perjantai 18. joulukuuta 2015

Ylimenokauden kuulumiset

Vihdoinkin! On sitä lomaa jo ootettukin. Ja sitä uutta blogitekstiäkin. Nyt saa niin mieli kuin kroppakin lepoa ruoansulatuselimistöä lukuunottamatta. Viimeiset pari kuukautta ja oikeastaan koko syksy ovat olleet varmastikin mun tähän astisen urheilu-urani yhdet vaikeimmista. Tottakai joku voisi väittää, etten tiedä kunnon "vaikeuksista" vielä mitään, ja hyvä niin etten tiedäkään, sillä olen onnistunut välttämään loukkaantumisia kiitettävän hyvällä prosentilla.

Varsinainen sairastelujakso alkoi vasta lokakuussa, mutta jo juuri syksyn sm-kisakauden kynnyksellä kuumeilin. Se kesti tosin vain puolisen viikkoa, ja kyllä senkin jälkeen kulki muutamissa reeneissä hyvin. Mutta kyllä mulla tuli pahojakin hyytymisiä kisojen loppupuoliskoilla. Tosin vanhan kansan sanoin se ongelma varmaan ratkeaisi kilometrimäärät tuplaamalla...

No lokakuun alussa se kunnon sairastelu sitten vasta alkoikin. Olin reilun viikon kuumessa ja lääkäri määräsi erilaisia troppeja... Tervehdyin. Aloin hiljalleen reenaileen. Sairastuin. Poskiontelontulehdus. Tällä kertaa taas lisää troppeja. Kuurin jälkeen olo tuntu ihmeelliseltä. Kurkussa ja keuhkoissa tuntu ihan oudolta, ei mitenkään paljoa, muuten tosi terveeltä mutta sen pysty kokemuksesta sanomaan että 100% terve en ollut. Kun se ei mitenkään haihtunut niin aloin taas käydä kevyesti lenkillä. Olo oli hyvä, aamuisin kurkussa tuntui. Kunto oli suoraan sanottuna surkea. Se alkaa kyllä lenkilläkin tympimään kun ei meinaa päästä pk-sykkeillä alle 6min/km... Kurkkukipu vahvistui. Taas lääkäriin. Tällä kertaa löytyi bakteeriperäistä. Lisää antibiootteja. Ja lepoa. Sen jälkeen olo taas parani. Hiljalleen kurkkukipu häipyi ja happi alkoi kiertämään keuhkoissakin. Hengitysteiden tukkosuus on asteittain vähentynyt ja vihdoin viime viikolla alko tuntumaan siltä että olisikohan sairaudet jo selätetty. Eihän siihen mennytkään kuin reilu 2kk.

Pari viikkoa sit oli ihan kesäkelit viel
Näin jälkeenpäin on helppo löytää syitä. Koulun puolesta oli todella kiirettä koko syksy. Mulla on ollut taipumusta aikaisemminkin olla ns. "tunnollinen koululainen" eli sairastua aina loman koittaessa ja ensimmäiset kuumeilut nytkin alkoi heti kun syysloma koitti. Kiireen ohella toinen syy ongelmien pitkittymiseen oli varmastikin se että ehkä en levännyt riittävästi. Mutta en tosin koskaan ole kohdannut vastaavaakaan tautia että olo on 99% terve eikä muutu miksikään vaikka lepuuttelen ja olo on ihan sama vaikka kävisin 30min juoksemassa. Voi olla että sairaus olisi mennyt ohi nopeammin jos olisin maannut kuukauden tekemättä mitään, mutta varmaan yhtä pohjamutiin se kunto olisi joka tapauksessa mennyt.

Mut käväisi Tampereella jo talvikin
Tällä hetkellä kunto on nousussa, mutta takamatkalta kun lähtee liikkeelle niin kirittävää riittää. Jos jotain hyvää yrittää löytää niin, jos joskus pitää sairastaa niin kyllä se loka-marraskuun loskakelit ja ylimenokausi on siihen paras hetki. Viime viikko oli jo erittäinkin hyvää tekemistä. Speksit: Juoksu/suunnistus 126km, pyöräily 177km. Nouskilla oli Ikaalisissa viikonloppuleiri ja tunne oli kuin keväällä kun talven jäljiltä pääsee kevätleirillä suliin maastoihin nostattamaan sykettä.


Kyllä sitä pitäisi vaan muistaa olla kiitollinen aina silloin kun saa olla terveenä, kun yleensä sen muistaa vasta silloin kun sairastaa/loukkaantuu. Aktiiviselle määrämäen miehelle pakkolepo iskee vielä kahta kauheammin, sillä sanavarastoonhan ei kuulu sanoja "paikallaanolo" tai "alle 10h reeniviikko".

torstai 15. lokakuuta 2015

Kausianalyysi 2015

Käyn seuraavassa läpi kauden 2015 analysoiden niin reenailua kuin kisojakin. Vielähän tässä on viikko jäljellä tätä harjotuskautta, mutta kyllä kuvioista voi jo vetää johtopäätökset. Kulunut vuosi ei ole malliesimerkki siitä miten määrää nostetaan tasasesti vuosi kerrallaan, sillä tänä kautena hyppäystä tuli 270h! Eli yhteensä vuoden reenisaldo on n. 735h. Kausi 2014 tosin oli armeijan ja sairauksien täyteinen vuosi, joten nyt kun sain pitkästä aikaa onnistuneen kauden niin se näkyy myös tunneissa. Edellinen ehjä kausi oli vuosi 2012 jolloin määrää kertyi 636h, mutta siitä suuri osa oli erinäköistä pelailua ja oheisreeniä, joten nyt voi rehellisesti todeta että niin laadullisesti kuin määrällisesti takana on elämäni paras reenikausi.

2013
2014
2015
Kuten kolmen vuoden piirakoista näkee, ns "turhan reenin" eli pelailujen osuus on tippunut lähes nollaan. Pelailu on vaihtunut suurimmaksi osaksi lajinomaisempaan ja kehittävämpään pk-reeniin. Vuoteen 2014 verrattuna pk2/vk osuus on hieman laskenut, mutta sitä selittää se, että 2014 reeniä tuli niin vähän ja oli järkevämpää tehdä tehokkaammin aina kun pääsi reenaamaan. Ja kun tänä kautena lisäksi pyöräilymäärät tuplaantuivat niin sitä kautta pk1 reeniä on tullut määrällisesti paljon. Kyllähän tuossa olisi varaa nostaa ensikaudelle hieman "tehojen" osuutta. Voimankin osuus on selvästi laskenut Hankasalmen ajoista.
2013

