Australia part 2 - Maalta kaupunkiin, sisämaasta rannikolle!

Vihdoinkin löysin rauhallisen paikan, jossa ehdin huohahtaa hetken ja koota ajatuksia menneestä kuukaudesta

Kuten otsikkokin jo kertoo, heitin viime viikolla hyvästit Orangelle ja siirryin seuraavaan kohteeseen. Tätä postausta kirjoittelen jo Coffs Harbourista (rapiat 500km Sydneystä pohojoseen) yllä näkyvältä biitsiltä. Palaan tässä jutussani kuitenkin siihen n. 5-6 viikon mittaiseen periodiin, jonka vietin Orangessa. Ihan vain tiedoksi niin Orange on n. 50 000 asukkaan maalaiskaupunki 4h Sydneystä sisämaahan ja lähes jokaisella asukkaalla on jonkinlainen sidos maatalouteen, vähintäänkin suvun kautta.

Mt Canobolas 1395m

Mielestäni vietin suhteellisen tehokkaat viitisen viikkoa kaupungissa avustaen paikallista suunnistusseuraa Goldseekers Orienteersia. Tein neljä pientä uutta suunnistuskarttaa 1:2000 – 1:4000. Eivätpä alueet kovin kummoisia olleet: 2x koulukartta, 1x puistorinttikartta ja 1x maatilakartta. Päivittelin ja muokkailin myös hieman muutamia muita seuran karttoja. Järjestin 4krt suunnistustapahtuman aloittelijoille naapurikaupunki Bathurstissa, tosin melko heikolla menestyksellä. Ensimmäisellä kerralla saimme 1 kävijän, mutta viimeisellä kerralla kävijöitä oli jopa 15kpl. Alkuperäinen tarkoitus, eli uuden suunnistusseuran perustaminen kylään, haudattiinkin suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Järjestin myös ns. Schools Gala Dayn n. 80 koululaiselle sekä organisoin kauden ensimmäisen Sprint Series osakilpailun Orangessa kylän parhaimmalla sprinttialueella, yliopistolla, sekä suunnittelin radat seuraavan osakisaan. Pidin seuran jäsenille kahtena sunnuntaiaamuna ”koutsaussession” maastossa, ideana keskittyä aina kerrallaan jonkun tietyn suunnistustaidon osa-alueen kehittämiseen. Pidin myös 2h luennon seuran ”aktiivijäsenille” (yht. 6kpl) aiheena ratasuunnittelu. Ehkä päällimmäisin asia, mitä puheessani painotin, oli etteivät sortuisi tekemään liian helppoja ratoja. Lisäksi yritin kannustaa sisällyttämään pisimmälle radalle aina jonkin ”jekun” tai yllätyksen. Ne, jotka joskus ovat allekirjoittaneen ratoja kolunneet, ovat ehkä saattaneet jekun jos toisenkin sieltä bongata. Jekkujen lisäksi toimin yhteensä viitenä tiistaina liikunnanopettajana paikallisessa peruskoulussa. Jekutettavana mulla oli 3 luokkaa (70 lasta) ja viikko viikolta juostiin läpi vaikeampia ratoja koulun pihalla. Seuratoimintaan liittyen osallistuin myös kahteen seuran kuukausittaiseen kokoukseen yrittäen tuoda esille jotain asioita, mitä teemme toisin Suomessa.

Erästä koulukarttaa tehdessäni mulla oli sellanen fiilis, että joku tarkkaili koko ajan...

Seuran "perinteinen" Night-O & BBQ -ilta

Kuinkahan moni mahtoi pysähtyä tälle rastille ihailemaan maisemia?

