Australia part 1 - Suunnistusta pallon toisella puolen

Saavuin Australiaan reilu pari viikkoa takaperin ja ensimmäiset viikot ovat olleet kyllä toiminnantäyteiset. Osallistuminen Australian niin tossu- kuin pysumestaruuskisoihin, tutustuminen kymmeniin, ellei jopa jo satoihin uusiin ihmisiin, osavaltion edustusjunnujen valmentamista, auton osto, pyörän osto, ensimmäiseen hostperheeseen asettuminen, ocad 12 käytön opettelua, juoksevien asioiden hoitamista jne jne. En oikein edes mistä sitä aloittaisi.

Lähtöasetelmani Ausseihin lähtöön ei ollut ihan optimaalinen, sillä olin ollut sairaana reilun viikon kotosuomessa ennen lähtöäni ja Helsinki-Vantaalle kiiruhdin suoraan Tampereelta viimeisen työpäiväni jälkimainingeissa. Matkustus Helsingistä Berliinin ja Abu Dhabin kautta Sydneyyn kesti 28h, pisimmän lennon ollessa 14h. Voin kertoa, ettei se kovin suurta nautintoa ollut, kun kuume nousi taas matkan ajaksi, ja burana toimitti parhaan kaverin virkaa. Lisäksi sain nukuttua koko matkan aikana tuskin 2h enempää, sillä Etihad Airwaysin lentoemot oli vähän väliä tarjoilemassa jotain purtavaa ja juotavaa jopa turistiluokassa, eikä niitä sopinut jättää välistä, sillä ennen koneeseen astumista omat juomapullot oli pitänyt tyhjentää. Lopulta saavuin Sydneyyn pe 22.9. aamuvarhain klo 6:30, mikä oli ihan hyvä, sillä lentokentällä ja tullissa ei ollut pahemmin jonoja. Etukäteen hieman pelotti Australian kuuluisan tiukka rajakontrolli ja tuotaville tavaroille asetetut kriteerit, sillä maahan ei saa tuoda juuri mitään hedelmiä, tuoretuotteita, maitotuotteita, puisia esineitä, saati mitään orgaanista maa-ainesta. Itselläni kun oli lääkärin määräämänä jos minkälaista troppia sekä reilu pari kiloa suomalaista suklaata (tällä kertaa ei tosin itselle). Vanhat suunnistusnastarit jätin suosiolla Suomeen ja loppujen lopuksi selvisin erittäin tuskattomasti tullin läpi, vaikka orgaanisia aineita haisteleva koira merkkasikin rinkkani ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kerralla tuli onneksi järkiinsä eikä istahtanut toistamiseen.

Kentällä minua oli vastassa NSW:n suunnistusliiton yhteyshenkilöni, joka kuskasi minua mm. pankkiin ja kävi läpi yleisiä asioita ennen kuin vei minut Mäkkärin pihalle, josta NSW:n junnusuunnistajien pikkubussi nappasi mut kyytiin. Oli hieno tunne nousta bussiin, kun taustalle olivat pistäneet soimaan Sandstormin. Ajeltiin 3h sisämaahan Bathurstiin, joka isännöi seuraavat 9 päivää Australian suunnistusvuoden kohokohtaa, Australia Orienteering Festivalia. Se sisälsi kahtena vkl yht 4kpl Australian mestaruusmatkaa ja väliviikolla 3 pienempää kisaa.  13-18 vuotiaat koululaiset eri osavaltioiden tiimeissä kilpailivat arkena paikalliset ”KLL:t”. Minut oli akkreditoitu yhdeksi NSW:n tiimin valmentajista, joten pääsin heti tuumasta toimeen ja opettelemaan 20 junnun nimen. Majoituimme kaikki paikallisessa katolisessa koulussa, joka oli ulkoiselta habitukseltaan kuin ilmetty Tylypahka! Rakennuksesta löytyi niin asuntolat, kirkko, suuri ruoka/juhlasali ja olipa takapihalla jopa suuri huispauskenttäkin outoine tolppineen (oikeasti sitä käytettiin rugbyn pelaamiseen).

Tylypahka

Ensimmäinen ilta Australiassa

Sairaus, matkustelu, unen puute, kiire ja vielä jetlagikin siihen päälle oli sellainen kombinaatio, että melko huurussa menin pari ensimmäistä päivää. En kuitenkaan malttanut olla starttaamatta mestaruuskisoihin, mutta edelliset 10 päivää lahnaa muistuttaneena ja +25 asteen helteessä nyt kisatessani oli miehestä mehut syöty melko nopeasti, vaikka matkana oli sprintti. Syke oli jo lähtökarsinassa VK:lla. Ajatus seurasi pari rastiväliä jälkijunassa. Kaikesta huolimatta pääsin maaliin ja loppusija oli 14. Rata oli oikein nautinnollinen ja testasi pääasiassa suunnistajien kartanluvun sujuvuutta / sujumattomuutta.

Tein kuolemaa sprintissä

Sunnuntaina kisattiin ensimmäinen Bush-O eli metsäkisa (keskari). Jalat olivat vielä sprintistä ihan betonina. Muutama minuutti ennen lähtöäni muistin, että olin unohtanut pillini (pakollinen varuste, sillä kisa-alue oli entistä kullan kaivuualuetta ja täynnä pohjattomia kuiluja). Kiireellä ehdin sen juuri hakea. Radan alku oli kerrassaan hirveä. Ensimmäisen 500m matkalla oli 5 rastia ihmeellisellä puoliavoimella alueella. Kartassa oli ehkä 30% siitä mitä maastossa oli enkä osannut sanoa mitä nuo 30% olivat ja tuli hieman kartoitettua heti ensi minuuteilla. Kartasta en ymmärtänyt koko kisan aikana edes puoliakaan (viikossa ihminen kehittyy ja nykyään ymmärrän jo ehkä 70%) ja pummia kertyi keskimatkalla yli 8min. Hauskaa se siitä huolimatta oli juosta ympäriinsä eroosion muokkaamia pienipiirteisiä notkoja. Ei niin hauskaa oli huomata, että oma kompassinneula pyöri ympyrää suurimman osan ajasta, eli eikun ostamaan eteläiselle pallonpuoliskolle ohjelmoitua kompassia.

Tein kuolemaa myös keskarilla

Keskimatka näyttää kartalla kivalta...

...muttei enää maastossa niin kivalta.

Kisakeskuslook

Viikon aikana keskityin enimmäkseen psyykkaamaan meidän junnut menestykseen koululaisten kisoissa. Tiistaina sprintti, keskiviikkona pitkä ja torstaina viesti. Viestipäivä oli siitä hauska, että tottakai jokainen osavaltio ”tuunaa” itsensä tietyin värein ja kaikkia kannustetaan ja tsempataan. Viestipäivänä voittajien tultua maaliin oli vuorossa meidän valmentajien oma yhteislähtökisa vanhimpien poikien radan yleisörastille saakka. Se vasta olikin huippu kokemus! Sain tietysti heti 1. rastille pisimmän hajonnan ja juutuin vielä karhunvatukkapuskiin, niin jäin kärkiletkasta. Yleisörastille oli n. 30m mäki noustavana ja näin heti alhaalta, että NSW:n junnut sieltä jo bongas meikäläisen ja alko kannustaan hurjasti. Yleisö-/juomarastilla heillä kaikilla oli käsissään mukillinen vettä, jonka naurun saattelemana nakkasivat tietysti allekirjoittaneen päälle. Tämän jälkeen osa tuli vielä juoksemaan rinnalle loppusuoraa ja kannustamaan sekä vastaanottamaan maaliin. Kaikkinensa hieno ele, myös se virvoittava vesi kuumana kevätpäivänä.

Kansallinen pitkämatka

"Koutsien kisa" rastille nro 10 saakka, josta vielä vikan rastin kautta maaliin.

Viikon aikana kaikkien tiimien oli myös suoritettava tukku tehtäviä omaan tahtiin (ns. Scavanter Hunt). Tehtävistä parhaiten suoriutunut tiimi palkittiin lopulta lauantaina. Ei voitettu kisaa, mutta ainakin tiedän nyt, kuinka monta alaikäistä mahtuu yhteen puhelinkoppiin. (vastaus jäljempänä). Pelattiin niin korttia, kuin kuunneltiin ajomatkoilla suomalaista musiikkiakin.