2014



2015
Edelliset kuviot kertovat miten reeni on jakautunut neljän viikon jaksoissa vuoden aikana. (HUOM 1 kuvion eri asteikko). Kuluneen kauden diagrammit näyttävät siltä miltä pitikin. Määrä nousi tasaisesti kevättä kohti, voimajaksot sijoittuivat joulun aikoihin ja vähenivät kevään lähestyessä. Kevään kisakaudella määrä laski, ja kesää kohti taas onnistuneesti nousi. Vk:ta ja pk2:ta tuli aika tasaisesti ympäri vuoden, toki hieman enemmän kesällä. Vuoden 2014 melko säälittävään kuvaajaan vertaamalla todellakin huomaa että reenikausi onnistui hyvin.
2013
2014
2015
Taas on syytä huomata erilaiset asteikot vuosien välillä, mutta selkeästi näkee, että viime vuonna myös reenin rytmittäminen onnistui. Jos jättää viikon 37 huomioimatta niin joka viikko reeniä kertyi vähintään 7h. Se kertoo ettei suuria sairastumisia tai vammautumisa juurikaan ollut. Olin sairaana vain heti marraskuussa, viikolla 37 sekä nyt. Lisäksi Mallorcalla viimeisenä päivänä tapahtunut könyäminen viikolla 14 ei lopulta kovin paljoa haitannut kautta kokonaisuudessaan. Kyllähän terveenä pysyminen on urheilijalle tärkeää ja juuri se kun on saanut reenata tasaisesti koko kauden ajan on suurin selittävä tekijä määrien nousuun.

2013
2014

2015
Mielestäni harjoittelun kilometrittäisen jakautumisen vertailu kertoo konkreettisimmin kehityksen kulun. Pyöräily on haukannut yhä suurempaa osuutta, etenkin hiihdon kustannuksella. Tänä vuonna kun selvästi lisäsin pysupanostusta niin ajokilometrit tuplaantuivat 7000km:iin. Tampereen talvi oli leuto ja hyviä pyöräilykelejä oli koko talven ajan ja vaikka lunta oli maassa ei ulkona ollut paukkupakkasia. Juuri talven pyöräilyt nostivat eniten määrää ja kevääseen sai eka kertaa lähteä niin ettei pyöriä tarvinnut kaivaa esiin varastosta vaan alla oli jo tuntumaa. Toinen huomio mikä yllättää jopa minut on että juoksua tuli yht. n. 3200km, josta suunnistusta oli 765km. Yli 1000km kasvua tässäkin. Nouskiin vaihtamisen ansiosta suunnistuksen määrät ovat nousseet. Leirejä on usein ja aina pyritään suunnistamaan ja juoksemaan paljon. Juurikin lajinomainen reenihän se on mikä kehittää.

2015
Ylläoleva taulukko kertoo miten kilometrejä kertyi vuoden aikana. Kuten jo sanottu, pyöräilyä tuli tasaisesti ympäri vuoden ja nousujohteisesti. Mallorcan piikki näkyy kevään kohdalla. Juoksumäärissä talvi ja etenkin kesä olivat keräilyaikaa. Keväällä pyöräily hieman vei osuutta juoksulta, ja loppukesästä taas juoksu meni pyöräilyn edelle.

Juoksupiirakkaa kun katsoo niin aivan selvästi pk2:n ja tehojen osuutta olisi vara nostaa. No ainakin peruskuntoa tulee tehtyä riittävästi.
Suunnistuspiirakka on muista poikkeava. Kisat, tehot, ja pk2 on isossa osassa. Koska kaikkea ei ehdi reenata, niin silloin kun pääsee suunnistamaan niin pyrkii tekemään sen kovemmalla intensiteetillä. Totuushan on, että parasta reeniä suunnistukseen on itse suunnistaminen.


Pyöräilypiirakka on melko selkeä. Pk1:stä tuli 83% kaikesta pyöräilystä. Pyöräilyssä helposti pk lenkit venyy yli 3-5h mittaisiksi. Varmasti nimenomaan tekemällä entistä useammin esim. pitempiä pk2 lenkkejä niin vauhti kasvaa entisestään.


Harjoittelun onnistuminen: SUUNNISTUS: Kaikkinensa juoksumäärien kasvu 3200km:iin on huomattavaa. Kun määrät yhtäkkiä nousee, niin ei voi odottaa että tulokset välttämättä nousee heti, vaan kropan pitää ensin tottua kasvaneeseen rasitukseen. Juoksu kulki parhaiten talvella, keskikesällä ja aivan nyt kauden lopussa. Alkutalvella 5000m ennätys (18:42), eiköhän sen luulisi ensi talvena taas paranevan. Myös enkkari 1000m (3:02) talvella. Keväällä harmittaa kun en voinut hetkeen juosta kun loukkasin polven Mallorcalla vaan pyöräilin sitten senkin edestä. Se vaikutti kevään kisakauteen. Elokuun alussa ennen MM-rogainingia oli hyvää tekemistä juoksurintamalla.

Harjoittelun onnistuminen: PYSU: Kauden tärkein tavoite eli pyöräilyvauhdin parantaminen onnistui. Alkutalven onnistuneet voimablokit nosti varmasti pyöräilyvoimaa. Keväällä tein jonkun verran mäkivetoja, minkä huomasi parantuneena runttaamisena lyhyisiin ylämäkiin. Mallorcan leiri oli kaikkinensa onnistunut. 

Kisaonnistuminen: SUUNNISTUS: Kaudesta ei nouse yhtä kisaa ylitse muiden. Kaikkinensa pummeja kertyi paljon enemmän kuin yleensä. Keväällä muutamissa hitaan maaston kisoissa potentiaalia olisi ollut, mutta pää petti. Jukolassa sain lopulta kasattua kohtalaisen suorituksen (4. osuuden 80.), siihen nähden millaisessa juoksukunnossa olin. Syksyn sm-kisoissa sprintissä ilman karsinnassa ottamaani hylsyä olisin niukasti jäänyt a-finaalin ulkopuolelle. Sm-yössä a-finaalissa suunnistus sujui, mutta hyydyin täysin lopun juoksupätkillä ja sijoitus 32. 

Kisaonnistuminen: PYSU: Kotimaisessa pysukalenterissa oli tänä vuonna 4 tärkeää viikonloppua. 1) Kevään EM-katsastukset Tampereella -> sprintti 4., keskari 7.
2) Kesän MM-katsastukset Jyväskylässä -> keskari 8., pitkä 9.
3) Orimattilan sm-kisat -> sm-keskari 4., sm-viesti 2.
4) Porin sm-kisat -> sm-sprintti 4., sm-pitkä 13.


Lähdin kauteen ilman suurempia sijoitustavoitteita. Tarkotus vain parantaa pyöräilyvauhtia tulevaisuutta ajatellen. En pitänyt realistisena päästä lähellekään arvokisapaikkaa enkä henk. koht. sm-mitalia aikuisissa. Em-kisoihin olin lopulta varasijalla ja henkilökohtainen mitali jäi lopulta 8s päähän sm-keskarilla. Jokainen kisaviikonloppu meni paremmin kuin olisin vuosi takaperin edes kuvitella. 