Yllä oli lueteltuna se raastava "työ", joka mun suunnistusvaihto-oppilaana oli tehtävä leipäni eteen. Vapaa-ajallani reenasin sen sijaan minkä ehdin. Osallistuin mm. viitenä torstaina paikallisen MTB-seuran 45-50min XC-viikkokisaan ja eräänä lauantaina käytiin Robin kanssa suunnistamassa yhdellä ehottomasti mun top10 maastoihin nousevalla kartalla. Kävin myös päivän töissä vapaaehtoisena JÄTTIMÄISELLÄ lammasfarmilla (farmin koko 2200 hehtaaria = 22 neliökilometriä, yhteensä 3500 lammasta) sekä toisen päivän viinitilalla. Toinen host-perheeni pyysi mua mukaan kaikkialle, minne menivätkään. Perhe harrasti japanilaista Aikido-nimistä kamppailulajia, ja lähdin kerran heidän vetämälle tunnille mukaan tekemään erinäköisiä meikäläiselle erittäin akrobaattisilta tuntuneita liikkeitä. He veivät mut myös syömään elämäni ensimmäistä kertaa japanilaiseen ravintolaan (olihan se ihan jees, mutta ei musta kyllä japanilaisen ruoan ystävä tullut) sekä ottivat mukaan n. 100 hengen hyväntekeväisyys tietovisailtamaan, jossa kerättiin rahaa lahjoittamalla ja huutokaupan avulla paikallisten nuorten mielenterveysongelmien ehkäisyyn keskittyvälle järjestölle. Noin 10 hengen pöytäkunnat kisasivat keskenään läpi illan n. 100 kysymystä sisältäneen tietovisan ja meidän pöytäkunta hoiti ”pojan” kotiin. Eurooppa-tietoisuudestani oli toisinaan apua ryhmälle. Lisäksi liityin eräänä lauantaiaamuna heidän perinteiselle 60min aamucrossfitsalitunnille klo 7 alkaen (hullua hommaa ihmiselle nuin aikasin) ja lenkkeilytin perheen koiraa yhteensä arviolta 150km kolmen viikon aikana. Muuton koittaessa olimmekin molemmat (minä ja koira) hyvin surumielisiä menetettyämme uskollisen lenkkikaverin. Leivottiin myös pariin otteeseen mokkapaloja ja korvapuusteja.

Ei uskoisi, että kartta on 16v vanha

Ja tältä maastossa paikoitellen näytti

Laskin lampaita, kunnes menin sekaisin laskuissa...

"Farmilook"

Päiväruuhka

"Joukossa tyhmyys tiivistyy"

Viinitilaselfie

Japanilaisessa ravintolassa

Australialainen Pavlova

BBQ-ilta

Tässä vaiheessa näytti vielä hyvältä, mutta en osannut käyttää host-perheeni uunia niin "uunin jälkeen"-kuvia ei tällä kertaa tipu

Yhtenä sunnuntaina eräs pyöräilykaverini pyysi mut mukaan ”kanjonoimaan” (Canyoning) Blue Mountainsille. Voi pojat, että se olikin hauskaa hommaa, vaikka kanjonit, joiden läpi kolusimme, olivatkin helpoimmasta päästä, eivätkä sisältäneet esim. yhtään hyppyä veteen. Kanjonit ovat nimenomaan se Australian luonnon tarjoama oma huvipuisto, minkälaista en oo aikasemmin missään Euroopassa kokenut. 

Kypärä on oltava päässä varmuuden vuoksi jos kiviä tippuu

Välillä piti kahlata ja suoriutua erinäköisistä esteistä

Palasin vielä ennen lähtöäni Orangesta asumaan ”Australian isovanhempieni” Jeanin ja Basilin luokse hasselpähkinätilalle. Iltarutiineihini tilalla kuului käydä syöttämässä tuttipullosta 3kk ikäistä karitsaa, sillä sen äiti oli kuollut synnytyksessä ja se tarvitsi siksi erityishuolenpitoa. Viimeisenä iltana, kun söimme erittäin maittavan läksiäisillallisen, joka sisälsi kokonaisen paahdetun lampaanpaistin, oli pakko käydä varmistamassa, ettei kyseessä ollut yllä mainittu yksilö. Ei ollut onneksi, sillä ulkoa kuului vielä tutunoloinen nälkäisen karitsan määkiminen.

Pullossa ei ole kaljaa, vaan maitoa!

Jean otti minut mukaansa soittamaan Orangen kirkon kelloja. En vain ymmärrä miksi täällä tehdään kaikki toisin päin: mm. ajetaan vasemmalla puolella ja soitetaan kirkon kelloja ylösalaisin...

