukkaantui muutama sekunti lähtösuuntaa miettien. Sorsapuiston "loppulenkillä" kaartelin kans 15s ylimäärästä ja kyllä vauhtikin vähän alkoi jo hyytyä. Keli oli mukavan kesäinen näin lokakuun kynnyksellä...
Part 1
Part 2
Kesä?
Sunnuntaina minulla oli erittäin suuri ilo saada pariksi päiväksi vieras suoraan valtion leivistä. Niko oli nimittäin jollain konstilla onnistunut huijaamaan itsensä vapaalle jalalle ja sehän tiesi tietenkin armotonta reeniä!! Maanantaina mulla oli lyhyt koulupäivä ja lähettiinkin heti lenkille kierteleen ympäri tamperetta geokätköjen perässä. Niko pyöräili edeltä, etsi kätkön ja mä juoksin pienen mutkan kautta aina "rastille". Mukava 17km ja vajaa 2h juoksu + siirtymäpyöräily 16km. Jotta varmistimme seuraavan aamun jalkajumin, lähettiin illalla yörasteille, kun ne järjestettiin aivan naapurissa. Mulla lamppu reistaili alkumatkasta ja juoksinkin "keskusrastille" odotteleen nikoa ja sitten juoksenneltiin yhessä kunnes mun lamppuni taas välähti.

Tiistain "pääreeni" oli vasta hämärän aikaan tehty 100-200-300-400-300-200-100 pyramidiharjoitus. Ja nuo luvut oli sitten metrejä. Kivasti sai hapot liikkeelle.

Eksyin pyörälenkillä "taitoreitille"
PS. KOIN SUUREN YLLÄTYKSEN AVATESSANI BLOGIN!! 10000 "lukijan" rajapyykki tuli rikotuksi. Wouuu!! Joko blogillani on oikeastikin mukava määrä aktiivisia lukijoita tai sitten mummu ja pappa lukee näitä juttuja useampaankin otteeseen... :D Elikkäs suuri kiitos arvoisat lukijat mielenkiinnostanne näitä juttuja (höpinöitä) kohti!
"Kari" mielii niin kovasti kalastamaan...

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Loppu, slut, ohi, finito...

... siis mun kausi. Sillon kun mistään ei meinaa enää tulla mitään, on parempi lopettaa ajoissa kuin liian myöhään. Vikasta mm-startista on n. 3,5 viikkoa ja sen jälkeen alkokin urheilullinen pannukakku. Käytännössä oon mm:mien jälkeen käyny kaks juoksulenkkiä ja kahet katastrofaaliset sm-kisat. (joita en jaksa edes enää muistella)

Valkonen lippu esille loppukauden suhteen...
Eka viikko Suomeen paluun jälkeen oli ehkä yksi kiireisimmistä mitä koskaan ollut. Muutto UUTEEN kämppään, UUSI koulu, UUSI kaupunki... Ei paljo lenkillä ehtinyt käydä, vaikka sm-pitkä kolkutteli jo viikonloppuna. Eipä ihmekkään, kun viimeksi Jukolassa kipeänä, niin olihan se jo aikakin ja osittain varmaan kiireen, stressin, uusien pöpöjen jne. seurauksen mun normaalistikin alhainen vastuskyky teki tepposet. Viikko kuumetta, josta selviydyin nipin napin sm-pysuihin Kurikkaan. Vaikka juuri vannoin etten muistele kisoja niin pakko vähän kuitenkin fiilistellä sillä mitä melkein saavutettiin, pääsarjan viestihopee, se olis ollu otettavissa Tuomon kaa jopa yllättävänkin helposti ilman allekirjoittaneen töppäilyjä... No onneksi suunnistus on siitä hauska laji, että uusi vuosi tuo tullessaan aina uudet kisat joihin voi latautua entistäkin nälkäisempänä...

Mutta takaisin tähän kurimukseen... Kurikan kisojen jälkeen olin juuri tervehtynyt edellisestä taudista kun tulikin jo seuraava, ennennäkemättömän sitkas mahapöpö. Siinä menikin seuraava viikko. Ruoka ei juuri alaspäin kulkenut, päinvastoin, ja intervallireeniä tuli harrastettua ahkerastikin sängyn ja vessan välillä. Olo oli totaalisen väsynyt. Nukutti, väsytti, uuvutti vaan. Viimenen tikki oli se, että kroppa alkoi vasta alkuviikosta pikkuhiljaa aloitella lihasten tyhjentyneiden energiavarastoiden täyttämistä. Parempi siis heittää pyyhe kehään, kuin yrittää "pakolla" sinnitellä vielä kuukausi. Koulustakin poissaoloa lähes 2 viikkoa ja kun en kerennyt talon tavoille oppia niin onhan tässä myös kirittävää silläkin saralla.