Muuta: Niin ja tulihan sitä voitettua myös 24h rogainingin junnumaailmanmestaruus Nikon kanssa Saariselällä. Alkukesästä kuulimme kyseisestä kisasta ja se kuulosti niin houkuttelevalta että pakkohan se oli käydä kokemassa. Rogaa ennen pidin 3-4 viikon mittaisen määräjuoksupanostusblokin. Se onnistu ja mies säilyi ehjänä kisan läpi. Näin jälkikäteen on kyllä pakko tunnustaa, että varmasti rogaining verotti omalla tavallaan syksyn sm-kisojen kulkua, mutta kun rogainingin alkukesästä asetti koko kauden pääkisaksi niin jälkiseuraamukset oli hyväksyttävä. 

SUMMAUS: Reenikausi oli erittäin onnistunut. Määrä, laatu ja rytmittäminen paranivat. Mennyt kausi antaa loistavan pohjan ensi kaudelle. Keho on ehkä jo tottuneempi kasvaneeseen rasitukseen, joten tuleva kausi ei ehkä mene enää vain kroppaa totutellessa. Peruskuntopohja on varmasti riittävä. Kauden päätavoite oli parantaa niin pyöräily kuin juoksuvauhtiakin ja molemmissa onnistuttiin. Ensimmäinen pääsarjavuosi on takana ja nyt tietää mitä on jatkossa luvassa. Luottavaisin mielin uuteen kauteen ja uuteen nousuun!

Mietteitä tulevasta: Ensi kaudellakin päätavoitteena on varmasti vain parantaa niin pyöräilyvauhtia kuin juoksuakin. Realistisesti ajateltuna pysun MM-kisat (Portugali), eivät ole minua suosivassa maastossa. Mutta ehkä jo vuosi 2017 ja Baltian kankaat voisivat olla mielessä... Kestävyysurheilu kun on pitkäjänteistä työtä!

torstai 10. syyskuuta 2015

Ammattiurheilijan lyhyt oppimäärä

Tässä kun on seuraillut viimepäivien uutisointia hallituksen esittämistä talousuudistuksista ja varsinkin sitä vastarintaa, jota uudistukset herättävät, en kylterinä ja kauppalehden tilaajakuntaan kuuluvana malta olla osallistumatta keskusteluun. Tosin lähestyn asiaa täysin eri suunnalta, urheilijan kuvitteellisin silmin.

Myös urheilija voi olla ammatti

Jos oletetaan urheilija ammatiksi siinä missä lääkärit, poliisit, myyjät ja muutkin niin otetaanpa katsaus urheiljan arkeen. Urheilijan tärkeintä työtä ovat ne kaikki hikipisarat, jotka tulee uhrattua jumppasaleihin, lenkkipoluille ja pelikentille. Palkkana voidaan pitää kunnon/taidon kehittymistä joka ilmenee suorituskyvyn nousuna. Se puolestaan mahdollistaa kisoissa pärjäämisen ja vasta sitä kauttahan urheilija hankkii elantonsa. Kyllähän urheilijan "palkkaa" voi ajatella olevan myös ne upeat onnistumisen kokemukset, itsensä ylittämiset ja joskus vain SE tunne pitkän juoksulenkin jälkeen pimeässä ja sateisessa syysillassa. Mutta tällä palkalla ei elätä itseään, joten pysyttäydytään tosielämässä.

Sipilän hallitushan esitti viiden kohdan muutosta työtätekevän harmiksi. Ajatellaanpa asioita nyt urheilijan näkökulmasta.

1) Sunnuntaikorvauksen aleneminen. Onko sunnuntai jotenkin tuplasti arvokkaampi päivä tehdä töitä? Pitääkö sunnuntaina maksaa ylimäärästä siksi, koska Raamattu sanoo että sillon pitäisi levätä? Olishan se mukava ajatella että kun käy sunnuntaina 2h lenkin niin siitä saisikin 4h harjotusvaikutuksen. Tai kun haluut tehä penkkii 120kg painolla niin riittäskin että pistää tankoon vaan 60kg. Ehei, kyllä se sunnuntai on meille urheilijoille ihan samanlainen (treeni)päivä muiden joukossa.

2) Ylityölisän puolittaminen. Ai maksetaanko siitä kun reenaat liikaa jonkin sortin ekstrapalkkaa? Pitäiskö tavoitteena olla ylikunto? Miksei työelämä ota oppia urheilijoista. Teet reenisi (työsi) tehokkaasti ja motivoituneesti ajallaan niin kehityksesi (tuottavuutesi) on parhaimmillaan. Kyllähän jokainen urheilija tietää ettei yli 5h (ylitöille) menevät hidasvauhtiset lenkit kehitä enää mitään... Tai ainakin jos suurimmalta osalta kysytään.

3) Loppiainen&Helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi. Vapaapäivä?? Mikä se sellainen on? Ei urheilija tunne sanaa vapaapäivä. Jos urheilija tavoittelee huipulle pääsyä, on hänen elettävä 24/7/365 sen mukaan. Urheilijan ammatti vaatii ympärivuorokautista panostamista levon, unen, ruoan, reenin, lihashuollon ja kaiken muun suhteen, jos mielii kehittyä optimaalisesti.

4) Sairausloman karenssi. Ai pitäisikö siitä maksaa palkkaa kun et tee töitä? Sehän on naurettava ajatus! Silloin kun urheilija sairastaa niin palkka (kunto) ei todellakaan juokse. Päinvastoin, kunnolla on tapana pääsääntöisesti heiketä jopa radikaalistikin sairauden aikana. Kyllä siinä riittää urheilijalla motivaatiota pyrkiä pitämään itsensä terveenä ja "työkykyisenä" kun miettii seurauksia. Ja miettikääpä vielä sitä, kun urheilijan keho vain toimii niin, että kun se on huippuunsa viritettynä juuri ennen vuoden tärkeimpiä kisoja niin puolustuskyky on haavoittuvaisimmillaan ja sairastumisen riski on suurin. Ja siinä voi mennä sivu suun koko vuoden tärkein "palkkapäivä". Ja mitä tulee pitkittyneisiin sairauksiin ns. telakalla oloon, niin ei ole ketään työnantajaa, joka maksaisi sinulle palkkaa siltä ajalta kun et pysty urheilemaan/kisaamaan. Eikä kukaan muu voi reenata sun puolesta. Kaikki työ on alotettava taas sieltä mihin jäätiin.

5) Vuosiloman lyhennys. 38 päivää!! Voiko joku lomailla niin paljon? 30 päivääkin kuulostaa jo ikuisuudelta. Kuten kerroin jo aiemmin, huipulle pyrkivän urheilijan on elettävä 24/7 sen tavoitteen mukaan. Tässä vaiheessa on syytä hieman tarkentaa asiaa. On tehtävä vissi ero, urheilijalle ja Urheilijalle. Suurin osa suomalaisistahan harrastaa urheilua vapaa-ajallaan, siis kuntoilee. Se on sellaista rentoa puuhastelua, jossa mieli lepää. Sitten on niitä jotka yrittävät vähän enemmän. Miettivät jopa ehkä mitä/miten syövät ja lepäävät jne. Hiljalleen mentäessä asteikolla ylemmäs ylimpänä tulee se Urheilija, jonka kehittyäkseen huipulle on tehtävä kaikkensa arjessa mahdollistaakseen unelmansa. Ja siitä huolimatta sen urheilun ei tarvitse maistua pakkopullalta, se voi ja se saa näyttää ulospäin siltä että ihminen nauttii siitä. Tätä asiaa ymmärtämätön, joku tietämätön henkilö voisi siis sanoa että "eihän ne urheilijat mitään töitä tee, nehän lomailee koko ajan". Mutta totuus on toinen. Ja jokainenhan täällä Suomessa on ammattinsa itse saanut valita. Jos urheilijan "helpon näköinen" arki houkuttaa niin ainahan alaa voi vaihtaa. Mutta varoitan jo etukäteen mm. urheilijoiden heikoista eläke-etuuksista.