Viime torstaina Orangesta lähdettyäni pysähdyin erään suunnistajan luo yöksi Blue Mountainsille ja kävin perjantaina vaeltelemassa vuorilla. Harmi vaan, että kun olen kahdesti käynyt vuorilla vaeltelemassa, niin molemmilla kerroilla on ollut utuista ja satanut. Yhteensä sadepäivät tähän mennessä onkin laskettavissa yhden käden sormilla, joten vuorinäköalojen suhteen on ollut hieman epäonnekasta.

Blue Mountains

Putoavaa vettä

Välillä polku meni melko hurjistakin paikoista

Vaelluksen jälkeinen maisemalounas

Viikonloppuna muutin tavarakuormani kanssa hetkeksi Sydneyyn seuraavaan suunnistusperheeseeni. Ehdin kuitenkin juosta vain parit hyvät sprinttitreenit ja käydä nopean kierroksen kaupungilla ennen kuin maanantaina ajelinkin jo tänne Coffs Harbouriin, jossa vietän nyt pari viikkoa.

"Se pakollinen"

... eikö vain?

Haasteellista...

Tää kaveri poimi ahkerasti roskia roskapöntöstä ja ripotteli ne kivasti ympäriinsä

Pari päivää sitten sain korjattua myös yhden suuren kokemani vääryyden. Olin ollut maassa jo lähestulkoon kaksi kuukautta enkä ollut päässyt vielä kertaakaan uimaan! Ensimmäinen kuva, joka mulla on aina tullut Australiasta mieleen, ovat ne silmänkantamattomiin ulottuvat valkohiekkaiset ja turkoosivetiset uimarannat liplattavine aaltoineen. Tosin vaikeahan niitä on kyllä sisämaasta löytääkään. Noh, uimaan on siis nyt lopulta päästy, ja kun nykyinen host-perheeni (sis. 4 aktiivista ja vauhdikasta 10-16-vuotiasta poikaa) asuu vain 500m päässä rannalta, niin tiedätte kyllä, mistä meikäläisen voi bongata :D 

Näkyillään!

Australia part 1 - Suunnistusta pallon toisella puolen

Saavuin Australiaan reilu pari viikkoa takaperin ja ensimmäiset viikot ovat olleet kyllä toiminnantäyteiset. Osallistuminen Australian niin tossu- kuin pysumestaruuskisoihin, tutustuminen kymmeniin, ellei jopa jo satoihin uusiin ihmisiin, osavaltion edustusjunnujen valmentamista, auton osto, pyörän osto, ensimmäiseen hostperheeseen asettuminen, ocad 12 käytön opettelua, juoksevien asioiden hoitamista jne jne. En oikein edes mistä sitä aloittaisi.

Lähtöasetelmani Ausseihin lähtöön ei ollut ihan optimaalinen, sillä olin ollut sairaana reilun viikon kotosuomessa ennen lähtöäni ja Helsinki-Vantaalle kiiruhdin suoraan Tampereelta viimeisen työpäiväni jälkimainingeissa. Matkustus Helsingistä Berliinin ja Abu Dhabin kautta Sydneyyn kesti 28h, pisimmän lennon ollessa 14h. Voin kertoa, ettei se kovin suurta nautintoa ollut, kun kuume nousi taas matkan ajaksi, ja burana toimitti parhaan kaverin virkaa. Lisäksi sain nukuttua koko matkan aikana tuskin 2h enempää, sillä Etihad Airwaysin lentoemot oli vähän väliä tarjoilemassa jotain purtavaa ja juotavaa jopa turistiluokassa, eikä niitä sopinut jättää välistä, sillä ennen koneeseen astumista omat juomapullot oli pitänyt tyhjentää. Lopulta saavuin Sydneyyn pe 22.9. aamuvarhain klo 6:30, mikä oli ihan hyvä, sillä lentokentällä ja tullissa ei ollut pahemmin jonoja. Etukäteen hieman pelotti Australian kuuluisan tiukka rajakontrolli ja tuotaville tavaroille asetetut kriteerit, sillä maahan ei saa tuoda juuri mitään hedelmiä, tuoretuotteita, maitotuotteita, puisia esineitä, saati mitään orgaanista maa-ainesta. Itselläni kun oli lääkärin määräämänä jos minkälaista troppia sekä reilu pari kiloa suomalaista suklaata (tällä kertaa ei tosin itselle). Vanhat suunnistusnastarit jätin suosiolla Suomeen ja loppujen lopuksi selvisin erittäin tuskattomasti tullin läpi, vaikka orgaanisia aineita haisteleva koira merkkasikin rinkkani ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kerralla tuli onneksi järkiinsä eikä istahtanut toistamiseen.

