keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Loppu, slut, ohi, finito...

... siis mun kausi. Sillon kun mistään ei meinaa enää tulla mitään, on parempi lopettaa ajoissa kuin liian myöhään. Vikasta mm-startista on n. 3,5 viikkoa ja sen jälkeen alkokin urheilullinen pannukakku. Käytännössä oon mm:mien jälkeen käyny kaks juoksulenkkiä ja kahet katastrofaaliset sm-kisat. (joita en jaksa edes enää muistella)

Valkonen lippu esille loppukauden suhteen...
Eka viikko Suomeen paluun jälkeen oli ehkä yksi kiireisimmistä mitä koskaan ollut. Muutto UUTEEN kämppään, UUSI koulu, UUSI kaupunki... Ei paljo lenkillä ehtinyt käydä, vaikka sm-pitkä kolkutteli jo viikonloppuna. Eipä ihmekkään, kun viimeksi Jukolassa kipeänä, niin olihan se jo aikakin ja osittain varmaan kiireen, stressin, uusien pöpöjen jne. seurauksen mun normaalistikin alhainen vastuskyky teki tepposet. Viikko kuumetta, josta selviydyin nipin napin sm-pysuihin Kurikkaan. Vaikka juuri vannoin etten muistele kisoja niin pakko vähän kuitenkin fiilistellä sillä mitä melkein saavutettiin, pääsarjan viestihopee, se olis ollu otettavissa Tuomon kaa jopa yllättävänkin helposti ilman allekirjoittaneen töppäilyjä... No onneksi suunnistus on siitä hauska laji, että uusi vuosi tuo tullessaan aina uudet kisat joihin voi latautua entistäkin nälkäisempänä...

Mutta takaisin tähän kurimukseen... Kurikan kisojen jälkeen olin juuri tervehtynyt edellisestä taudista kun tulikin jo seuraava, ennennäkemättömän sitkas mahapöpö. Siinä menikin seuraava viikko. Ruoka ei juuri alaspäin kulkenut, päinvastoin, ja intervallireeniä tuli harrastettua ahkerastikin sängyn ja vessan välillä. Olo oli totaalisen väsynyt. Nukutti, väsytti, uuvutti vaan. Viimenen tikki oli se, että kroppa alkoi vasta alkuviikosta pikkuhiljaa aloitella lihasten tyhjentyneiden energiavarastoiden täyttämistä. Parempi siis heittää pyyhe kehään, kuin yrittää "pakolla" sinnitellä vielä kuukausi. Koulustakin poissaoloa lähes 2 viikkoa ja kun en kerennyt talon tavoille oppia niin onhan tässä myös kirittävää silläkin saralla.

Mutta ei tämä nyt niin dramaattista ole miltä kuulostaa. Lähen sm-yöhön kuitenkin ihan huvin vuoksi, ja mannaankin kun tuli ilmottauduttua niin nimenomaan, huvin vuoksi. Muuten irtisanouduin juuri ennaltamääritellyistä ja suunnitelluista reeneistä seuraavan kuukauden ajaksi. Aion alotella urheilijan "loman", ylimenokauden, jo nyt. Reenaan kuukauden just niin miltä millonkin tuntuu tai jos ei tunnu siltä niin sitten en reenaa vaikka viikkoon (no tota viimestä en kyllä itekään usko :) Jos ja hyvin todennäköisesti kun huvittaa tehä extraultrapitkäsupermättöseikkailu niin sit mä teen sellasen, tai vaikka kaks! Ja putkeen! :D En välitä mitään millasia reenejä tuun tekeen, ei haittaa vaikkei mun reenailussa ois mitään järkee seuraavaan kuukauteen. Annan siihen nyt itselleni luvan.Täältä montun pohjalta on vain yksi suunta, ja se ei ole alaspäin...

Reenimotivaatio, se ei oo mihinkään hävinny, vaikka se just vuoden tärkeimmälle kotimaiselle kisakaudelle sattuneen sairastelukierteen takia onkin vähän vaikea kaivaa taas jostain syväjäästä esille. Muutenkin koko kausi oli harvinaisen rikkonainen ja vaihteleva etenkin Armeijan takia, mutta en rupea vielä analysoimaan mennyttä, sen aika on myöhemmin. NYT annan ajatuksen vaan lentää ilman mitään huolen häivää huomisesta ja kun uusi harjotuskausi alkaa (sitten kun alkaa) niin mies on luultavasti entistäkin kovemmalla innolla ja motivaatiolla siirtymässä kohti pääsarjoja...

Kuulemisiin!!

ps. hyvin todennäköisesti tälle kyseiselle sivustolle ilmestynee tässä kuukauden aikana muutamakin kuvallinen "seikkailumättö" kertomus...

tiistai 9. syyskuuta 2014

Puolan MM

Reissusta on kulunu jo jonkun aikaa ja Suomeen paluun jälkeen on ollut hirveästi menoa ja kaikkea uutta opiskelurintamalla. Vasta nyt ehtii kunnolla pureskella mitenkä siellä Puolassa oikein menikään...

Matkustin kolme päivää Oulusta kisa-areenoille Bialystokiin. Meinasi bussissa istuminen jo alkaa kyllästyttämään, mutta onneksi perillä odotti jo kesäkuulta tuttu majapaikka ja tilavat huoneet. Eka varsinainen päivä Bialystokissa tarjosi kaksi mallisuunnistusta, pitkän mallimaasto ja se kiinnostavampi eli sprintin naapurimaasto. Illan avajaiset jäi väliin sateen ja vilustumisen uhan takia.

