sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Seurasiirto

Viimeset kuukaudet oon tässä yrittänyt pohdiskella, että missä tamperelaisessa seurassa mun toivottavasti nouseva urani jatkuu. Valinnanvaraahan tällä seudulla on ihan riittämiin. Loppujen lopuksi päätös syntyi aika helposti. Ensi kaudesta alkaen suunnistuspaidan väri muuttuu valkovihreästä sinikeltaiseen... Ei suinkaan tre kronoriin vaan Ikaalisten Nousevaan Voimaan, tuttavallisemmin Nouskiin. Pysussa edustan tulevaisuudessakin Raikasta.

Nouskin vahvuudeksi voi sanoa urheilijalähtöisen ajattelutavan. Seurassa on tällä hetkellä lupaavia nousevia huippuja sekä kuitenkin kokemusta ihan maailman huipulta saakka. Kunnianhimoisuus kehittyä suunnistajana yhdistää kaikkia ja uskon että yhdessä tekemisen meiningillä jokainen saa puskettua omaa tasoaan ylemmäs. Ja tottahan seuraan oli helppo tulla mukaana kun sitä jo ennestään edustaa muutamia tuttuja.

Tänä viikonloppuna olinkin jo ekalla Nouskin leirillä Salossa. Jaloille sai antaa kyllä kyytiä ja syksyn vähäisen juoksemattomuuden huomasi kyllä ylämäissä... Perjantai-illan yösuunnistus oli vähän hakemista ja en päässy missään vaiheessa sinuiksi kartan kanssa. Tulipa haettua vauhtia kartan ulkopuoleltakin...

Lauantaina muu porukka osallistui Halikkoviestiin. Mä kävin siinä sivussa vetäsemässä kunto A:lle (5,7km) tukevat 3min pohjat. Rata oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Illalla vielä palattiin samaiseen maastoon lamppu päässä. Tällä kertaa kulku oli aivan toisenlaista! Harvinaista kyllä sai ihan pidätellä menohaluja ja rastitkin löyty lähes moitteettomasti.

Tänään aamusta ei paljo kellon siirtelyt vaikuttanut vaan metsään oli vielä päästävä pitkän peekoon merkeissä. Mentiin koko porukka yhdessä vetovuoroja vaihdellen. Rata ja kartta oli kymmenen vuoden takaisista normaalimatkan mm-katsastuksista ja maasto aikamoista priimaa!! Meikäläinen on tottunut vetää peekoot sillä perinteisellä mättölinjalla niin vähän kyllä etukäteenkin olin jo ounastellut että tänään ei tulisikaan ihan niin hidasvauhtinen reeni. Pysyi se syke sentään yllättävänkin suuren osan peekoon puolella... Aika 1h 55min ja 14,5km.

Jalat on nyt aivan muussina kun näin äkkiseltään tuli juostua, eli viikonloppua voi siis pitää onnistuneena!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti