Australia part 2 - Maalta kaupunkiin, sisämaasta rannikolle!

Vihdoinkin löysin rauhallisen paikan, jossa ehdin huohahtaa hetken ja koota ajatuksia menneestä kuukaudesta

Kuten otsikkokin jo kertoo, heitin viime viikolla hyvästit Orangelle ja siirryin seuraavaan kohteeseen. Tätä postausta kirjoittelen jo Coffs Harbourista (rapiat 500km Sydneystä pohojoseen) yllä näkyvältä biitsiltä. Palaan tässä jutussani kuitenkin siihen n. 5-6 viikon mittaiseen periodiin, jonka vietin Orangessa. Ihan vain tiedoksi niin Orange on n. 50 000 asukkaan maalaiskaupunki 4h Sydneystä sisämaahan ja lähes jokaisella asukkaalla on jonkinlainen sidos maatalouteen, vähintäänkin suvun kautta.

Mt Canobolas 1395m

Mielestäni vietin suhteellisen tehokkaat viitisen viikkoa kaupungissa avustaen paikallista suunnistusseuraa Goldseekers Orienteersia. Tein neljä pientä uutta suunnistuskarttaa 1:2000 – 1:4000. Eivätpä alueet kovin kummoisia olleet: 2x koulukartta, 1x puistorinttikartta ja 1x maatilakartta. Päivittelin ja muokkailin myös hieman muutamia muita seuran karttoja. Järjestin 4krt suunnistustapahtuman aloittelijoille naapurikaupunki Bathurstissa, tosin melko heikolla menestyksellä. Ensimmäisellä kerralla saimme 1 kävijän, mutta viimeisellä kerralla kävijöitä oli jopa 15kpl. Alkuperäinen tarkoitus, eli uuden suunnistusseuran perustaminen kylään, haudattiinkin suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Järjestin myös ns. Schools Gala Dayn n. 80 koululaiselle sekä organisoin kauden ensimmäisen Sprint Series osakilpailun Orangessa kylän parhaimmalla sprinttialueella, yliopistolla, sekä suunnittelin radat seuraavan osakisaan. Pidin seuran jäsenille kahtena sunnuntaiaamuna ”koutsaussession” maastossa, ideana keskittyä aina kerrallaan jonkun tietyn suunnistustaidon osa-alueen kehittämiseen. Pidin myös 2h luennon seuran ”aktiivijäsenille” (yht. 6kpl) aiheena ratasuunnittelu. Ehkä päällimmäisin asia, mitä puheessani painotin, oli etteivät sortuisi tekemään liian helppoja ratoja. Lisäksi yritin kannustaa sisällyttämään pisimmälle radalle aina jonkin ”jekun” tai yllätyksen. Ne, jotka joskus ovat allekirjoittaneen ratoja kolunneet, ovat ehkä saattaneet jekun jos toisenkin sieltä bongata. Jekkujen lisäksi toimin yhteensä viitenä tiistaina liikunnanopettajana paikallisessa peruskoulussa. Jekutettavana mulla oli 3 luokkaa (70 lasta) ja viikko viikolta juostiin läpi vaikeampia ratoja koulun pihalla. Seuratoimintaan liittyen osallistuin myös kahteen seuran kuukausittaiseen kokoukseen yrittäen tuoda esille jotain asioita, mitä teemme toisin Suomessa.

Erästä koulukarttaa tehdessäni mulla oli sellanen fiilis, että joku tarkkaili koko ajan...

Seuran "perinteinen" Night-O & BBQ -ilta

Kuinkahan moni mahtoi pysähtyä tälle rastille ihailemaan maisemia?

Yllä oli lueteltuna se raastava "työ", joka mun suunnistusvaihto-oppilaana oli tehtävä leipäni eteen. Vapaa-ajallani reenasin sen sijaan minkä ehdin. Osallistuin mm. viitenä torstaina paikallisen MTB-seuran 45-50min XC-viikkokisaan ja eräänä lauantaina käytiin Robin kanssa suunnistamassa yhdellä ehottomasti mun top10 maastoihin nousevalla kartalla. Kävin myös päivän töissä vapaaehtoisena JÄTTIMÄISELLÄ lammasfarmilla (farmin koko 2200 hehtaaria = 22 neliökilometriä, yhteensä 3500 lammasta) sekä toisen päivän viinitilalla. Toinen host-perheeni pyysi mua mukaan kaikkialle, minne menivätkään. Perhe harrasti japanilaista Aikido-nimistä kamppailulajia, ja lähdin kerran heidän vetämälle tunnille mukaan tekemään erinäköisiä meikäläiselle erittäin akrobaattisilta tuntuneita liikkeitä. He veivät mut myös syömään elämäni ensimmäistä kertaa japanilaiseen ravintolaan (olihan se ihan jees, mutta ei musta kyllä japanilaisen ruoan ystävä tullut) sekä ottivat mukaan n. 100 hengen hyväntekeväisyys tietovisailtamaan, jossa kerättiin rahaa lahjoittamalla ja huutokaupan avulla paikallisten nuorten mielenterveysongelmien ehkäisyyn keskittyvälle järjestölle. Noin 10 hengen pöytäkunnat kisasivat keskenään läpi illan n. 100 kysymystä sisältäneen tietovisan ja meidän pöytäkunta hoiti ”pojan” kotiin. Eurooppa-tietoisuudestani oli toisinaan apua ryhmälle. Lisäksi liityin eräänä lauantaiaamuna heidän perinteiselle 60min aamucrossfitsalitunnille klo 7 alkaen (hullua hommaa ihmiselle nuin aikasin) ja lenkkeilytin perheen koiraa yhteensä arviolta 150km kolmen viikon aikana. Muuton koittaessa olimmekin molemmat (minä ja koira) hyvin surumielisiä menetettyämme uskollisen lenkkikaverin. Leivottiin myös pariin otteeseen mokkapaloja ja korvapuusteja.

