Roadtrip Uudessa-Seelannissa

Punaiset nuolet = lentomatka, vihreä viiva = ajoreitti, ympyrä = turisteilua kaupungissa, kolmio = vuoren valloitus

18.12. Heräsin Buckendeeran leirintäalueella 500km päässä Sydneystä aikaisin aamusta hyvin nukutun telttayön jälkeen. Edelliset 4 päivää olin osallistunut valtakunnalliselle Australian huippusuunnistus/juniorileirille suunnistajana/koutsina ja hyvää reeniä hienoilla kartoilla oli kerättynä takataskuun. Illalla lähtisi lento Uuteen-Seelantiin, joten heti aamupalan jälkeen lähdin ajamaan kohti Sydneyä. Pysähdyin vain Canberrassa juoksemaan 5km mittaisen ”sprintti”treenin ”Parliamentary Triangle”-nimisellä kartalla, siis aivan pääkaupungin hallintokortteleiden ytimessä. Sydneyssä kävin käytännössä vain kääntymässä host-perheeni luona sekä vaihtamassa reppua, kun jo suuntasin lentokentälle.

Lensin iltakoneella Sydneystä Christchurchiin, jonne saavuin n. 2 aikaan yöllä. Yritin siinä muutaman tunnin saada nukuttua lentokentällä ennen kaupunkiin suuntaamista. Tosin siitä ei käytännössä tullut mitään, kun lentokentällä oli sääntö, että lattialla tai penkeillä maaten nukkuminen oli kielletty klo 4 jälkeen (kun terminaali virallisesti aukeaa) ja vartijat kävivät sitten aika ajoin potkimassa nukkuvia hereille! Onneksi kentällä oli arviolta n. 50 muutakin väsynyttä matkustajaa, joten sain aina hetken ”armonaikaa” ennen kuin tulivat uudelleen kohdalleni.

19.12. Christchurch

Aamu 6 aikoihin hyppäsin keskustaan menevään bussiin. Kaupasta eväät ja seuraavalla bussilla 15km päähän rannikolle pieneen idylliseen kalastajakylään, josta käsin kävin juoksemassa reilun tunnin mittaisen ja 500 nousumetriä sisältäneen polkulenkin läheiselle ”vuoren” huipulle. Vaikka yöunet olivatkin jääneet vähäisiksi, niin maisemien ihailu piti väkisinkin hereillä. Lenkin (ja kahden bussimatkan) jälkeen vietin pari tuntia aikaa toisella puolen kaupunkia merenrannalla leväten ja uiden. 

Antoi sitä näkymää jo heti eka päivänä

Iltapäivästä palasin ihmettelemään kaupunkia sekä kävin yhdessä Uuden-Seelannin kansallismuseoista (koska ilmainen sisäänpääsy). Ihmeteltäväähän kaupungissa riittää, sillä vuonna 2011 kaupunkia ravisteli 6,3 richterin maanjäristys tuhoten lähes koko keskustan ja tappaen yli 180 ihmistä. Keskusta oli vieläkin valtaisan rakennusurakan keskellä. Siellä täällä pilkisteli uutuuttaan hohtavia huippumoderneja julkisia rakennuksia / kauppakeskuksia, ja toisaalla jäljellä oli vielä kymmeniä autioituneita kerrostaloja, joiden seinissä näkyi valtavia halkeamia/sortumia, ja jotka odottivat vielä purkamistaan. Kansallismuseossa tutustuin mm. maorien kulttuuriin sekä Uuden-Seelannin monipuoliseen eläimistöön.

Christchurchin keskuskirkko muistuttaa maanjäristyksen voimasta

Lyömäasetehdas

Aina niin iloisena

Lentokyvytön lintu

Toinenkin

Illalla suuntasin takaisin lentoasemalle, sillä lentoni Pohjoissaarelle Wellingtoniin lähtisi seuraavana aamuna 6 jälkeen, joten suunnitelmana oli nu(o)kkua seuraavakin yö vartijoiden riesana. 