Kentällä minua oli vastassa NSW:n suunnistusliiton yhteyshenkilöni, joka kuskasi minua mm. pankkiin ja kävi läpi yleisiä asioita ennen kuin vei minut Mäkkärin pihalle, josta NSW:n junnusuunnistajien pikkubussi nappasi mut kyytiin. Oli hieno tunne nousta bussiin, kun taustalle olivat pistäneet soimaan Sandstormin. Ajeltiin 3h sisämaahan Bathurstiin, joka isännöi seuraavat 9 päivää Australian suunnistusvuoden kohokohtaa, Australia Orienteering Festivalia. Se sisälsi kahtena vkl yht 4kpl Australian mestaruusmatkaa ja väliviikolla 3 pienempää kisaa.  13-18 vuotiaat koululaiset eri osavaltioiden tiimeissä kilpailivat arkena paikalliset ”KLL:t”. Minut oli akkreditoitu yhdeksi NSW:n tiimin valmentajista, joten pääsin heti tuumasta toimeen ja opettelemaan 20 junnun nimen. Majoituimme kaikki paikallisessa katolisessa koulussa, joka oli ulkoiselta habitukseltaan kuin ilmetty Tylypahka! Rakennuksesta löytyi niin asuntolat, kirkko, suuri ruoka/juhlasali ja olipa takapihalla jopa suuri huispauskenttäkin outoine tolppineen (oikeasti sitä käytettiin rugbyn pelaamiseen).

Tylypahka

Ensimmäinen ilta Australiassa

Sairaus, matkustelu, unen puute, kiire ja vielä jetlagikin siihen päälle oli sellainen kombinaatio, että melko huurussa menin pari ensimmäistä päivää. En kuitenkaan malttanut olla starttaamatta mestaruuskisoihin, mutta edelliset 10 päivää lahnaa muistuttaneena ja +25 asteen helteessä nyt kisatessani oli miehestä mehut syöty melko nopeasti, vaikka matkana oli sprintti. Syke oli jo lähtökarsinassa VK:lla. Ajatus seurasi pari rastiväliä jälkijunassa. Kaikesta huolimatta pääsin maaliin ja loppusija oli 14. Rata oli oikein nautinnollinen ja testasi pääasiassa suunnistajien kartanluvun sujuvuutta / sujumattomuutta.

Tein kuolemaa sprintissä

Sunnuntaina kisattiin ensimmäinen Bush-O eli metsäkisa (keskari). Jalat olivat vielä sprintistä ihan betonina. Muutama minuutti ennen lähtöäni muistin, että olin unohtanut pillini (pakollinen varuste, sillä kisa-alue oli entistä kullan kaivuualuetta ja täynnä pohjattomia kuiluja). Kiireellä ehdin sen juuri hakea. Radan alku oli kerrassaan hirveä. Ensimmäisen 500m matkalla oli 5 rastia ihmeellisellä puoliavoimella alueella. Kartassa oli ehkä 30% siitä mitä maastossa oli enkä osannut sanoa mitä nuo 30% olivat ja tuli hieman kartoitettua heti ensi minuuteilla. Kartasta en ymmärtänyt koko kisan aikana edes puoliakaan (viikossa ihminen kehittyy ja nykyään ymmärrän jo ehkä 70%) ja pummia kertyi keskimatkalla yli 8min. Hauskaa se siitä huolimatta oli juosta ympäriinsä eroosion muokkaamia pienipiirteisiä notkoja. Ei niin hauskaa oli huomata, että oma kompassinneula pyöri ympyrää suurimman osan ajasta, eli eikun ostamaan eteläiselle pallonpuoliskolle ohjelmoitua kompassia.

Tein kuolemaa myös keskarilla

Keskimatka näyttää kartalla kivalta...

...muttei enää maastossa niin kivalta.

Kisakeskuslook

Viikon aikana keskityin enimmäkseen psyykkaamaan meidän junnut menestykseen koululaisten kisoissa. Tiistaina sprintti, keskiviikkona pitkä ja torstaina viesti. Viestipäivä oli siitä hauska, että tottakai jokainen osavaltio ”tuunaa” itsensä tietyin värein ja kaikkia kannustetaan ja tsempataan. Viestipäivänä voittajien tultua maaliin oli vuorossa meidän valmentajien oma yhteislähtökisa vanhimpien poikien radan yleisörastille saakka. Se vasta olikin huippu kokemus! Sain tietysti heti 1. rastille pisimmän hajonnan ja juutuin vielä karhunvatukkapuskiin, niin jäin kärkiletkasta. Yleisörastille oli n. 30m mäki noustavana ja näin heti alhaalta, että NSW:n junnut sieltä jo bongas meikäläisen ja alko kannustaan hurjasti. Yleisö-/juomarastilla heillä kaikilla oli käsissään mukillinen vettä, jonka naurun saattelemana nakkasivat tietysti allekirjoittaneen päälle. Tämän jälkeen osa tuli vielä juoksemaan rinnalle loppusuoraa ja kannustamaan sekä vastaanottamaan maaliin. Kaikkinensa hieno ele, myös se virvoittava vesi kuumana kevätpäivänä.

Kansallinen pitkämatka

"Koutsien kisa" rastille nro 10 saakka, josta vielä vikan rastin kautta maaliin.

Viikon aikana kaikkien tiimien oli myös suoritettava tukku tehtäviä omaan tahtiin (ns. Scavanter Hunt). Tehtävistä parhaiten suoriutunut tiimi palkittiin lopulta lauantaina. Ei voitettu kisaa, mutta ainakin tiedän nyt, kuinka monta alaikäistä mahtuu yhteen puhelinkoppiin. (vastaus jäljempänä). Pelattiin niin korttia, kuin kuunneltiin ajomatkoilla suomalaista musiikkiakin.

NSW:n Junior squad

Lauantaina AusChamps pitkällä matkalla saavutin kisojeni alhaisimman virheminuuttia/kisakilometri lukuni ja sijoituin peräti 10. ”vain” 20min voittajalle hävinneenä. Illasta meillä oli majoituksessa junnujen kanssa yhteinen läksiäisseremonia. Junnut olivat ostaneet kaikille valmentajille jonkun pienen lahjan ja askarrelleet hienon kortin. Ilmeisesti he olivat kuulleet jokapäiväisen valitukseni Vegemitesta (jokin soijalevite leivän päälle, joka maistuu ihan järkyttävältä), kun olivat sellaisen mulle ostaneet. No onneksi oli siellä kyytipoikana myös vähän ”ruskeaa kultaa” (tietäjät tietää). Sunnuntaina juoksin tasapaksun 2. osuuden NSW Stingersin 2.  joukkueessa. Kaiken kaikkiaan 9 päivää, 7 kisaa ja reilu 50 kisakilometriä. Ensimmäisen viikon saldooni voisin 

Iltauutisissa

Sunnuntaina siirryin Orangeen ensimmäisen hostperheeni luo. Baldwinit ovat edustamani seuran Goldseekers Orienteersin puheenjohtajat. Heillä on oma maatila, josta löytyy kymmenittäin lampaita sekä muutama tuhat hasselpähkinä puuta. Pääsin heti ensitöikseni ajelemaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla nurmialueita puiden välistä.