NSW:n Junior squad

Lauantaina AusChamps pitkällä matkalla saavutin kisojeni alhaisimman virheminuuttia/kisakilometri lukuni ja sijoituin peräti 10. ”vain” 20min voittajalle hävinneenä. Illasta meillä oli majoituksessa junnujen kanssa yhteinen läksiäisseremonia. Junnut olivat ostaneet kaikille valmentajille jonkun pienen lahjan ja askarrelleet hienon kortin. Ilmeisesti he olivat kuulleet jokapäiväisen valitukseni Vegemitesta (jokin soijalevite leivän päälle, joka maistuu ihan järkyttävältä), kun olivat sellaisen mulle ostaneet. No onneksi oli siellä kyytipoikana myös vähän ”ruskeaa kultaa” (tietäjät tietää). Sunnuntaina juoksin tasapaksun 2. osuuden NSW Stingersin 2.  joukkueessa. Kaiken kaikkiaan 9 päivää, 7 kisaa ja reilu 50 kisakilometriä. Ensimmäisen viikon saldooni voisin 

Iltauutisissa

Sunnuntaina siirryin Orangeen ensimmäisen hostperheeni luo. Baldwinit ovat edustamani seuran Goldseekers Orienteersin puheenjohtajat. Heillä on oma maatila, josta löytyy kymmenittäin lampaita sekä muutama tuhat hasselpähkinä puuta. Pääsin heti ensitöikseni ajelemaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla nurmialueita puiden välistä.

Pääsin myös heti kaitsemaan lampaita

Tiistaina ostin auton. Manuaalivaihteisella autolla suoraan hyppääminen vääränpuoleiseen liikenteeseen jännitti kieltämättä etukäteen, mutta ei se nyt niin oudolta lopulta tuntunut, kun seurasi vain muita autoja. Onhan sitä kylläkin useamman kerran tullut yritettyä laittaa motarilla pakkia silmään, sijoittauduttua risteysalueilla hieman hassusti tai ajettua maantiellä vasemmat renkaat puoliksi pientareella… Noo, pikkuvikoja :D

Keskiviikkona ajoin Canberraan hakemaan itselleni pyörän, sillä illasta oli jo NSW:n yörogaining mtbo-kisa Belanglossa. Helppoa suunnistusta kaasu pohjassa. Kisakeskus oli pienellä campingalueella, jonne sain jäädä myös muiden pysuttajien kanssa majoittumaan. Jäin myös toiseksi yöksi suurimman osan vaihtaessa majoitusta jo viikonlopun kisa-areenojen tienoille. Oli onni, etten tässä vaiheessa tiennyt kyseisen metsäalueen kammottavasta historiasta, kun siellä majoituin. Vasta jälkeenpäin viikonloppuna, kun minulta kysyttiin missä yörogaining oli ja missä yövyin, niin minulle paljastui, kaikki hirveydet (Belanglo = paikallinen Bodomjärvi).

Vanha parlamenttitalo ja vanha (mulle uusi) auto

Uusi parlamenttitalo

Menopeli nro 2

Torstaina ja perjantaina reenailin pyörän päällä. Kävin vähän seikkailemassa ja keräämässä lähes 1000 nousumetriä, jotta jalat varmasti olisivat loppu ennen viikonlopun startteja.

Köyhän miehen aamiainen

Serpentiiniä

Päivän lenkillä ihmettelin,että mikä otus tässä kyltissä oikein on...

Illalla sellainen sitten tuli näytille telttani edustalle (Vompatti)

Myös opossumi tuli tervehtimään, kun pesin hampaita

Lauantaina aamupäivästä oli AusChamps sprintti ja iltapäivästä keskari. Sprintti oli reilusti ylimittainen (voittajan aika yli 31min), rastit oli piilotettu, uraluokitus ei pitänyt paikkaansa ja kartan sai 2min ennen starttia. KYLLÄ, 2MIN ENNEN STARTTIA, SPRINTISSÄ! :D Omaa mokani sen sijaan oli, etten ollut selvillä, että kaiken värinen keltainen on sallittua ajaa, ei vain se perinteinen tummankeltainen. Pummasin heti ykköstä 1min, kun rasti oli 15m tien sivussa pusikon keskellä ja ajoin melkein kaksi kertaa siitä ohi rastia näkemättä. Järjestäjät olivat kunnioitettavasti onnistuneet tappamaan lajista vauhdikkuuden ei vain rastit piilottamalla vaan myös kiinnittämällä SI-rastiyksiköt turvakaapelilla puihin niin, että kaapeli menee SI:n leimausreiän läpi ja jokaisella rastilla Sportident piti survoa voimalla reikään, jotta se piippasi ja välähti. Ainakin jollain järjestäjällä oli välähtänyt ja kunnolla ennen kisaa!

"Sprintti"

Keskimatka oli ehkä suunnistuksellisesti elämäni tylsin mtbo-kisa. Jotain mielenkiintoa rataan sentään toi ne singletrackit, joita pitkin ratamestari meidät ohjasi ajamaan. Todella priimaa dh-pätkää ja kunnon silmukoita!

Keskari. Huuda hep jos löydät oikeasti enemmän reitinvalintavälejä kuin 3

Sunnuntaina pitkällä matkalla olin aivan rikki jo lähdössä. Parin viikon tiukka kisarupeama suoraan sairastuvalta vetäistynä oli syönyt veronsa. Radan aikana pääasiassa vain nautiskelin alueen monipuolisesta singletrackverkostosta.

Tätä kirjoittaessani olen jo palaillut Orangeen, jossa vietän seuraavat viikkoni valmentaen, kartoittaen ja iltarasteja järjestäen. Eiköhän se oma arkirytmi tästä hiljalleen ala löytyä, kun toiminnantäyteiset kaksi kisaviikkoa ovat nyt takanapäin ja oma auto luo joustavuutta aikatauluihin. Että kyllä täällä äiti pärjätään! :)

ps. Oikea vastaus 14 :D

Unelmista totta, suunnistusvaihtoon Australiaan!

Kiireinen Suomen syksy alkaa hiljalleen tässä vaihtua maapallon toisella puolella odottavaan kevääseen ja lukemattomiin edessä oleviin seikkailuihin. Jo huomenna vietän nimittäin viimeistä päivääni töissä LähiTapiolassa. Meidän tiimin jengi on ollut ihan huikeaa porukkaa ja pieni (suuri) haikeus on hyvästellä nämä jo jokapäiväisiksi kavereiksi muodostuneet tyypit. No, joka tapauksessa suuntaan töiden jälkeen suoraan rautatieasemalle ja VR:n hellään huomaan (=herran haltuun), toivoen ehtiväni ajoissa Helsinki-Vantaalle, sillä illasta starttaa jo 28h lentomatkustus kohti Sydneyä, jos vain Air Berlinin lentäjät eivät lakkoile tahi muuten jo konkurssissa oleva yhtiö peru yhtäkkiä lentojaan.

Miten tähän pisteeseen on oikein tultu? No, aloitetaanpa ihan alusta. Ollessani keväällä 2016 yliopistovaihdossa Saksassa paikallinen saksan maajoukkuesuunnistajaystäväni oli juuri palannut Australiasta 6kk suunnistusvaihdosta. En edes ollut tietoinen tuollaisen olemassaolosta, mutta heti ensireaktioni oli että, ”Wau, vähänkö siistiä!”. Jo siinä kevään aikana Saksassa ollessani oli mieleeni hiipinyt ajatus, että kun saan kandin valmiiksi, suuntaisin uudestaan jonnekin ulkomaille. Tajusin, että nyt nuorena, kun kaikki on vielä mahdollista niin kannattaa ottaa ilo irti siitä, että valtio vieläpä kannustaa meitä nuoria lähtemään, oppimaan ja näkemään muita kulttuureja. Myöhemmin se ei välttämättä olisi enää mahdollista, joten tilaisuuteen pitää tarttua silloin kun se annetaan. Näin ajatus Australiastakin jäi kytemään mieleeni. En tosin ihmette sitä yhtään, sillä jo pienestä saakka mulla on ollut hirvittävä halu päästä käymään pitempi aika Australiassa sekä tutustua johonkin englanninkieliseen maahan (ei Englantiin tai Jenkkeihin). Lisäksi olen joka uusivuosi ajatellut, miten siistiä olisi ottaa uusivuosi vastaan Sydneyssä!