20.12. Wellington (huom. maan pääkaupunki)

Parituntisilla yöunilla lähdettiin tähänkin päivään. Olin vuokrannut etukäteen auton Wellingtonin lentokentältä tarkoituksenani palauttaa se 4 päivän päästä Aucklandissa. Olin jo tottunut Australiassa vasemmanpuoleiseen liikenteeseen manuaalivaihteisella autolla, joten nyt kun sain alleni automaatin niin aivosolujani sekoitettiin sitten sillä, että valo/vilkkuvipu ja tuulilasinpyyhkijävipu olivat vaihtaneet puolia. Kyllä, pyyhin sitten ensimmäisen päivän etuikkunaani auringonpaisteessa lähes jokaisessa risteyksessä...

Aamulla pistäydyin ensimmäisenä paikallisen elokuvatehosteita mm. Taru Sormusten Herra- sekä Hobitti-elokuviin tehneen firman museossa. Varmaan jännä paikka heille, jotka kyseisiin elokuviin ovat hurahtaneet. 

"my precious"

Aamupäivästä päätin käydä tutustumassa kaupunkiin juosten. Muutama läheinen kukkula näytti niin houkuttelevalta, että lopulta matkaa kertyikin 18km ja 720 nousumetriä. Kaksi huomiota kaupungista:

1) Vaikka kyseessä on maan pääkaupunki, ei se siltä tuntunut. Hallintorakennuksia näkyi tuskin missään. 2) Jos joku vielä valittaa Suomessa tuulesta niin sopisi vierailla Wellingtonissa. Koko ajan korvissa vihmoi ja eräs kylttikin sen kertoi, "Wellingtonissa on keskimäärin 173 päivää vuodessa, jolloin tuuli puhaltaa yli 60km/h. Kiitos.

Wellingtonin rantabulevardi

 Iltapäivästä lähdin ajelamaan rannikkoa pitkin kohti New Plymouthia (400km). Matkalla pysähdyin uimaan ja tekemään suunnistustreenin Waikawa Beachin hiekkadyynikartalla, jolla kisattiin suunnistuksen keskimatkan maailmancuppia alkuvuodesta 2013. Yöksi pääsin aiemmin Australiassa tutustumani uusiseelantilaisen ikäsarjapyöräsuunnistajan luokse New Plymouthiin.

Raskas pohja juosta

21.12. New Plymouth / Mt Taranaki

Annoin itselleni hieman pidemmät yöunet ja lähdin tutustumaan kaupunkiin "vasta" 8 aikaan. Yksi museo, aaltovaasia kaukaisesti muistuttava lasinen rakennus sekä free wifi -spot ovat ehkä ainoa asia, mitä kaupungista jäi mieleeni.

Jo pari kuukautta takaperin, kun tiesin läteväni Uuteen-Seelantiin, olin etsinyt googlemapsin maastokartalla kivan näköisiä vuoria Pohjoissaarelta valloitettavaksi. Yksi kiinnitti välittömästi mielenkiintoni.

Mt Taranaki (2518m) sijaitsee melko yksinäisenä maan länsiosassa, ja kun luin, että huipulta löytyy lunta, niin pakkohan se oli päästä vallottaan. Vuorelle nousi melko jyrkkä polku, joka ajoittain vain hävisi kivimurskan paljouteen. Lopulta 1400 nousumetrin ja 7km jälkeen palkinto odotti huipulla. Lunta kaikkialla ja 360-näkymä jokapuolelle. Hetken maisemista nautiskeltuani yritin laskeutua vauhdikkaasti rinnettä alas, sillä eräs tuntemani uusiseelantilais-australialainen 90-luvun huippusuunnistaja kertoi pitävänsä alamäen reittiennätystä (n.2km / 1000 laskumetriä) 28min. No näin ensikertalaisena reppu selässä kellotin reilut 32min. 

Oppikirjamainen vuori

Lunta.

Niin paljon lunta!

Koska mulla ei ollut pipoa matkassa niin tonttulakki sai ajaa sen virkaa

 Vuorenvalloituksen jälkeen ajelin vielä n. 4h kohti saaren keskustaa valmistautumaan seuraavan päivän vaellukseen. 150km matkasta kuului ns. "Forgotten World Highway" tiehen, joka tarjosi kapeita siltoja/tunneleita sekä mutkia enemmän kuin mikään muu tuntemani maantie. Google teki samalla aikataululleni pienet kepposet, kun oli laskenut reitin reilun tunnin nopeammaksi kuin mitä tie oikeasti oli. Ero johtui siitä, että tien yleisnopeusrajoitus oli 100km/h (jota uskalsi ajaa ehkä n. 2km) ja mutkiin oli merkattu vain "suositusnopeusrajoitus" vaihdellen 15km/h-85km/h välillä, eikä Google ottanut näitä ollenkaan huomioon, vaan oletti kaikkien ajavan ihan Jari-Matti Latvaloina.

300m pitkä yhden auton mentävä tunneli

Saiskos tämmösen merkin myös Hervantaan teekkarin kuvalla varustettuna?

22.12. Mt Tongariro / Taupo / Rotorua

"Joulu lähenee ja vaellukset pitenee" - vanha uusi-seelantilainen sananlasku.

Jo toisen perättäisen hyvinnukutun yön (hostelli) jälkeen ajelin Pohjoissaaren suosituimman vaellusreitin lähtöpaikalle. Tongariron kansallispuistossa sijaitseva 19,4km pitkä Alpine Crossing reitti houkuttelee vuosittain 125 000 vaeltajaa. Reitti alkaa Mangatepopon parkkialueelta, ylittää vanhan tulivuorijonon 1800m korkeudelta ja päättyy toiselle puolen Ketetahin parkkialueelle. Yleensä turistit kuljetetaan busseilla lähtöalueelle ja päätepisteestä takaisin autoille, mutta koska bussiaikataulut eivät oikein sopineet mulle niin päätin ajaa autoni lähtöpisteeseen ja käydä sieltä käsin edestakaisin reitin keskivaiheilla sijaitsevilla parhailla näkymillä. Parkkialueella sai viipyä vain 4h, joten liikaa ei sopinut madella.

Suurin osa reitistä oli erittäin hyvässä kunnossa valtavien turistimassojen kulkemisen helpottamiseksi

Vanha kraaterin pohja

Ohittelin alkumatkasta arviolta n.800-1000 (pääasiassa kiinalaista) vaeltajaa, jotka olivat startanneet aamun aikaisimmilla busseilla toivoen ehtivänsä koluta vuorten yli toiselle puolen ennen pimeää. Maisemat olivat karuja, mutta juuri siksi upeita. Vuoren tuliperäisyys näkyi (ja tuoksui) aina välillä, kun maan läpi tihkui rikkikaasuja ja -savuja. Myös järvien veden väri vaihteli. Juoksentelin suurimman osan matkasta edellisenä päivänä hyväksi havaittu tonttulakki päässä, koska olihan jouluun enää vain pari päivää. Ja olihan se näin suomalaisena joulupukin sanansaattajana hauska saada ihmiset hymyilemään heitä ohitellessa / vastaantullessa, ja aika monet hyvän joulun toivotukset sainkin kuulla.

Ihmisiä riitti jonoksi asti

Maassako vaiko kuussa?

Matkantekoa ihan tonttuna

Reilu 3h, 20km ja 1000 nousumetriä myöhemmin palailin autolle juuri ajoissa. Lenkin jälkeenhän piti päästä pesulle, joten matkalla Taupoon pysähdyin uimaan paikalliselle Lappajärvelle, alias Lake Taupolle. Ranta oli täynnä heiveröistä vaaleaa tuhkakiveä, joka tuntui hassulta jalkojen alla. Uinnin jälkeen leikkimään turistia pariksi tunniksi Taupoon.