Majotuksessa oli oma sulkkishalli
Mallisuunnistamaan lähössä


Maanantaina oli vuorossa ensimmäinen "kisa". Epävirallinen sekaparisprintti. Sai valita meneekö kisana vai reeninä, joten valitisin jälkimmäisen. Ihan mukava rata ja sai totutella oikeaan suunnistukseen muiden seassa.


Tiistaina olikin sitten viikon tärkein startti, sprintti. Keli oli sitä legendaarista "vettä vaakatasossa"- sarjaa ja mutaa löyty kisan jälkeen kilokaupalla hampaitten välistä. Lähdin melko loppupäässä, mikä oli vähän fifty-sixty hyötykö vai haittasko se. Oiot oli nopeempia, mutta toisaalta jo valmiiksi liejuiset polut oli täyttä kuravelliä loppupäälle. Rasteja 6,7km (optimia) radalla oli 27. Alusta alkaen pyrin pitämään vauhtia. 4-7 rasteilla aloin saada itseluottamusta että, "hei mähän osaan tän". Joka risteyksestä tiesi minne kääntyä ja sain painaa täysiä välillä vähän "lintassakin" mutasissa mutkissa :D Radan vaikein alue oli 11-16 rastit, sillä piti olla tarkkana oikeasta kiertojärjestyksestä. Sekin meni suht hyvin ja seuraavilla parilla pitkällä välillä kiristin vain entisestään vauhtia ja luin tien ylityksen jälkeistä loppulenkkiä muistiin. Pystyin puristamaan loppulenkilläkin omaan tasoon nähden hyvin, vaikka en saakaan samanlaista loppupuristusta kuin muut, vaikka tiesin että nyt on tulossa nappisuoritus.
MM-sprintti
Heti maaliin tultua oli outo fiilis. Olin puristanut kovempaa ku koskaan ja tiesin ettei virhettä ollut tullut juuri yhtään. Oli sellane fiilis etten ois pystyny tehä mitään paremmin ja sitä ei ole käyny aiemmin! Aleksi tuli heti maalintulon jälkeen sanomaan että nyt on sekuntipeliä mitaleista. Jännättiin ihan tosissaan miten käy ja lopulta päädyttiin samaan aikaan ja jaettuun pronssiin!! Tuloksen ratkettua oli vähän hölmistynyt olo, ei sitä vielä oikein tajunnut. Jälkeenpäin kun purkaa suorituksen atomeihin niin oishan sieltä 10-15s saanut vielä puristettua pois.

Illan palkintojenjako oli mukava kokemus vaikkakin tällä kertaa taustalla raikui ruotsin kansallislaulu. 



Sprintin onnistuminen oli kyllä uskomaton tarina. Se yksi ainut startti oli ollut mielessä viime viikot. Tiesin että se ois mun ainut sauma ottaa henkilökohtainen mitali, mutta se vaatis virheetöntä suoritusta. Aika karua ajatella noin etukäteen, mutta täyttä realismia. Mulla oli jo lähdössä täysi keskittyminen käynnissä. Se piti koko kisan ajan ja puolessa välissä tuli sellainen "flow"-tila mistä puhutaan. Silloin tietää että kaikki on kontrollissa ja ehtii vain nauttia itse suunnistuksesta ja kisasta. Uskomatonta, että se todella tuli kaikkein tärkeimmässä mahdollisessa paikassa ja ei niinkään ulkopuolisen vaan älyttömän kovan sisäisen paineen alla.

Keskimatka oli heti seuraavana päivänä. Takki oli hieman tyhjänä, sillä kisojen tavoitteet oli jo ylitetty mutta lähdin sillä asenteella, että kaikki tästä eteenpäin on vaan plussaa. Keskimatka olikin hyvä kisa kahta 2min virhettä lukuunottamatta. Ensimmäinen ärsyttää eniten sillä siihenhän se kisa tietenkin jo kaatui ja oli kyllä suurimmaksi osaksi kartan vika.(joopajooseliseli) Sijoitus 15.


Välipäivänä ehti vähän rauhoittua kisavilskeestä ja käytiinkin maajoukkueena vähän kiipeilemässä. Kädet kieltämättä meni vähän jumiin kaikesta rimpuilusta.

Kiipeilypuisto
Yläilmoissa
Pitkälle lähdin vain tekemään omaa hyvää suoritusta. Ei ollut mikään kova lyönti sinä päivänä reisissä ja eroa tuli yllättävänkin paljon kärkeen koko ajan. En liiemmilti pummaillu, paitsi 2km ennen maalia 5min koukku siinä missä lähestulkoon kaikki pummasivat. Taas ärsytti se, että se johtui kartan virheellisestä kuvauksesta. Taistelun tulos sija 27.
MM-pitkä
Viimeisenä kisattiin viesti. Tavote oli korjata edellisvuoden pettymys, muttei onnistuttu siinä. Alusta alkaen meidän viesti vähän tökki, kakkos joukkue haastoi meitä tosissaan ja lopulta "voitettiin" heidät vain parilla kymmenellä metrillä. Tosin meillä oli jo aloitusosuudelta hylkäys alla sporttidenttiin tallentumattomasta leimasta. Oma suoritus 2. osuudella ei ollut yltiöhyvä, muttei huonokaan. Sellainen perussuoritus mitä saattoi odottaa, sillä maasto ja rata oli aika pyöräilypainoitteisia.

Miksi kaikissa kisakuvissa pitää olla niin edustavana?
Kaiken kaikkiaan jos viikko pitää pistää pakettiin niin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen (kaikesta laskujohteisuudesta huolimatta). Viimeiset junnukisat ja viimeinen mahdollisuus mitaliin. Pakko sanoa, että kyllä se pronssi vaan hyvältä maistuu!! Tästä uudella innolla kohti syksyn lukuisia sm-kisoja ja ensi kautta!