Saksa ei olekaan aivan paska maa

On kyllä päässyt kulumaan hävyttömän pitkä aika viimeisimmästä blogitekstistä. (Teko)syitähän on monia, mutta viime kuukausien sairastelujen vuoksi ei ole jaksanut. Toisaalta silloin kun sairastaa niin sitä aikaahan nimenomaan pitäisi olla, mutta mulla sairastelu yleensä vetää mehut pois koko miehestä eikä silloin huvita juuri edes ajatellakaan treeniblogin päivittämistä. On kuin kääntäisi veistä haavassa, kun mieli tekisi takasin treenaamaan, mutta lupa fyysiseen treeniin on vain ajatuksen tasolla.

Aloitan tämän pikakelauksen menneeseen nurinkurisesti katsauksella tästä hetkestä. Tänään vietän nimittäin viimeistä päivääni vaihtojaksostani Paderbornissa. Kuluneet 5kk ovat olleet antoisat. Paljon hienoja kokemuksia, kielitaidon kartuttamista ja kyllä sitä reeniäkin mukavasti tuli keväällä. Toukokuun puolivälissä Ranskan mc-kisat menivät lähtökohtiin nähden hyvin. Henk. koht. sijoitukset pitkällä ja kesakarilla siinä 30. sijan pinnassa ja viestissä 22. nopein osuusaika. Kisoissa satoi kyllä vettä kaatamalla useampana päivänä enkä tiedä olisinko jonkun flunssan tuliaisiksi saanut, mutta heti reissusta palattuani olin todella väsynyt seuraavan viikon ajan. Viikon koomailun jälkeen matkustin 6 päiväksi Berliiniin ja onneksi otin pyörän mukaan sillä kaupunki on todella laaja ja nähtävää on vähän joka laidalla. Aamulenkkiä heitin vuoden 1932 Hitlerin Olympiastadionin ympäristössä, Teufelsbergin metsässä pyörittelin parituntiset singletrackeja pitkin ja yhtenä päivänä kävin lähiseudulla erikoispitkänmatkan pysu-kisat. Muuten tuli turisteiltua koko rahan edestä: Brandenburger Tor, Reichstag, Checkpoint Charlie, Alexanderplatz, Potzdamerplatz, Tempelhof, Berliinin muuri ja tuhatkunta muuta 2. maailmansotaan liittyvää kohdetta.

Pari päivää Berliinistä paluun jälkeen posken limakalvoon ilmestyi outo haavauma. Meni pari päivää ennen kuin tajusin viisaudenhampaan aiheuttaneen sen. Tottakai haava tulehtui ja kun hammas osui haavaan koko ajan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin poistattaa viisuri. Jos on olemassa kauheita ja vielä kauheampia urbaanilegendoja viisurin poistoista niin mun kokemukset menee sinne erittäin kauheiden kategoriaan. Hampaan juuret olivat niin syvällä ja levällään kuin neljän tuulen hattu, että hammaslääkäri taisteli yli puoli tuntia hampaan kimpussa. Juuret olivat niin pitkät, että kun hammas lähti pois, syntyi mulle reikä suun ja poskiontelon välille. Reilun viikon parantelin ja aloin palailemaan kevyesti reenailun pariin. Siitä ei oikein tullut mitään kun jokin tuntui olevan kropassa pielessä ja pakko turvautua taas lepoon. Menin lääkärille ja valittelin vähän kurkkukipua ja kuumetta. Lääkäri halusi suoralta kädeltä ottaa sydänfilmit ja röntgenkuvat (suomessa varmaan olisi vasta muutaman käynnin jälkeen alettu pohtia niiden välttämättömyyttä). Kaikki oli onneksi testien mukaan kunnossa ja lääkkeeksi antibioottia ja lepoa. Mulla oli suuria suunnitelmia että olisin lähtenyt Sveitsiin parin viikon reenileirille suunnistamaan ja keräämään nousumetrejä, mutta olo ei vain parantunut ja lisäksi toistakin viisuria alkoi kivistää niin eikun uudestaan hammaslääkäriin. Ilmeisesti tulehdus oli levinnyt toisenkin puolen viisuriin, joten parasta oli poistattaa sekin. Operaatio oli huomattavasti edellistä helpompi, mutta viikko piti maata joka tapauksessa sängynpohjalla. Antibioottikuurin lopulla se samanlainen lievä kuumeilu ja epänormaali olo vain jatkui ja menin taas hakemaan uusi rohtoja. Vasta nyt viimeisen parin päivän aikana on olotila ollut pari piirua normaalimman suuntaan. Toivoa sopii että vaikeudet olisi lopultakin takanapäin. Viimeisen 1,5kk aikana reeniä tuli huikeat 10h ja tällä hetkellä kunto on niin pohjissa kuin vain voi olla. Katseet on suunnattu jo syksyn yli ensi kauteen.

