sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ei mitään uutta auringon alla

Tovi on vierähtänyt viime tekstistä. Siihen on hyvä syy: eipä ole järin ollut mitään kerrottavaa. Oon eleleskellyt tämmöstä ihan "perusarkea" mulle. Reilu viikko sitten loppui kahen viikon Säkylän suunnistusleiri seinäjoella käytyihin ampumasuunnistuksen sm-kisoihin. Tuomisina H20 sarjan 4. sija sprintistä ja sm-hoppeeta pitkältä. Kuluneen viikon olinkin sitten lähes kokonaan metässä. Allekirjoittanut yritti parhaansa mukaan totutella 9 viikon "vapauden" jälkeen tähän perusarkeen eikä maanantaina puskan takaa tullut tieto siitä että toimisin yksin joukkueenjohtajana koko mettäleirin ainakaan helpottanut asiaa. No haasteet on tehty voitettaviksi ja voi että perjantaina kun kävin hakemassa sotkusta matkaeväät (lue: 3 berliininmunkkia) ja istahdin VR:n kyytiin niin oli voittajafiilis!!

Onneksi en sairastunut siellä metässä vaikka suomen kesä parhaansa mukaan yrittikin tartuttaa mut. Keskiviikkona nimittäin tuli aamu kolmesta iltapäivään saakka lunta siinä kuuluisassa vaakatasossa. Eikö nyt pitäis olla jo toukokuu...?


Eilinen pyörän ulkoilutus
Mitäs muuta mun arkeen on sit kuulunu? No pääsykokeisiin lukua, lukua ja vähän vielä lukua. Herkuttelua ja mässäilyä, välillä vähän myös lenkkeilyä. Ja tietysti jotain epäonnistakin aina mahtuu mukaan. Nimittäin enpähän sit osallistu tänä vuonna sm-keskimatkalle, kiitos Irman (ainahan se on ollut mobiilisesti täys susi mutta...). Ilmottauduin viikko sitten mobiilisesti kisoihin ja hetken tappelun jälkeen sain ilmoittauduttua irmassa kisaan ja loppuun tuli vielä tuttu teksti "ilmoittautumisesi on hyväksytty". Eipä sillä kertaa enää tullut tarkastettua että oma nimi löytyy listalta, sillä luotin että se ilmoittautuminen myös on hyväksytty. Nyt perjantaina katoin että kappas, mun nimee ei löydykään listalta. Laitoin viestiä, mutta eipä siinä myöhässä enää auta ilmottautua sm-kisoihin. Lokitiedoista tarkastettiin että olin kirjautunut sisään sunnuntaina, mutta ilmottautumista ei näy. No eipähän tarvitse löytää omaa nimeään myöskään tuloslistan häntäpäästä... 

Tulevana tiistaina olisi Tikkakoskella sotilaiden sm-maastojuoksu ja keskiviikkona sotilaiden sm-ampumasuunnistus. Siitä tuleekin sitten jännä kisa, kun puoli vuotta ollaan määrätietoisesti Kajaanissa siihen harjoiteltu. Saa nähä tuleeko kisasta Kainuun dynastian keskinäinen kamppailu vai yllättääkö joku musta hevonen? Mikä on Savolaisen ampumakunto ja kuinka paljon Saari pummaakaan? Entä löytääkö allekirjoittanut napsut kohdilleen vai jatkuuko Senttulan voittoputki? Vai taktikoiko Räsänen sittenkin oikein ja satsasi salaa vain näihin kisoihin? Se selviää keskiviikkona!!

Loppukevennykseksi mainittakoon vielä miten hyvin mää osuin niissä viime ampumasuunnistuskisoissa. Sprintti 9/10 ja pitkä 13/20... Ja nuo oli sit sakkokierrosten määriä...

1 kommentti: