 |
| Myös urheilija voi olla ammatti |
Jos oletetaan urheilija ammatiksi siinä missä lääkärit, poliisit, myyjät ja muutkin niin otetaanpa katsaus urheiljan arkeen. Urheilijan tärkeintä työtä ovat ne kaikki hikipisarat, jotka tulee uhrattua jumppasaleihin, lenkkipoluille ja pelikentille. Palkkana voidaan pitää kunnon/taidon kehittymistä joka ilmenee suorituskyvyn nousuna. Se puolestaan mahdollistaa kisoissa pärjäämisen ja vasta sitä kauttahan urheilija hankkii elantonsa. Kyllähän urheilijan "palkkaa" voi ajatella olevan myös ne upeat onnistumisen kokemukset, itsensä ylittämiset ja joskus vain SE tunne pitkän juoksulenkin jälkeen pimeässä ja sateisessa syysillassa. Mutta tällä palkalla ei elätä itseään, joten pysyttäydytään tosielämässä.
Sipilän hallitushan esitti viiden kohdan muutosta työtätekevän harmiksi. Ajatellaanpa asioita nyt urheilijan näkökulmasta.
1) Sunnuntaikorvauksen aleneminen. Onko sunnuntai jotenkin tuplasti arvokkaampi päivä tehdä töitä? Pitääkö sunnuntaina maksaa ylimäärästä siksi, koska Raamattu sanoo että sillon pitäisi levätä? Olishan se mukava ajatella että kun käy sunnuntaina 2h lenkin niin siitä saisikin 4h harjotusvaikutuksen. Tai kun haluut tehä penkkii 120kg painolla niin riittäskin että pistää tankoon vaan 60kg. Ehei, kyllä se sunnuntai on meille urheilijoille ihan samanlainen (treeni)päivä muiden joukossa.
2) Ylityölisän puolittaminen. Ai maksetaanko siitä kun reenaat liikaa jonkin sortin ekstrapalkkaa? Pitäiskö tavoitteena olla ylikunto? Miksei työelämä ota oppia urheilijoista. Teet reenisi (työsi) tehokkaasti ja motivoituneesti ajallaan niin kehityksesi (tuottavuutesi) on parhaimmillaan. Kyllähän jokainen urheilija tietää ettei yli 5h (ylitöille) menevät hidasvauhtiset lenkit kehitä enää mitään... Tai ainakin jos suurimmalta osalta kysytään.
3) Loppiainen&Helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi. Vapaapäivä?? Mikä se sellainen on? Ei urheilija tunne sanaa vapaapäivä. Jos urheilija tavoittelee huipulle pääsyä, on hänen elettävä 24/7/365 sen mukaan. Urheilijan ammatti vaatii ympärivuorokautista panostamista levon, unen, ruoan, reenin, lihashuollon ja kaiken muun suhteen, jos mielii kehittyä optimaalisesti.
4) Sairausloman karenssi. Ai pitäisikö siitä maksaa palkkaa kun et tee töitä? Sehän on naurettava ajatus! Silloin kun urheilija sairastaa niin palkka (kunto) ei todellakaan juokse. Päinvastoin, kunnolla on tapana pääsääntöisesti heiketä jopa radikaalistikin sairauden aikana. Kyllä siinä riittää urheilijalla motivaatiota pyrkiä pitämään itsensä terveenä ja "työkykyisenä" kun miettii seurauksia. Ja miettikääpä vielä sitä, kun urheilijan keho vain toimii niin, että kun se on huippuunsa viritettynä juuri ennen vuoden tärkeimpiä kisoja niin puolustuskyky on haavoittuvaisimmillaan ja sairastumisen riski on suurin. Ja siinä voi mennä sivu suun koko vuoden tärkein "palkkapäivä". Ja mitä tulee pitkittyneisiin sairauksiin ns. telakalla oloon, niin ei ole ketään työnantajaa, joka maksaisi sinulle palkkaa siltä ajalta kun et pysty urheilemaan/kisaamaan. Eikä kukaan muu voi reenata sun puolesta. Kaikki työ on alotettava taas sieltä mihin jäätiin.
5) Vuosiloman lyhennys. 38 päivää!! Voiko joku lomailla niin paljon? 30 päivääkin kuulostaa jo ikuisuudelta. Kuten kerroin jo aiemmin, huipulle pyrkivän urheilijan on elettävä 24/7 sen tavoitteen mukaan. Tässä vaiheessa on syytä hieman tarkentaa asiaa. On tehtävä vissi ero, urheilijalle ja Urheilijalle. Suurin osa suomalaisistahan harrastaa urheilua vapaa-ajallaan, siis kuntoilee. Se on sellaista rentoa puuhastelua, jossa mieli lepää. Sitten on niitä jotka yrittävät vähän enemmän. Miettivät jopa ehkä mitä/miten syövät ja lepäävät jne. Hiljalleen mentäessä asteikolla ylemmäs ylimpänä tulee se Urheilija, jonka kehittyäkseen huipulle on tehtävä kaikkensa arjessa mahdollistaakseen unelmansa. Ja siitä huolimatta sen urheilun ei tarvitse maistua pakkopullalta, se voi ja se saa näyttää ulospäin siltä että ihminen nauttii siitä. Tätä asiaa ymmärtämätön, joku tietämätön henkilö voisi siis sanoa että "eihän ne urheilijat mitään töitä tee, nehän lomailee koko ajan". Mutta totuus on toinen. Ja jokainenhan täällä Suomessa on ammattinsa itse saanut valita. Jos urheilijan "helpon näköinen" arki houkuttaa niin ainahan alaa voi vaihtaa. Mutta varoitan jo etukäteen mm. urheilijoiden heikoista eläke-etuuksista.
Jokaisella alallahan on joitain työetuuksia. Urheilijoilla yksi voisi olla stipendit, joita jaetaan vain hyvin harvoille ja valituille. Mitäpä jos hallitus kajoaisi niihin? Mitä me voisimme tehdä? Mennä lakkoon? Ei paljon yhteiskunnan toimintaan vaikuttaisi. Harmia aiheutuisi vain yhteisölle, johon itse kuuluu jos esim. suunnistaja vain sanoisi Jukolan vaihtopuomilla edellisen osuuden viestintuojalle, että "minähän en muuten metsään lähde!"
Ehkäpä allekirjoittaneen "pointti" näihin uudistuksiin tuli selväksi kaiken sekamelskan seassa. Mutta loppuun vielä yksi yleinen totuus. Lähes poikkeuksettahan aina kaikki suuret muutokset aiheuttavat yleistä polemiikkia, mutta tosiasiahan on se, että vain muutoksen kautta voidaan saavuttaa jotain uutta, mahdollisesti parempaa. Jos esimerkiksi urheilijan kehitys (vrt. Suomen talous) jämähtää paikoilleen muutamaksi vuodeksi, ei vanhat harjoitusmetodit ehkä enää pure. Silloin järkevä urheilija analysoi tilannetta yhdessä valmentajien kanssa ja tekee toisinaan radikaalejakin muutoksia harjoitteluunsa. Hyvin monesti se kantaa hedelmää, toisinaan ei, mutta kehityksen kelkkaan on syytä hypätä kyytiin, ennemmin kuin jäädä aloilleen itkemään.
Ps. Tässä itse jo kolmatta päivää "palkattomana" sairasvuoteella maatessani ehtii miettiä sitä miten taas sairastuikin juuri ennen vuoden odotetuinta "palkanmaksu" viikonloppua...