On tässä viime aikoina sattunut muutakin epäonnista. Lähdin extemporee reissulle Amsterdamiin katsomaan yleisurheilun em-kisoja, kun tajusin, että miksi seurata niitä neljän seinän sisältä pieneltä ruudulta, kun muutaman tunnin matkustuksella pääsee seuraamaan livenä. Kelit suosi ja hollantilaisten urheilijoiden pärjääminen piti yleisön villinä, mutta näin suomalaisittain se keihäs olisi voinut vähän pitemmällekin lentää. Paluumatkalla junassa Saksassa aamuyöstä reppuni varastettiin jalkojeni alta kun hieman ummistin silmiäni. En tiedä millä kettingillä se olisi pitänyt sitoa jalkoihin kiinni, jottei olisi lähtenyt kävelemään. No siinä menikin sitten kännykkä ja muuta mukavaa. Parit maajoukkuevaatteetkin vaihtoivat omistajaa. Vakuutus luultavasti korvaa osan, mutta eniten harmittaa kun samalla menetin lähes kaikki kuvat viimesen vuoden ajalta, mukaan luettuna Saksan seikkailut. Siksipä tämäkin postaus on tällä erää kuvaton…

Eli hieman kaksijakoisin fiiliksin päätän tämän Paderbornin keikan. Toki mun sairastelut (kevään sairastelut mukaan luettuna) olivat sellaisia, että eivät ne Saksan syytä ole. Ihan yhtä hyvin olisin voinut könytä pyörällä Suomessakin ja tulehduttaa haavauman viikoksi, sama Ranskan väsymys olisi palannut mukana myös Suomeen ja viisaudenhampaiden oireilukaan ei katso aikaa ja paikkaa. Jos vetää urheilulasit pois silmiltä ja katsoo vaihtojaksoa muilta kanteilta, niin pääsin tavoitteeseeni. Läpäisin kuin läpäisinkin suunnitellut kielikurssit ja sain tuulahduksen kansainvälisestä oppimisympäristöstä. Näin ulkomailla sitä oikeasti myös tajuaa miten HYVÄ maa Suomi on elää!! Ei meillä suomalaisilla ole oikeasti aihetta valittaa. Edes meidän byrokratia- ja sääntöviidakko ei vedä vertoja Saksan vastaaville.

Mitäs seuraavaksi?

Heti kesän alussa jo päätin kun alkoi näyttämään siltä, että mm-kisoille on heitettävä hyvästit, että näin ostan Saksasta auton, ajan sen jotain reittiä Suomeen ja myyn sen heti kun vain ostaja löytyy. Onneksi ei tarvitse sentään yksin ajella vaan sain houkuteltua mukaan Kokkolan kuninkaan Toni-Antin, Pohjanmaan piirinmestarin Juhon ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä Kroatiasta kyytiin hyppää myöskin Kajaanin maineikkaalta 2/13 Urvalinjalta valmistunut Samuli. Allekirjoittanut aloittaa 3 viikon roadtripinsä kohti Pohjolaa jo huomenna. Ensiksi tosin suuntaan päinvastaiseen suuntaan eli Etelä-Saksaan ja Alpeille. Kunhan Toni-Antti ja Juho on poimittu kyytiin niin tarkoitus olisi otattaa mies miestä vastaan verenmaku tottakai suussa Oocupin 5-päiväiset Sloveniassa. Oma tavoitteeni tosin on, että terveystilanne sallisi osallistua rastijahtiin edes kävelyvauhdilla. Kisojen jälkeen kolutaankin sitten Itä-Euroopan halki Suomeen.

Eiköhän seuraavan tekstin aihio löydy tuosta edellisestä kappaleesta. Sitä odotellessa yritän parhaani mukaan korjata niin huvenneen kuntoni kuin huvenneet valokuva-arkistonikin roadtripin aikana. Viimeksi mainittu tulee näkymään varmasti myös Twitterin puolella.