Ei uskoisi, että kartta on 16v vanha

Ja tältä maastossa paikoitellen näytti

Laskin lampaita, kunnes menin sekaisin laskuissa...

"Farmilook"

Päiväruuhka

"Joukossa tyhmyys tiivistyy"

Viinitilaselfie

Japanilaisessa ravintolassa

Australialainen Pavlova

BBQ-ilta

Tässä vaiheessa näytti vielä hyvältä, mutta en osannut käyttää host-perheeni uunia niin "uunin jälkeen"-kuvia ei tällä kertaa tipu

Yhtenä sunnuntaina eräs pyöräilykaverini pyysi mut mukaan ”kanjonoimaan” (Canyoning) Blue Mountainsille. Voi pojat, että se olikin hauskaa hommaa, vaikka kanjonit, joiden läpi kolusimme, olivatkin helpoimmasta päästä, eivätkä sisältäneet esim. yhtään hyppyä veteen. Kanjonit ovat nimenomaan se Australian luonnon tarjoama oma huvipuisto, minkälaista en oo aikasemmin missään Euroopassa kokenut. 

Kypärä on oltava päässä varmuuden vuoksi jos kiviä tippuu

Välillä piti kahlata ja suoriutua erinäköisistä esteistä

Palasin vielä ennen lähtöäni Orangesta asumaan ”Australian isovanhempieni” Jeanin ja Basilin luokse hasselpähkinätilalle. Iltarutiineihini tilalla kuului käydä syöttämässä tuttipullosta 3kk ikäistä karitsaa, sillä sen äiti oli kuollut synnytyksessä ja se tarvitsi siksi erityishuolenpitoa. Viimeisenä iltana, kun söimme erittäin maittavan läksiäisillallisen, joka sisälsi kokonaisen paahdetun lampaanpaistin, oli pakko käydä varmistamassa, ettei kyseessä ollut yllä mainittu yksilö. Ei ollut onneksi, sillä ulkoa kuului vielä tutunoloinen nälkäisen karitsan määkiminen.

Pullossa ei ole kaljaa, vaan maitoa!

Jean otti minut mukaansa soittamaan Orangen kirkon kelloja. En vain ymmärrä miksi täällä tehdään kaikki toisin päin: mm. ajetaan vasemmalla puolella ja soitetaan kirkon kelloja ylösalaisin...

Viime torstaina Orangesta lähdettyäni pysähdyin erään suunnistajan luo yöksi Blue Mountainsille ja kävin perjantaina vaeltelemassa vuorilla. Harmi vaan, että kun olen kahdesti käynyt vuorilla vaeltelemassa, niin molemmilla kerroilla on ollut utuista ja satanut. Yhteensä sadepäivät tähän mennessä onkin laskettavissa yhden käden sormilla, joten vuorinäköalojen suhteen on ollut hieman epäonnekasta.

Blue Mountains

Putoavaa vettä

Välillä polku meni melko hurjistakin paikoista

Vaelluksen jälkeinen maisemalounas

Viikonloppuna muutin tavarakuormani kanssa hetkeksi Sydneyyn seuraavaan suunnistusperheeseeni. Ehdin kuitenkin juosta vain parit hyvät sprinttitreenit ja käydä nopean kierroksen kaupungilla ennen kuin maanantaina ajelinkin jo tänne Coffs Harbouriin, jossa vietän nyt pari viikkoa.

"Se pakollinen"

... eikö vain?

Haasteellista...

Tää kaveri poimi ahkerasti roskia roskapöntöstä ja ripotteli ne kivasti ympäriinsä

Pari päivää sitten sain korjattua myös yhden suuren kokemani vääryyden. Olin ollut maassa jo lähestulkoon kaksi kuukautta enkä ollut päässyt vielä kertaakaan uimaan! Ensimmäinen kuva, joka mulla on aina tullut Australiasta mieleen, ovat ne silmänkantamattomiin ulottuvat valkohiekkaiset ja turkoosivetiset uimarannat liplattavine aaltoineen. Tosin vaikeahan niitä on kyllä sisämaasta löytääkään. Noh, uimaan on siis nyt lopulta päästy, ja kun nykyinen host-perheeni (sis. 4 aktiivista ja vauhdikasta 10-16-vuotiasta poikaa) asuu vain 500m päässä rannalta, niin tiedätte kyllä, mistä meikäläisen voi bongata :D 

Näkyillään!