torstai 21. elokuuta 2014

Matka kohti Puolaa alkakoon!

Viime aikoina ei ainakaan ole ollut tekemisen puutetta. Seuraavien kahen viikon aikana nimittäin tapahtuu järisyttävän mullistavia asioita. On MM-kisat, muutto Tampereelle ja yliopiston alku... Ja juurikin tuossa tärkeysjärjestyksessä tällä hetkellä. Muuttokuormaa olen pikkuhiljaa kasaillut ja MM-kisat on ollut mielessä koko vuoden ja viime metreillä aina vain enemmän ja enemmän.

Takana on suht hyvä harjoituskausi (jos armeijassa vietettyä aikaa ei lasketa) toisin sanoen kesä on ollut erittäin hyvää reenikautta. Ja ehkä siitä armeijastakin oli se hyöty kun siellä sairasteli niin paljon niin onpahan vuoden tautikiintiö täynnä ja nyt kesällä on saanut tervein mielin nauttia helteistä ja kerryttää kilometrejä. 

Ehtiny leppäillä rannallaki
Toissa viikonloppuna meillä oli liiton mm-kisoihin valmistava leiri Seinäjoella. Karkeasti 4 päivään mahtu 10h ja 180 km pysua!! Hyviä vauhdikkaita sprinttejä, takaa-ajoa ryhmissä, leirikisa, hylsyjä, lukuisia kammen irtoamisia jne. Kaiken kaikkiaan hyvä setti! Leirin jälkeen on käytännössä nostettu jalat seinälle ja kuunneltu (vieläkin odottelen että se alkaa) kun kunto nousee korvissa kohisten. Ettei nyt ihan lepäilyksi ole mennyt niin on sitä tullut tehtyä muutamia herkisteleviä ja avaavia vetoja. Kun mun tapauksessa se kunto (huippu?) meinaa aina pukata vähän jälkijunassa niin jospa se tällä kertaa putkahtaisi oikeaan aikaan.


Onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa ennen starttia. Tiistaina alotetaan ja heti päämatkalla eli sprintillä. Viime vuonna oli lähellä tulla jättipotti huikealla suorituksella (hopeaa) mutta lopun pummi "tiputti" sijalle 5. Vuosi sitten oli uusi kokemus asettua keltanokkana lähtöviivalle. En tiennyt oikein yhtään mitä odottaa niin suorituksellisesti kuin tuloksellisestikin. Tänä vuonna kokeneempana ja samalla viimeisenä junnuvuotena osaa jotain odottaakin. Siitä huolimatta en ole asettanut suurempia tavoitteita, jotka olisi pakko saavuttaa. Jos kuuden parhaan joukkoon henkilökohtaisesti poljen niin olen enemmän kuin iloinen. Mutta lähden suorituspää edellä liikkeelle. Tavoittelen puhdasta ja sujuvaa suoritusta johon itse voin aina olla tyytyväinen ja se riittää sitten mihin riittää, sen päättää muut. Kisoista on olemassa seurantaakin, mutta on syytä varautua että puolalainen "online" voi tarkottaa sitä että tulokset on iltaan mennessä selvillä...

Tästä pian kaasujalalla polkaisen ja aloitan kolmen päivän matkustukseni määränpäänä Puola. En toki tällä vehkeellä matkusta kuin Tampereelle saakka, siellä hyppään liiton bussiin ja sillä painellaan Baltian läpi parin päivän ajan.
Puola täältä tullaan!

maanantai 4. elokuuta 2014

Lappi roadtrip

Torstai-iltana Oulusta alkoi mun ja Saulin kroadtrip Lappiin. Eka yö Torniossa ja perjantaina aamulla suunta vain ylemmäs pohjoiseen. Matkalla pysähdyimme reenaamaan ruottin puolella. Övertorneåsta löytyikin mukava hiihtokeskus ja polkuverkosto. n. 1,5h kevyttä mtb:tä. Ja matka jatkui. Lyhyt pysähdys Pellossa ja kierros Naamivaaran frisbiigolf paratiisissa. Illaksi jo kisapaikalle Pallaksen kupeeseen yöksi.


Lauantaina tunturisuunnistuksen yhteislähtö starttasi vasta 14:00, joten rauhassa sai aamun loikoilla ja "keräillä" voimia tulevaan rutistukseen. Ilma oli melko lämmin ja oli ehkä virhe lähteä yhen juomarepun taktiikalla. Heti lähöstä oli tylsä ykkösväli tietä ja polkua pitkin. Sauli kirmasi heti vauhdinpitäjäksi ja mentiinkin aika tovi 4min/km vauhtia. Eka mäki vähän rauhotettiin ja ykkösrastilta aukesi radan hienoimmat maisemat. Muita ei näkynyt. Juoksu ja suunnistus sujui joutuisasti ja loppu kiivettiin tylsästi kapeaa polkua pitkin takaisin Pallakselle. Ois voinu ratamestari vähän järkeä käyttää kun kaikki vajaa tuhat suunnistajaa ahtautuu samalle polulle niin ne joilla on alussa pitempi rata niin saa sit koko ajan ohitella kunto Ö sarjalaisia sun muita. Meillä vauhti hyytyi aika paljon loppua kohti ja ylitettiin maaliviiva vain 2,5min ennen seuraavia. 18km rataan kului aikaa 2h15min. Saulilla vähän iski kisan jälkeen jalkoja jumiin kun juoksukilometrit jääny vähemmälle kesällä. Ilta palauteltiin ja tankkailtiin.

Sunnuntaina yhteislähössä starttasimme ekana takaa-ajoon. Eka mäki (400m nousua!) meni vielä kohtuullisesti, mutta sitten takaa-ajajat sai meidät kiinni ja meno alkoi pikkuhiljaa muuttua pikemminkin"tunturitallusteluksi"... Ei ollu se eilinen jumi nimittäin ainakaan vähentyny parini jaloista. Onneksi keli oli mukava ja maisemat hulppeita. Tallusteltiin isommitta mutkitta rastilta rastille. Kerran eksyttiinkin toisistamme mutta aikamme huudeltuamme taas oltiin yhdessä. Lopussa ratamestari juoksutti meitä ylös järkyttävän jyrkkäreunaista ja rakkakivistä kurua ja siinä sai olla tarkkana ettei enää loukkaa itseään. Tänään 18km raskaampaa maastoa taittui ajassa 3h6min. 
Sunnuntain yhteislähtö
Kisan jälkeen lähdin vielä Monan ja Mian kanssa valloittamaan viereistä Lumikeroa (762m). Tuuli oli vain yltynyt tunturissa. Ylös kivuttiin tunnissa ja alaspäin etureisiä huudatellen kolme varttia. Maisemathan oli viikonlopun hienoimmat kun kerrankin ehti kunnolla niitä ihailla.

Pitihä se kantaa iteki kortensa kekoon
"Tuolla suunnistettiin tänää"
Tänään maanantaina reenailtiin Saulin kanssa Ylläksellä. Käytiin 3,5 tunnin maastopyöräily hyviä kangas polkuja ja asfalttiteitä pitkin. Lopussa tottakai piti vallottaa vielä Ylläs (pyöräillen!) Matkaa 63km. 

Nautiskelua Ylläksellä

Lapin roadtripin illan päämääränä tällä kertaa Rovaniemi. Huomenna sit mtb:tä Ounasvaaralla.

RovaniemiCity