Loppu, slut, ohi, finito...

... siis mun kausi. Sillon kun mistään ei meinaa enää tulla mitään, on parempi lopettaa ajoissa kuin liian myöhään. Vikasta mm-startista on n. 3,5 viikkoa ja sen jälkeen alkokin urheilullinen pannukakku. Käytännössä oon mm:mien jälkeen käyny kaks juoksulenkkiä ja kahet katastrofaaliset sm-kisat. (joita en jaksa edes enää muistella)

Valkonen lippu esille loppukauden suhteen...

Eka viikko Suomeen paluun jälkeen oli ehkä yksi kiireisimmistä mitä koskaan ollut. Muutto UUTEEN kämppään, UUSI koulu, UUSI kaupunki... Ei paljo lenkillä ehtinyt käydä, vaikka sm-pitkä kolkutteli jo viikonloppuna. Eipä ihmekkään, kun viimeksi Jukolassa kipeänä, niin olihan se jo aikakin ja osittain varmaan kiireen, stressin, uusien pöpöjen jne. seurauksen mun normaalistikin alhainen vastuskyky teki tepposet. Viikko kuumetta, josta selviydyin nipin napin sm-pysuihin Kurikkaan. Vaikka juuri vannoin etten muistele kisoja niin pakko vähän kuitenkin fiilistellä sillä mitä melkein saavutettiin, pääsarjan viestihopee, se olis ollu otettavissa Tuomon kaa jopa yllättävänkin helposti ilman allekirjoittaneen töppäilyjä... No onneksi suunnistus on siitä hauska laji, että uusi vuosi tuo tullessaan aina uudet kisat joihin voi latautua entistäkin nälkäisempänä...

Mutta takaisin tähän kurimukseen... Kurikan kisojen jälkeen olin juuri tervehtynyt edellisestä taudista kun tulikin jo seuraava, ennennäkemättömän sitkas mahapöpö. Siinä menikin seuraava viikko. Ruoka ei juuri alaspäin kulkenut, päinvastoin, ja intervallireeniä tuli harrastettua ahkerastikin sängyn ja vessan välillä. Olo oli totaalisen väsynyt. Nukutti, väsytti, uuvutti vaan. Viimenen tikki oli se, että kroppa alkoi vasta alkuviikosta pikkuhiljaa aloitella lihasten tyhjentyneiden energiavarastoiden täyttämistä. Parempi siis heittää pyyhe kehään, kuin yrittää "pakolla" sinnitellä vielä kuukausi. Koulustakin poissaoloa lähes 2 viikkoa ja kun en kerennyt talon tavoille oppia niin onhan tässä myös kirittävää silläkin saralla.

Mutta ei tämä nyt niin dramaattista ole miltä kuulostaa. Lähen sm-yöhön kuitenkin ihan huvin vuoksi, ja mannaankin kun tuli ilmottauduttua niin nimenomaan, huvin vuoksi. Muuten irtisanouduin juuri ennaltamääritellyistä ja suunnitelluista reeneistä seuraavan kuukauden ajaksi. Aion alotella urheilijan "loman", ylimenokauden, jo nyt. Reenaan kuukauden just niin miltä millonkin tuntuu tai jos ei tunnu siltä niin sitten en reenaa vaikka viikkoon (no tota viimestä en kyllä itekään usko :) Jos ja hyvin todennäköisesti kun huvittaa tehä extraultrapitkäsupermättöseikkailu niin sit mä teen sellasen, tai vaikka kaks! Ja putkeen! :D En välitä mitään millasia reenejä tuun tekeen, ei haittaa vaikkei mun reenailussa ois mitään järkee seuraavaan kuukauteen. Annan siihen nyt itselleni luvan.Täältä montun pohjalta on vain yksi suunta, ja se ei ole alaspäin...

Reenimotivaatio, se ei oo mihinkään hävinny, vaikka se just vuoden tärkeimmälle kotimaiselle kisakaudelle sattuneen sairastelukierteen takia onkin vähän vaikea kaivaa taas jostain syväjäästä esille. Muutenkin koko kausi oli harvinaisen rikkonainen ja vaihteleva etenkin Armeijan takia, mutta en rupea vielä analysoimaan mennyttä, sen aika on myöhemmin. NYT annan ajatuksen vaan lentää ilman mitään huolen häivää huomisesta ja kun uusi harjotuskausi alkaa (sitten kun alkaa) niin mies on luultavasti entistäkin kovemmalla innolla ja motivaatiolla siirtymässä kohti pääsarjoja...

Kuulemisiin!!

ps. hyvin todennäköisesti tälle kyseiselle sivustolle ilmestynee tässä kuukauden aikana muutamakin kuvallinen "seikkailumättö" kertomus...