Jokaisella alallahan on joitain työetuuksia. Urheilijoilla yksi voisi olla stipendit, joita jaetaan vain hyvin harvoille ja valituille. Mitäpä jos hallitus kajoaisi niihin? Mitä me voisimme tehdä? Mennä lakkoon? Ei paljon yhteiskunnan toimintaan vaikuttaisi. Harmia aiheutuisi vain yhteisölle, johon itse kuuluu jos esim. suunnistaja vain sanoisi Jukolan vaihtopuomilla edellisen osuuden viestintuojalle, että "minähän en muuten metsään lähde!"

Ehkäpä allekirjoittaneen "pointti" näihin uudistuksiin tuli selväksi kaiken sekamelskan seassa. Mutta loppuun vielä yksi yleinen totuus. Lähes poikkeuksettahan aina kaikki suuret muutokset aiheuttavat yleistä polemiikkia, mutta tosiasiahan on se, että vain muutoksen kautta voidaan saavuttaa jotain uutta, mahdollisesti parempaa. Jos esimerkiksi urheilijan kehitys (vrt. Suomen talous) jämähtää paikoilleen muutamaksi vuodeksi, ei vanhat harjoitusmetodit ehkä enää pure. Silloin järkevä urheilija analysoi tilannetta yhdessä valmentajien kanssa ja tekee toisinaan radikaalejakin muutoksia harjoitteluunsa. Hyvin monesti se kantaa hedelmää, toisinaan ei, mutta kehityksen kelkkaan on syytä hypätä kyytiin, ennemmin kuin jäädä aloilleen itkemään.

Ps. Tässä itse jo kolmatta päivää "palkattomana" sairasvuoteella maatessani ehtii miettiä sitä miten taas sairastuikin juuri ennen vuoden odotetuinta "palkanmaksu" viikonloppua...


keskiviikko 26. elokuuta 2015

24h Rogainingin "junnu"MM-kultaa!!

Seuraavassa kisakertomus Sport'in Muhos joukkueen kahden keltanokan taipaleesta junnumaailmanmestaruuteen.

MM-kultaa, maistuu!
Lähdimme reissuun asuntoautolla Oulusta jo keskiviikkona. Illasta kävimme hakemassa hieman suunnistustuntumaa Lapin Veikkojen iltarasteilta. Maasto oli hieno, kartta ehkä hieman pelkistetty.

Onko Lapissa edes huonoa maastoa?
Torstaina ajelimme Saariselälle, jossa kävimme testailemassa kisavauhtista etenemistä parin tunnin verran valloittaen samalla niin Kaunispään kuin Iisakkipäänkin. Tästä saimme tärkeän "varmistuksen" jo aikasemmille etukäteisspekulaatioille, että n. 5km/h voisi olla realistinen keskivauhti kisaan, riippuen tietenkin ratametsurin tarjoamasta polkujen/mäkien määrästä.

Iisakkipään valloittajat
Perjantai, päivä ennen starttia, me käytännössä vaan lepäiltiin ja testipakattiin reput. Pitkä tovi pelailtiin myös korttia auton katolla ja ihmeteltiin ympäröivää vilskettä.

Kortinpeluu näkymiä kisakeskukseen
Mun reppuun pyrittiin pakkaamaan enemmän painoa, kun taas Nikolle pistettiin tilaavievimmät tavarat. Evästä meillä oli varattuna riittävästi, sillä vaikka rata olisi millainen niin tultaisiin käymään jossain vaiheessa kisakeskuksessa syömässä "hash housessa" ja vaihtamassa uudet vaatekerrastot. Seuraavassa lista siitä mitä minä söin kisan aikana.

N. 10-12 energiapatukkaa (ei voi millään muistaa jokaista syötyä)
3x 50g geeli
N. 100g suolapähkinöitä
2x ruisleipä
5x pizzapala (kotitekoista)

Hash housessa:

Makaronilaatikkoa n. 300-400g
2x 200g jukurtti
4x paahtoleipäpala
3x pullasiivu

Juotavana oli alussa ja toiselle lenkille lähdettäessä urheilujuomaa, muuten vettä. Nestettä tuli ilmeisesti juotua tarpeeksi, sillä jouduin kuseskelemaan arviolta 15 kertaa kisan aikana. Keskimäärin kannossa oli "turhaan" n. 6 patukkaa, 4 geeliä sekä levyllinen suklaata, joita ei tullut syötyä. Vaatettakin oli varalta hieman liikaa, koska ei vaihdettu käytännössä kuin sukkia pariin otteeseen. Mutta toisaalta parempi varautua kuin olla varautumatta.


Itse kisapäivä alkoi tuhdilla järjestäjien aamupalalla. Klo 9 saimme kartat ja pääsimme suunnittelemaan reittiä. Ensivilkaisu oli huojentava. Rasteja oli aivan jokapuolella aluetta ja pääsimme soveltamaan strategiaamme. Ensin kiertäisimme kartan länsiosan nopeat ja matalaprofiilisemmat kankaat, sillä alussa jaksaisimme vielä juosta. Loppupuolella meno kuitenkin hidastuu, joten jos ja kun joutuisimme kävelemään olisi se järkevämpää jyrkkäpiirteisemmällä ja nousumetrejä tarjoavalla tunturialueella. Yölle oli tarkoitus saada joko avotunturia tai sitten muuten helpompaa suunnistusta. Ensikertalaisina päätimme hyödyntää mahdollisuuden käydä välissä kisakeskuksessa, vaikka huomasimmekin, että itäreunan rastit pitäisi "kolata" kaikki pisteiden maksimoimiseksi, mutta se onnistuisi vain ns. yhtenä lenkkinä.

Reitti alkoi hahmottumaan nopeasti. Eka puolikkaasta tulisi ajallisesti pidempi, jolloin on henkisesti helpompaa käydä kisakeskuksessa kun tietää puolivälin jo ylittyneen. 

Kartta pyörähti väärin päin.
Klo 12 lähdimme vauhdilla matkaan. Ensimmäiselle rastille yhdessä muiden kanssa pieni parin minuutin "hermokaarros". Sen jälkeen porukka oli jo niin hajautunut että matkaa sai taivaltaa käytännössä yksin. Suunnistus sujui hyvin ja vauhtikin oli joutuisaa. 52:lle ja 83:lle pienet kaarrokset. 


Kankailla oli helppo juosta tasaisella ja alamäkeen. Ylämäkeen kävelimme suurimmaksi osaksi. Pyrimme syömään joka tunti jotain ja aina liikkeessä eli toisin sanoen ylämäkeen kävellessä. Rastilla 42 reilun 4h jälkeen pidimme ensimmäisen 10min tauon. 5h jälkeen Nikolla alkoi vanha tuttu eli pottuvarvas vihoittelemaan. Buranalla sekin saatiin aisoihin. 6h tietämillä vauhti selkeästi alkoi hyytymään. Rasti 60 oli keskellä suota. Suorämpimistä kertyi reilu tunti ja tässä vaiheessa sitä arvosti kun oli pakattu mukaan hyttysmyrkkyä!


Suopätkä otti niin kovasti päähän, että vaihdoimme lennosta suunnitelmaa. Jättäisimme rastin 40 väliin (ei kiitos suota yöllä) ja korvaisimme sen rastilla 50. Rastia 50 pummasimme n. 6min, sillä alue oli todella epäselvä. Rastin 70 jälkeen Niko halusi pitää joen rannassa lyhyen 7min tauon. Sen jälkeen päätimme skarpata, jotta ehtisimme hakea vaikeannäköisen rastin nro 85 ennen pimeää. Ehdimmekin juuri ja heti polulla pidimme n. 10min lampun esiinkaivamis- / sukkienvaihtotauon. Klo oli vähää vaille 23. 

Yöosuudella vetovastuu oli täysin minulla tehokkaamman lampun ansiosta. Niko kopsutteli kantapäitä hipoen peesissä pitkät polkupätkät kohti kisakeskusta. Tässä vaiheessa piti vielä yrittää juosta "aikaa varastoon" helpoilla pätkillä.


Suunnitelma oli pitää 45min tauko, mutta jotenkin aika vain kului nopeasti ja tauko venähtikin 65min mittaiseksi. Mä vaihdoin sukat ja paidan, Niko kaiken. Matka jatkui suunnitellusti n. 3:30 aikoihin Kiilopään päälle kävellessä. Samalla ruoka saisi vähän sulaa. Mun koko kisan "heikoin" hetki sattui tauon jälkeiseen tuntiin sillä olin mättänyt niin paljon energiaa poskeen, että varmaan kaikki veri oli paennut aivoista sulattamaan ruokaa. No pian ähky helpotti ja taas mentiin. 


Loppulenkillä meillä oli monenlaisia lisälenkki/oiko-optioita tarpeen vaatiessa. Vauhti hidastui rajun maaston vuoksi huomattavasti ja kävelimme suurimman osan ajasta. Yksi kisan hienoimpia hetkiä oli kun aamu sarasti ja aurinko alkoi nousta horisontista. Hiljalleen ilmakin lämpeni. 19h jälkeen Nikolla alkoi reisi painamaan ylämäissä ja molemmilla koordinaatio hieman häviämään jaloista jyrkemmissä alamäissä. Loput rastit lukuunottamatta rastia 43 (5min koukku) löytyivät hyvin. Rastilta 53 päätimme noukkia vielä rastit 61 ja 71, kun aikaa oli reilusti. Päätettiin samalla, että viimeinen asfalttipätkä (1,5km) juostaan maaliin, vaikka aikaa olisi miten paljon. Ja näin myös teimme, sillä olihan se hieno lopettaa 24h uurastus vauhdikkaaseen lopetukseen. Tämän pätkän aikana näytimme kantapäitä myös mm. tuleville pääsarjan maailmanmestareille. Maali saavutettiin ajassa 23h30min.

Koko kisakartta/reitti
Maalissa olo oli huojentunut, mutta toisaalta tuntui siltä, että tässäkö tämä nyt oli. Vastahan me lähdettiin matkaan tuohon viereiseen rinteeseen. Suoriuduimme reitistä jopa paremmin kuin etukäteen ajattelimme, pummiksi laskettavaa ajanhukkaa n. 20min ja muutenkin strategia tuntui onnistuneen. Palkintona urakastamme voitimme jopa ylivoimaisesti (400 pisteen erolla) alle 23-vuotiaiden mm-kultaa ja sijoituimme kaikkien joukkueiden joukossa upeasti 21. sijalle!!


Kaiken kaikkiaan koko reissuun voi olla enemmän kuin tyytyväinen. Linnuntietä mitattuna matkaa kertyi 115km, todellinen kuljettu matka on n. 130km. Eli 5,4km/h. Onhan se paljon, suurimmaksi osaksi vaihtelevassa maastossa ja n. 5kg reppu koko ajan selässä. Yllättävän vähillä ongelmilla selvittiin. Paikat kesti molemmilla hyvin. Mulle ei tullut edes rakkoja jalkoihin! Suurin "jälkivaiva" näyttäisi olevan vasemman käden peukalo, jossa pidin koko ajan kompassia ja puristin tiukasti karttaa niin että tunto on vieläkin hellänä :D Lihaksisto on varmasti väsymystilassa ja vuorossa onkin ansaittua lepoa ja superkompensaation odottelua kohti syksyn muita koitoksia.

Jos minulta kysyttäisiin näin jälkikäteen, että lähtisinkö uudestaan niin vastaus olisi ehdottomasti KYLLÄ. Mutta ehkä ensivuonna mestaruuden puolustaminen on "hieman" liian kaukana, Australiassa, ehkä...

Voittajien on helppo hymyillä!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Korkeanpaikan leiriä...

...Tampereella! Viime aikoina on tullut huomaamatta harrastettua etenkin hiihtäjien suosimaa "korkealla" oleskelua. Kyllä nyt varmaan happi kulkee kahta kauheammin kun palaa taas "matalalle", siis Oulun seudulle, sillä kyllähän mäen löytäminen Oulusta on yhtä vaikeaa kuin siedettävän suunnistusmaaston löytäminen Keski-Suomesta!

Kahden viikon takaisten sm-pysujen jälkeen koitti taas pienimuotoiset "määräblokit" pääasiassa juosten ja siinä sivussa vähän myös palauttelevaa pyöräilyä. Ensimmäinen blokki oli kolmipäiväinen Jämin leiri. Pyöräilin mennen tullen Jämille ja juoksin siinä välissä maastoa ja mäkeä minkä Jämi84 ylijäämävispisten syömisiltäni ehdin. Yht. 77km juosten, 240km pyörällä.

Pyöräilymaisemaa Hämeenkyröläisen korkean mäen päältä.
Pari päivää vähän kevyempää verkkailua ja sprinttailua välissä ja eikun uuden neljän päivän mittaisen ja juoksuvoittoisen (121km) blokin vuoro. Tämä blokki koostuikin oikein junnaavista ja hitaista pitemmistä lenkeistä sekä mäestä. Normaalistihan tämmöinen reenaaminen olisi surma, mutta kun tarkoitus oli totuttaa jalkoja jaksamaan työstää viikon päästä Saariselällä mm-kisoissa niin hyväksyttäköön.
Henkeäsalpaavat näkymät Tampereen korkeimmasta talosta.
Ohutta ilmaa löytyy myös Hervannan vanhasta hyppytornista.
Ihan hyvin jalat tuntu jaksavan. Nyt sitten viime päivien reeni ollut vaihtelevaa eikä kovin rasittavaa. Kävin mm. pyörällä katsastamassa Kangasalan korkeimpia harjuja.

Mainio paikka juomatauolle.
Vuoristoilman metsästys päättyi perjantaina Toasin Särkänniemipäivään ja siihen kun pääsi haukkomaan henkeään Näsinneulan näköalatasanteelta.

Näsinneula
Tänään kävimme Villen ja Mikon kanssa juoksemassa Hämeen am-viestin Nokialla. Itse kisasuorituksista ei jäänyt hirveästi hyvää kerrottavaa kenelläkään meistä ja tyytyminen oli hopeaan. Maaston erikoisuus oli kivisyys, jota havainnolistaa se, että alle 2m korkuisia kiviä ei juurikaan oltu merkattu karttoihin.

Pitkospuilla juoksu on mukavan "joustavaa"
Nyt seuraavat pari päivää lepäillään merenpinnantasolla ennen kuin lähdetään Nikon kanssa keskiviikkona siirtyilemään kohti Saariselkää ja 24h seikkailua! Ainakin toistaiseksi mahanpohjassa on ollut mukava kutkutus ja odottava fiilis mitä tuleman pitää, mutta saa nähdä milloin totuus alkaa valjeta ja järkytys valtaamaan sijaa...

RoadToSaariselkä has started!!

Kisasivut löytyy tästä linkistä.

maanantai 3. elokuuta 2015

Orimattilan SM-Pyöräsuunnistukset

Viikonloppuna starttasin elämäni ensimmäistä kertaa henkilökohtaiseen aikuisten sm-kisaan. Eikä se nyt niin huonosti mennyt mitä viikko ennen kisoja olisi voinut ennakkoon olettaa. Joten palataanpa ajassa pari viikkoa taaksepäin...

Viestin vaihtoa

Mesikämmen Challengen jälkeen lähdin sunnuntaina Tanelin kanssa keräilemään rasteja pois n. 3h. (1. Virhe). Maanantaina piti viedä Kesäillan Rogainingin rasteja Jämille vajaa 2h (2. virhe) ja Tiistaina talkoiltiin itse tapahtuma läpi ja illan päätteeksi haettiin vielä rastit pois kuleksimasta (3. virhe kun mulle tuli pisin lenkki). Kroppa ei kertakaikkiaan kerennyt palautua seikkailukisasta ja kun keskiviikkona meillä alkoi jo 5 päivän intensiivinen Nouskin sm-leiri Karjaalla niin olin jo leirille mennessä aivan rättipoikkiväsynyt. Eikä asiaa auttanut se, että ensimmäisen reenin jälkeen loppuverkassa alkoi nilkan ulkosyrjän kehräsluuhun sattumaan ja koko loppuleirin jouduin varomaan nilkkaa ja tekemään omia virityksiä kenkiini, jotta välttäisin kivun. Tähän päälle kun vielä lisättiin näin sateisen kesän jälkeen ensimmäinen kuivempi ja lämpimämpi kausi, jonka ansiosta heinän siitepöly hyökkäsi täydellä voimalla tällaisen heinäallergikon kimppuun heinikoiden ja saniaisten valtaamissa Raaseporilaismaastoissa tukkien joka ikisen röörin ja hengitystien niin edellytykset leirin optimaaliselle onnistumiselle olivat melko alhaista luokkaa. Taistelin kuitenkin leirin läpi (myös kolme aamulenkkiä Karppisen kanssa!!) ja voin sanoa että en edes muista koska viimeksi olen ollut yhtä väsynyt kuin sunnuntain vikassa 13km reenissä. Toisaalta onhan sekin hauskaa kun voi harjoittaa vk-aluetta kävelemällä alamäkeen... Joku vois jo ajatella (minä mukaanlukien) että oliko tässäkään viikossa nyt mitään järkeä harjoitukselliselta kantilta, mutta toivotaan että oli.

Oli helppo päätyä valmentajan kanssa yhteiseen päätökseen että alkuviikosta olisi pakkolepoa ja muutenkin pitäis keskittyä vain lepäämiseen ja tuleviin sm-kisoihin. Tiistaina tulikin käytyä hakemassa sankollinen mustikoita Hervannan lähimetsien salaisesta mustikkakeitaasta. Torstaina lähdin myöhäiselle aamulenkille ja törmäsin parin sadan metrin jälkeen Villeen joka oli lähdössä "kevyelle" "tunnin" lenkille. No päätin lyöttäytyä mukaan. Lenkki venyi lopulta vajaaseen 16 kilometriin ja tässä sitä taas oltiin. Miksi piti lähteä mukaan? Jalat oli taas ihan kuolleet. Illasta kävin vielä tekemässä pyörällä avaavan reenin sm-kisoja varten tutulla 9,6km testilenkillä. Yllätykseksi enkkari parani kuitenkin 13 sekuntia ja sain palautettua jonkin verran rappeutunutta itseluottamustani takaisin.

SM-KESKARI. Kun sain kisakartat lähdössä käteeni hihkaisin melkein ilosta. Näytti aivan mahtavalta radalta! Tiheetä uraverkostoa ja paljon rasteja eli sujuvuus olisi päivän sana. Muutamilla ekoilla rastiväleillä tuli ihmeellisiä hermopummeja ja pysähdyksiä aivan yksinkertaisilla alueilla. Sen jälkeen sain suunnistuksesta kiinni ja loppumatka meni kyllä sujuvasti, hienoja ja hyväkulkuisia polkuja ajellen. Maaliin tullessani tiesin, että nyt tuli hyvä suoritus, mutta kun takaa oli tulematta vielä vajaa kymmenen kovaa kuskia niin ei voinut nuolaista vielä. Olin lopulta 4. häviten pronssin 8 sekunnilla. Vähän toki jäi kaivelemaan kun niin pienestä kiinni mitali, mutta tavotteet ylitty niin reilusti  ettei se lopulta edes paljoa harmita. 