Pääsin myös heti kaitsemaan lampaita

Tiistaina ostin auton. Manuaalivaihteisella autolla suoraan hyppääminen vääränpuoleiseen liikenteeseen jännitti kieltämättä etukäteen, mutta ei se nyt niin oudolta lopulta tuntunut, kun seurasi vain muita autoja. Onhan sitä kylläkin useamman kerran tullut yritettyä laittaa motarilla pakkia silmään, sijoittauduttua risteysalueilla hieman hassusti tai ajettua maantiellä vasemmat renkaat puoliksi pientareella… Noo, pikkuvikoja :D

Keskiviikkona ajoin Canberraan hakemaan itselleni pyörän, sillä illasta oli jo NSW:n yörogaining mtbo-kisa Belanglossa. Helppoa suunnistusta kaasu pohjassa. Kisakeskus oli pienellä campingalueella, jonne sain jäädä myös muiden pysuttajien kanssa majoittumaan. Jäin myös toiseksi yöksi suurimman osan vaihtaessa majoitusta jo viikonlopun kisa-areenojen tienoille. Oli onni, etten tässä vaiheessa tiennyt kyseisen metsäalueen kammottavasta historiasta, kun siellä majoituin. Vasta jälkeenpäin viikonloppuna, kun minulta kysyttiin missä yörogaining oli ja missä yövyin, niin minulle paljastui, kaikki hirveydet (Belanglo = paikallinen Bodomjärvi).

Vanha parlamenttitalo ja vanha (mulle uusi) auto

Uusi parlamenttitalo

Menopeli nro 2

Torstaina ja perjantaina reenailin pyörän päällä. Kävin vähän seikkailemassa ja keräämässä lähes 1000 nousumetriä, jotta jalat varmasti olisivat loppu ennen viikonlopun startteja.

Köyhän miehen aamiainen

Serpentiiniä

Päivän lenkillä ihmettelin,että mikä otus tässä kyltissä oikein on...

Illalla sellainen sitten tuli näytille telttani edustalle (Vompatti)

Myös opossumi tuli tervehtimään, kun pesin hampaita

Lauantaina aamupäivästä oli AusChamps sprintti ja iltapäivästä keskari. Sprintti oli reilusti ylimittainen (voittajan aika yli 31min), rastit oli piilotettu, uraluokitus ei pitänyt paikkaansa ja kartan sai 2min ennen starttia. KYLLÄ, 2MIN ENNEN STARTTIA, SPRINTISSÄ! :D Omaa mokani sen sijaan oli, etten ollut selvillä, että kaiken värinen keltainen on sallittua ajaa, ei vain se perinteinen tummankeltainen. Pummasin heti ykköstä 1min, kun rasti oli 15m tien sivussa pusikon keskellä ja ajoin melkein kaksi kertaa siitä ohi rastia näkemättä. Järjestäjät olivat kunnioitettavasti onnistuneet tappamaan lajista vauhdikkuuden ei vain rastit piilottamalla vaan myös kiinnittämällä SI-rastiyksiköt turvakaapelilla puihin niin, että kaapeli menee SI:n leimausreiän läpi ja jokaisella rastilla Sportident piti survoa voimalla reikään, jotta se piippasi ja välähti. Ainakin jollain järjestäjällä oli välähtänyt ja kunnolla ennen kisaa!

"Sprintti"

Keskimatka oli ehkä suunnistuksellisesti elämäni tylsin mtbo-kisa. Jotain mielenkiintoa rataan sentään toi ne singletrackit, joita pitkin ratamestari meidät ohjasi ajamaan. Todella priimaa dh-pätkää ja kunnon silmukoita!

Keskari. Huuda hep jos löydät oikeasti enemmän reitinvalintavälejä kuin 3

Sunnuntaina pitkällä matkalla olin aivan rikki jo lähdössä. Parin viikon tiukka kisarupeama suoraan sairastuvalta vetäistynä oli syönyt veronsa. Radan aikana pääasiassa vain nautiskelin alueen monipuolisesta singletrackverkostosta.

Tätä kirjoittaessani olen jo palaillut Orangeen, jossa vietän seuraavat viikkoni valmentaen, kartoittaen ja iltarasteja järjestäen. Eiköhän se oma arkirytmi tästä hiljalleen ala löytyä, kun toiminnantäyteiset kaksi kisaviikkoa ovat nyt takanapäin ja oma auto luo joustavuutta aikatauluihin. Että kyllä täällä äiti pärjätään! :)

ps. Oikea vastaus 14 :D