Ravittuna jaksaa taas turisteilla lisää, joten suunta kohti yhtä maailman kuuluisimmista tuliperäisistä alueista, Rotoruaa. Alueella sijaitsee sadoittain tuliperäisiä mutalähteitä, hotspotteja jne. Jo ajon aikana ilmanvaihtolaite alkoi ajoittain syöttää epämiellyttävää rikkikaasun hajua nenääni. Koska nyt oltiin budjettimatkalla niin jätin suosiolla yltiökalliit ja tupaten täynnä olleet eriväristen kuplivien mutalammikoiden ihmettelyt sekä hotspoteista vetensä ottavat kylpylöiksi kutsutut uimalat väliin. Sen sijaan suuntasin uimaan muutamiin vähemmän tunnettuihin luonnon keskellä sijainneisiin luontaisiin hotspotteihin. On vaan itselleni niin luonnotonta, että purossa virtaava vesi voi olla 40-60 asteista.

Ilme kertoo ehkä kaiken olennaisen

Yli 40-asteisessa luonnonvesiputouksessa loikoilua

Lämpöpalauttelun jälkeen ihmettelin loppuillan Rotoruan keskustassa ja metsästin free wifiä. En ymmärrä kuinka jotku pystyy vaan asumaan kaupungissa, jossa lemuaa kuin mätä kananmuna koko ajan. Koska en huonovointisuudestani johtuen halunnutkaan jäädä kaupunkiin yöksi, lähdin jo ajelemaan kohti Aucklandia ja väsyn iskiessä pistin auton parkkiin lähimmälle P-paikalle.

Joulutötterö

 23.12. Auckland

Yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen tajusin heränneeni Matamatassa, jossa sijaitsee yksi Taru Sormusten Herrat -trilogian ja Hobitti-elokuvasarjan kuvauspaikoista, Hobbiton. No pakkohan siellä oli aamutuimaan pyörähdettävä.

Idyllistä elokuvamaisemaa

Hän palveli uljaasti 1200 kilometrin roadtripin halki Pohjoissaaren

Aucklandiin päin ajaessa tie veti erinomaisesti, toisin kuin vastaantulevien kaistalla, jossa autot lähestulkoon seisoivat, sillä Aucklandilaiset suuntasivat maalle joulun viettoon. Ensitöikseni Aucklandiin saavuttua lähdin perinteiselle kaupunkiin tutustumislenkille, jonka jälkeen ajelin Harbour Bridgen ylitse pohjoispuolelle etsimään biitsiä loikoiluun. Auckland ei tällä erää tarjonnut ihan yhtä standarditasoista rantaa, mihin täällä eteläisellä pallonpuoliskolla on alkanut jo tottumaan. Pari tuntia siellä kuitenkin sai aikaa kulumaan makoillen, kuntopiiriä tehden, uiden ja muita joulunviettäjiä kummastellen.

Näkymä keskustaa kohti Mt Edenin huipula

 

Oli likasta hiekkaa...

Ilta menikin sitten vain Aucklandia tonttulakissa kierrellen. Lentoni takaisin Sydneyyn lähti jouluaattoaamuna klo 7 ja auto piti palauttaa vasta aamusta, niin päädyin lopulta nukkumaan seuraavankin yön autossa autovuokraamon pihassa. Muistin myös joskus 1 aikaan yöstä, että autohan piti palauttaa pestynä, joten eikun etsimään pesupaikkaa...

jouluselfie

Skyline

Jouluiset värit koristivat myös Aucklandin maamerkkiä, Sky Toweria.

Pesuhommissa

24.12. Auckland / Sydney / Palm Beach

Jouluaatto oli yllättävän mukava matkustuspäivä. Ryysistä ei ollut nimeksikään, lentoasemilla vallitsi oikein jouluinen fiilis ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Sydneyyn palattuani hyppäsin junaan ja suuntasin hostperheeni isovanhempien luo joulunviettoon. Lämpöä oli ihan riittämiin (+32), joten iltapäiävästä kutsui taas biitsi. Virallinen Australialainen jouluperinne on käydä meressä uimassa, joten sekin on nyt check. Joulun ruokalistakin näytti hieman erilaiselta, kun tässä perheessä tapana on syödä jouluna merenantimia.

Palm Beach

Reenintäyteistä Vuotta 2018 kaikille!