Keskarin palkintojenjako
SM-PARIVIESTI. Päädyttiin Tuomon kanssa siihen että hän alottaa ja mä ankkuroin. Viesti oli heti ekasta osuudesta alkaen äärimmäisen tiukka ja tilanteet kärjessä vaihtelivat koko ajan. Hajonnat olivat hyvät, sillä letkoja ei päässyt syntymään, mutta ajallista eroa pitkällä ja lyhyellä hajonnalla oli kuitenkin aika paljon. Sen takia ei voinut luottaa vaihtojen tilanteisiin, sillä ei tiennyt kuka on käynyt jo pitkän ja kuka lyhyen hajonnan. Omat osuuteni menivät aika perusvarmasti ilman mitään isompia koukkuja jo suhteellisen tutussa maastossa. Tuntu että vaikka omasta mielestäni vedin sujuvasti ja suht lujaa niin aina muut vain saivat tolkuttomasti kiinni. Kisan jälkeen onneksi oma tuntemus osoittautui oikeaksi sillä mulle oli osunut ne hieman pidemmät hajonnat, joten vähän voi pistää sen piikkiin. Voittotaistosta tuli lopulta äärimmäisen tiukka. 500m ennen maalia tien ylityksessä leimasin samalla sekunnilla Samulin kanssa. Edessä oli enää vain yksi rasti ennen vikaa rastia ja loppusuoraa. Harmittavasti mulle sattui niukasti kauempi hajontarasti niin en saanut tilaisuutta edes yrittää taistella loppusuoralla. Lopulta hopeaa 12s erolla. Kyllä sijoitukseen voi olla hyvinkin tyytyväinen edellisvuoden hylsyn jäljiltä. Ja jääpähän nälkää taas ensivuodeksi!
Ankkuriosuuden kartta
Lisää vaihtoa
Viestin palkintojenjako

Seuraavat kolme viikkoa kuluukin sitten syksyn päätavoitteeseen valmistautuessa. Olemme Nikon kanssa ilmoittautuneet Saarisellällä 22.-23.8. järjestettäviin 24h Rogainingin MM-kisoihin!! Joukkueemme nimi on Sport'in Muhos Varmastikaan emme muuten lähtisi sinne, mutta kun kuulimme, että mm-kisoissa on myös oma nuorten sarja (alle23v) niin eihän näin ainutlaatuista tilaisuutta voi jättää käyttämättä. Se on varmaa, että kisa tulee olemaan rankka ja askel rupeaa painamaan jossain vaiheessa. Mutta onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa keräillä voimia!


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Mesikämmen Challenge 8h - Matkakertomus, SK Wunderpojkar

Seuraavassa SK Wunderpojkarnan tapahtumarikas kisakertomus Ähtäristä Mesikämmen Challengesta. Ja tässä linkki GPS-seurantaan.

Saavuimme Ähtäriin jo perjantai-illaksi järjestäjien kisakeskusmajoitukseen. Siinä oli hyvä lauantaina aamulla keitellä puurot ja noutaa klo 7 kisakartat + reittikirja infosta. Ja eiköhän alettu heti suunnitteluhommiin. Melko nopeasti löydettiin omasta mielestämme hyvät reitinvalinnat ja sisäistimme tulevan kisan rytmityksen. Ainakaan suunnistuksellisesta osaamisestamme ei tulisi olemaan haittaa.
Tunti ennen starttia vielä nauratti
Kisa"eväät", joista meni lopulta noin kolmannes.
Itse kisa starttasi klo 10. Ja aivan kuten osasimme odottaakin, ensimmäisenä vuorossa oli ns. "hajotus"prologi kisakeskuksen välittömässä läheisyydessä. Tällä kertaa sprinttikartasta tehdyllä väyläsuunnistuksella. "Tää on niin meidän heiniä", ajateltiin heti. Ryntäsimme kärkeen ja ainoa tarkotus oli yrittää päästä karkuun muista etteivät he "hyötyisi" selästämme. Yhtä puskarastia lukuunottamatta kaikki löyty hyvin ja saimme kiskaistua Avanti Adventuren ohella prologissa minuutin kaulan seuraaviin. 

Seuraavaksi ylitettiin järvi käyttäen järjestäjän tarjoamaa finnfoamia ja jatkettiin pullautuskarttasuunnistusta jalkaisin rinta rinnan Avantin kanssa aina eläinpuistoon saakka, kasvattaen eroa muihin.


Eläinpuistossa piti löytää annettujen vihjeiden perusteella 13 rastia ja jokaisella niistä oli pihtileimaus. Apuna oli vain eläinpuiston turistikartta, joten enemmänkin piti luottaa omaan intuitioon suuntaa valittaessa. Avanti teki pienen virheen aivan alkuun ja pääsimme karkuun, mutta aivain kuin kohtalon ivaa niin lähdimme seuraavalta rastilta jotain huoltotietä väärään suuntaan ja vastaan tuli karhuaitaus villisikojen sijasta. Siinä tuli n. 5min koukku kun haahuiltiin huuhkaja-aitauksen nurkilla ja kärkisija kaikkosi samantien.

Eläinpuiston ylimääräinen ihmettely
Eläinpuiston jälkeen alkoi ensimmäinen pyöräilyetappi. CP9 löytyi hyvin, mutta seuraava rasti tuottikin vähän enemmän murhetta. Alkuunsa ei edes ajateltu takakiertoa (joka jälkeenpäin ajateltuna olisi ehdottomasti paras) vaan otettiin suorempi valinta. Hyvin oltiin kartalla (niin hyvin kuin pullautuskartalla vain voi olla) ja minä luin mutkia ja ojia että nyt oltaisiin rastin kohdalla. Huomasimme, että vielä 30m pidemmällä oli Avantin pyörät ja päätettiin mennä vielä siihen saakka. Ja eikun pusikkoon leimaamaan. Pusikko oli täynnä sinnetänne risteileviä ojia ja seurattiin varmasti jokaikinen ojanvarsi vähintään kahteen kertaan, mutta ei vaan löytyny rastia. 10min päästä metsä oli täynnä takaa tulleita joukkueita etsimässä lippua. Moneen kertaan kävimme tarkistamassa polulla, että tuosta se maa alkaa nousta ja tässä sen pitäisi olla. Turhauttavan etsinnän jälkeen päätettiin jatkaa pidemmälle polkua ja kappas, siellähän reilun 100m ja yhden mutkan päässä oli läjä pyöriä ja porukkaa kuin markkinoilla. Hyökättiin taas pusikkoon ja eiköhän se rastikin lopulta löytynyt "vain" 21 minuutin etsinnän jälkeen. Ajateltiin, että kärki menee menojaan, mutta ei peli vielä ole pelattu.


CP11 ja CP12 koukattiin molempia n. minuutin verran. Ne johtuivat siitä, että ajatuksissaan vieläkin muisteli äsköistä jumbopummia ja lisäksi porukkaa oli niin paljonedessä ja takana, ettei voinut rauhassa ajella omaa tahtia. 

Swim&Run osuudelle tullessamme näimme kärjen. Eroa arvelimme olevan vain noin vartin. Teimme selvän virheen kun otimme vain yhden finnfoamin, vaikka olisi voinut ottaa molemmille oman. Vaikka minkä käsistämme kauhoimme, niin takaa tultiin kevyen näköisesti ohitse kahdella patjalla. Gepsin perusteella hävittiin pelkän tietämättömyytemme vuoksi n. 3min. No ensikerralla ollaan taas viisaampia!

Patjailusta matka jatkui taas pyörän selässä. Nyt alkoi suunnistuskin sujua.


TP3:een saakka meno oli sujuvaa. Muutamissa mäissä Nikolla alko hieman jo reisi painaa, mutta hyvällä vauhdilla tultiin vaihtopaikalle asti. Kuultiin väliaikatietoja, että kärki on 10min päässä. Se ei hirveästi lohduttanut, sillä edessä oli meidän kauhulla odottama melonta... 