Mutta ei tämä nyt niin dramaattista ole miltä kuulostaa. Lähen sm-yöhön kuitenkin ihan huvin vuoksi, ja mannaankin kun tuli ilmottauduttua niin nimenomaan, huvin vuoksi. Muuten irtisanouduin juuri ennaltamääritellyistä ja suunnitelluista reeneistä seuraavan kuukauden ajaksi. Aion alotella urheilijan "loman", ylimenokauden, jo nyt. Reenaan kuukauden just niin miltä millonkin tuntuu tai jos ei tunnu siltä niin sitten en reenaa vaikka viikkoon (no tota viimestä en kyllä itekään usko :) Jos ja hyvin todennäköisesti kun huvittaa tehä extraultrapitkäsupermättöseikkailu niin sit mä teen sellasen, tai vaikka kaks! Ja putkeen! :D En välitä mitään millasia reenejä tuun tekeen, ei haittaa vaikkei mun reenailussa ois mitään järkee seuraavaan kuukauteen. Annan siihen nyt itselleni luvan.Täältä montun pohjalta on vain yksi suunta, ja se ei ole alaspäin...

Reenimotivaatio, se ei oo mihinkään hävinny, vaikka se just vuoden tärkeimmälle kotimaiselle kisakaudelle sattuneen sairastelukierteen takia onkin vähän vaikea kaivaa taas jostain syväjäästä esille. Muutenkin koko kausi oli harvinaisen rikkonainen ja vaihteleva etenkin Armeijan takia, mutta en rupea vielä analysoimaan mennyttä, sen aika on myöhemmin. NYT annan ajatuksen vaan lentää ilman mitään huolen häivää huomisesta ja kun uusi harjotuskausi alkaa (sitten kun alkaa) niin mies on luultavasti entistäkin kovemmalla innolla ja motivaatiolla siirtymässä kohti pääsarjoja...

Kuulemisiin!!

ps. hyvin todennäköisesti tälle kyseiselle sivustolle ilmestynee tässä kuukauden aikana muutamakin kuvallinen "seikkailumättö" kertomus...

tiistai 9. syyskuuta 2014

Puolan MM

Reissusta on kulunu jo jonkun aikaa ja Suomeen paluun jälkeen on ollut hirveästi menoa ja kaikkea uutta opiskelurintamalla. Vasta nyt ehtii kunnolla pureskella mitenkä siellä Puolassa oikein menikään...

Matkustin kolme päivää Oulusta kisa-areenoille Bialystokiin. Meinasi bussissa istuminen jo alkaa kyllästyttämään, mutta onneksi perillä odotti jo kesäkuulta tuttu majapaikka ja tilavat huoneet. Eka varsinainen päivä Bialystokissa tarjosi kaksi mallisuunnistusta, pitkän mallimaasto ja se kiinnostavampi eli sprintin naapurimaasto. Illan avajaiset jäi väliin sateen ja vilustumisen uhan takia.

Majotuksessa oli oma sulkkishalli
Mallisuunnistamaan lähössä


Maanantaina oli vuorossa ensimmäinen "kisa". Epävirallinen sekaparisprintti. Sai valita meneekö kisana vai reeninä, joten valitisin jälkimmäisen. Ihan mukava rata ja sai totutella oikeaan suunnistukseen muiden seassa.


Tiistaina olikin sitten viikon tärkein startti, sprintti. Keli oli sitä legendaarista "vettä vaakatasossa"- sarjaa ja mutaa löyty kisan jälkeen kilokaupalla hampaitten välistä. Lähdin melko loppupäässä, mikä oli vähän fifty-sixty hyötykö vai haittasko se. Oiot oli nopeempia, mutta toisaalta jo valmiiksi liejuiset polut oli täyttä kuravelliä loppupäälle. Rasteja 6,7km (optimia) radalla oli 27. Alusta alkaen pyrin pitämään vauhtia. 4-7 rasteilla aloin saada itseluottamusta että, "hei mähän osaan tän". Joka risteyksestä tiesi minne kääntyä ja sain painaa täysiä välillä vähän "lintassakin" mutasissa mutkissa :D Radan vaikein alue oli 11-16 rastit, sillä piti olla tarkkana oikeasta kiertojärjestyksestä. Sekin meni suht hyvin ja seuraavilla parilla pitkällä välillä kiristin vain entisestään vauhtia ja luin tien ylityksen jälkeistä loppulenkkiä muistiin. Pystyin puristamaan loppulenkilläkin omaan tasoon nähden hyvin, vaikka en saakaan samanlaista loppupuristusta kuin muut, vaikka tiesin että nyt on tulossa nappisuoritus.
MM-sprintti
Heti maaliin tultua oli outo fiilis. Olin puristanut kovempaa ku koskaan ja tiesin ettei virhettä ollut tullut juuri yhtään. Oli sellane fiilis etten ois pystyny tehä mitään paremmin ja sitä ei ole käyny aiemmin! Aleksi tuli heti maalintulon jälkeen sanomaan että nyt on sekuntipeliä mitaleista. Jännättiin ihan tosissaan miten käy ja lopulta päädyttiin samaan aikaan ja jaettuun pronssiin!! Tuloksen ratkettua oli vähän hölmistynyt olo, ei sitä vielä oikein tajunnut. Jälkeenpäin kun purkaa suorituksen atomeihin niin oishan sieltä 10-15s saanut vielä puristettua pois.

Illan palkintojenjako oli mukava kokemus vaikkakin tällä kertaa taustalla raikui ruotsin kansallislaulu. 



Sprintin onnistuminen oli kyllä uskomaton tarina. Se yksi ainut startti oli ollut mielessä viime viikot. Tiesin että se ois mun ainut sauma ottaa henkilökohtainen mitali, mutta se vaatis virheetöntä suoritusta. Aika karua ajatella noin etukäteen, mutta täyttä realismia. Mulla oli jo lähdössä täysi keskittyminen käynnissä. Se piti koko kisan ajan ja puolessa välissä tuli sellainen "flow"-tila mistä puhutaan. Silloin tietää että kaikki on kontrollissa ja ehtii vain nauttia itse suunnistuksesta ja kisasta. Uskomatonta, että se todella tuli kaikkein tärkeimmässä mahdollisessa paikassa ja ei niinkään ulkopuolisen vaan älyttömän kovan sisäisen paineen alla.

Keskimatka oli heti seuraavana päivänä. Takki oli hieman tyhjänä, sillä kisojen tavoitteet oli jo ylitetty mutta lähdin sillä asenteella, että kaikki tästä eteenpäin on vaan plussaa. Keskimatka olikin hyvä kisa kahta 2min virhettä lukuunottamatta. Ensimmäinen ärsyttää eniten sillä siihenhän se kisa tietenkin jo kaatui ja oli kyllä suurimmaksi osaksi kartan vika.(joopajooseliseli) Sijoitus 15.


Välipäivänä ehti vähän rauhoittua kisavilskeestä ja käytiinkin maajoukkueena vähän kiipeilemässä. Kädet kieltämättä meni vähän jumiin kaikesta rimpuilusta.

Kiipeilypuisto
Yläilmoissa
Pitkälle lähdin vain tekemään omaa hyvää suoritusta. Ei ollut mikään kova lyönti sinä päivänä reisissä ja eroa tuli yllättävänkin paljon kärkeen koko ajan. En liiemmilti pummaillu, paitsi 2km ennen maalia 5min koukku siinä missä lähestulkoon kaikki pummasivat. Taas ärsytti se, että se johtui kartan virheellisestä kuvauksesta. Taistelun tulos sija 27.
MM-pitkä
Viimeisenä kisattiin viesti. Tavote oli korjata edellisvuoden pettymys, muttei onnistuttu siinä. Alusta alkaen meidän viesti vähän tökki, kakkos joukkue haastoi meitä tosissaan ja lopulta "voitettiin" heidät vain parilla kymmenellä metrillä. Tosin meillä oli jo aloitusosuudelta hylkäys alla sporttidenttiin tallentumattomasta leimasta. Oma suoritus 2. osuudella ei ollut yltiöhyvä, muttei huonokaan. Sellainen perussuoritus mitä saattoi odottaa, sillä maasto ja rata oli aika pyöräilypainoitteisia.

Miksi kaikissa kisakuvissa pitää olla niin edustavana?
Kaiken kaikkiaan jos viikko pitää pistää pakettiin niin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen (kaikesta laskujohteisuudesta huolimatta). Viimeiset junnukisat ja viimeinen mahdollisuus mitaliin. Pakko sanoa, että kyllä se pronssi vaan hyvältä maistuu!! Tästä uudella innolla kohti syksyn lukuisia sm-kisoja ja ensi kautta!