Jo kanootin veteen asti kantaminen (300m) teki tiukkaa meille, puhumattakaan itse melonnasta. Silloin kun molemmilla hauis on ohuempi kuin nilkka, niin meno ei voi olla kovin vauhdikasta. Jos minä olin eläissäni melonut muutaman kerran aikaisemmin, niin Nikon kohdalla sekin luku supistettiin puoleen. Lisäksi vielä huomattiin vasta melonnan lopussa (CP28) että oltiin melottu koko matka perä edellä... No ehkä sen 8min tappion nopeimpiin melojiin voi pistää sen piikkiin, tai sitten ei :D


No melonnan jälkeen päästiinkin sitten jo kauan odotetun suunnistuksen pariin. Melonnasta sai ottaa pelastusliivit mukaan jos halusi oikaista lahden poukaman välillä CP29-30. Ja mehän haluttiin. Harvemmin sitä suunnistuskisoissa painellaan pelastusliivit ja kypärä päällä, mutta nyt mentiin näin. Mä otin selkeän vetovuoron ja Niko oiko mun kiemuroita minkä pystyi. Kokonaisuudessaan osuus meni rauhalliseen tahtiin, mutta takuuvarmasti. Kärkijoukkueiden osalta gepsisynkronointi paljastaa, että oltiin niukasti koko porukan nopeimpia. 

Suunnistus päättyi kalliokiipeily Questiin. Rastilla oli tuttu mies ohjaamassa ja yksimielisesti päädyimme Nikon kanssa siihen, että mä kiipeän suoran reitin, ja Niko ottaa viistorinteen. Ylös mennessä kolhasin pari kertaa polvea kipeästi, ja alas tullessa piti alkuun vähän varmistella, että niinköhän se Taneli varmasti varmistaa mun alastulon. 

Suunnistus synkronoituna
Ja matka jatkui taas pyöräillen. Ratamestari tarjosi tähän väliin koko kisan pisimmän ja parhaimman reitinvalintavälin. Tätä väliä pohdittiin etukäteen pitkään, mutta kun tullessamme huomasimme keskireitin olevan suht nopeakulkuinen niin päädyimme käyttämään sitä toistamiseen. Nikokin oli taas piristynyt ja nyt mentiin eikä meinattu. CP24:n tietämillä teimme aivan älyttömän idioottimaisen pummin. Ja vielä 6min!! Mä en ollut lainkaan tulomatkalla noteerannut karttaan merkkaamatonta "moottoritietä" (eli siis uutta metsätien pätkää) joka lähti takaviistoon. No nyt paluumatkallahan se lähtikin puolestaan etuviistoon eli käytännössä suoraan. Niko kyllä kyseli että mikä polku se tuonne oikealle lähtee (siis se minne meidän olis pitänyt mennä) mutta sanoin vaan että ei se ole kartassa, tää on oikee. Nähtiin pari tiimiä edessäpäin ja jatkettiin matkaa. 400m jälkeen tie muuttui niin märäksi, että saatoin vannoa, ettei me oltu sitä tietä pitkin kyllä tultu. Täyskäännös takaisin ja eikun ettimään sitä äsköistä polun lähtöä. Loppureitti menikin taas vauhdilla. 

Gepsin perusteella nopein reitti oli kuitenkin palju.eu:n ottama menosuuntaan nähden vasen tiekierto. 



CP33:lta alkoi taas meidän bravuuriosuus. Pyöräsuunnistusta, ja vieläpä ihka oikealla pysukartalla. Ai että tuli kotoisa olo! Rastilla kerrottiin aina seuraavan rastin sijainti jne. (4 kertaa). Emme pummanneet ollenkaan, ja vauhtikin oli hurjaa, joten jo kolmannen kerran tässä kisassa otimme haltuumme suunnistusosuuden pohjat (3/3).

Pysuosuuden synkkaus
CP36:lla tarjottiin kisan suurin haaste. Lintutornilla oli 1800-luvun karttakuvaan merkattu saari, jossa sijaitsee laavu, jossa puolestaan sijaitsee rasti. Meidän karttamme loppui kuvassa näkyvään rajaan, joten pienen ihmettelyn jälkeen Lumi Chip joukkueen kanssa, arvelimme rastin sijaitsevan kartan ulkopuolella. Samalla Hiiltomiehet (kärki) palasi ojan yli pyörille, ja se vain vaihvisti tunnetta, että rasti kyllä on siellä jossain.

Lopulta rantaa pitkin kulettuamme näimme saaren. Ja kun kahlasimme saareen, 2. ja 3. sijan joukkueet tulivat vastaan meistä katsoen hieman vasemmalta puolelta. Tottakai arvelimme, että he olisivat tulleet lyhintä reittiä pois rastilta, eli rasti olisi saaren vasemmalla sivustalla. No eipä ollut! Hieman huonon tuurin säestämänä se lopulta löytyi 5min "kaarron" jälkeen.


Laavu ei ihan ollut ympyrän keskellä
Enää ei olisi pitkästi maaliin. Pari Questia ja loppu reiden laulamista. Saatiin molemmat hyvä tatsi päälle, Questit sujui ongelmitta ja rastit löytyi nopeasti. Jotain hyvää seuraavia seikkailuja silmällä pitäen kertoo sekin, että olimme täpärästi "loppulenkin" nopeimpia.

Loppulenkin reitinvalinnat
Ja sama synkattuna
Ajassa 18:32:05 maaliin saapui kaksi nuhjuista, litimärkää, kaikkensa antanutta ja itsensä voittanutta taistelijaa. Se tunne, juuri maaliviivan ylitettyä on vain juuri sitä, miksi aina tällaiseen kaikkeen "hullutukseen" lähtee vain uudestaan ja uudestaan mukaan! Ja toki ne mahtavat kommellukset ja onnistumiset, mitä tulee muisteltua vielä pitkienkin aikojen päästä.

Lopputuloksissa oltiin hienosti 4. 25min Hiiltomiehille hävinneenä. Eikä mitalisijatkaan kovin kaukana olleet. Kaikki joukkueethan tuolla pummasivat, mutta kyllä 42 minuuttia vain on kertakaikkiaan aivan liikaa meille, jotka muka pidämme itseämme vielä tämänkin jälkeen suunnistajina :D

Henkilökohtaisesti pidän Mesikämmen Challengea ehkä onnistuneimpana tämän mittaisena seikkailukisana, mitä vain voi olla!!! Reitti oli huolella suunniteltu, tapahtuman järjestelyt olivat laadukkaat, haasteita ja rytmitystä tarjottiin koko ajan (missään vaiheessa ei tylsistynyt, että olisi edetty liian pitkään samalla tavalla), ja tottakai se, että tarjotaan jos jonkinmoista suunnistusvirikettä tuo ison plussan.

SK Wunderpojkar kiittää ja kumartaa.

Ps. Sunnuntaina tuli käytyä vielä järjestävään organisaatioon lukeutuneen Tanelin kanssa rastienhakureissulla. Kyseinen kuva on napattu juurikin siltä kyseiseltä CP10:n polulta, joka tuli tuttuakin tutummaksi. Tuolla suoran päässä me (ja arviolta puolet koko kisan joukkueista) pyörimme.