Viime tammikuussa sitten lähetin hakemukseni Australiaan jo hyvissä ajoin (deadline oli vasta 31.5.). Kyselin keväällä ja vielä kesälläkin käsittelyn tilanteesta, mutta sain Australiasta vastaukseksi pelkkiä ympäripyöreyksiä käsittelystä. Tuossa vaiheessa oli pakko alkaa suunnittelemaan jo Plan B:tä, jos en pääsisikään ausseihin. Hain yliopiston kautta vaihtoon Saksaan ja tulin jo valituksikin ja ehdin jopa maksaa tulevan saksalaisen solukämppäni takuuvuokrankin, kunnes sain heinäkuun lopulla viestiä Australiasta, että olisinko vielä kiinnostunut lähtemään. Ai että olinko?! Muutamien öisien Skype-haastattelujen ja Saksan suuntaan tekemieni tiedustelujen kautta tulin valituksi Australiaan ja sain vieläpä peruttua/siirrettyä Saksan vaihtoni.

Melko nopealla aikataululla ja spontaanein muutoksin tässä on siis tullut viimeiset pari kuukautta elettyä. Hyvä, että edes itsekään pysynyt kärryillä, saati sitten lähimmäiset :D. Aikalailla kohti suurta tuntematonta tässä ollaan matkalla. Onneksi löysin Lahtisen Aten -blogin, missä hän kertoo vuoden takaisesta omasta vaihdostaan juurikin samoilta seuduilta, jonne itse olen nyt suuntaamassa. Blogi ja Atte itsessään ovat kyllä auttaneet omaa (henkistä) valmistautumistani lähtöön suuresti. Kiitos siitä!

New South Wales  -> tuo punainen osavaltio itärannikolla

Pääasiallinen tehtäväni on siis toimia New South Walesin osavaltion (= Sydneyn osavaltio, vaatimattomasti vain 2,5krt Suomen pinta-ala) suunnistusliiton palveluksessa. Tehtävänkuvaani kuuluu suunnistuksen opettamista niin koululaisille, suunnistusseuralaisille kuin ihan vaan paikallisillekin erinäköisten tapahtumien ja iltarastien muodossa. Toisena isona osana on karttojen piirtäminen ja päivittäminen. Lähinnä koulukarttojen tekemistä siis. Luultavasti pääsen mukaan myös kehittämään paikallista seuratoimintaa. Itselle mieluisinta olisi päästä tekemään duunia mahdollisimman paljon nuorten ja muiden motivoituneiden suunnistajanalkujen kanssa, sillä siinä pääsisi (joutuisi) kehittämään omia kieli- ja esiintymistaitojaan.

Asunto-ongelmat on ratkaistu liiton kautta, sillä tulen asumaan paikallisissa suunnistusperheissä. Ilmeisesti he tulevat kierrättämään minua kuin halpaa kiertopalkintoa, mutta luulisi siinä pääsevän aika hyvin kärryille australialaisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Ja kyllähän jonkun perheen täytyy siellä ihan mukavakin varmasti olla… täytyyhän?

Enää vain pitäisi taltuttaa jo 6 päivää kestänyt sitkeä syysflunssa, minkä vuoksi jäi viime vkl SM-kisatkin harmittavasti väliin. Ja vaikkei aikaisempaa kokemusta olekaan kuin max. 6h lentomatkoista niin tuleva 28h työmaa on varmasti ihan riittävän työläs ihan terveenäkin, saati sitten sairaana. Tulevana viikonloppuna pitäisi ottaa ensimmäisenä osaa juuri alkaviin 9-päiväisiin Australian ”suunnistuskarnevaaleihin”, jotka sisältää 7 starttia, joista 4kpl AM-statuksella. (Australianmestaruus:).

Mutta nyt vielä varmistamaan, että tulihan ne hellepaita, nylykyt ja aurinkorasva mukaan. Kuulemisiin!

Still alive. Kesää kohti!

Pitkästä aikaa. Rauhotuin aloilleni, otin hyvän asennon ja aloin kirjoittamaan. Totta se vaan on, että kun on (liian) monta rautaa tulessa samaan aikaan, ei sitä jaksa väkisin yrittää keksiä kirjoitettavaa. Nyt olen ollut keskiviikosta alkaen kotona potemassa viisaudenhampaan poiston jälkeistä kipua, minkä vuoksi on ollut aikaa mietiskellä ja analysoida myös omaa urheilijan elämää. Kieltämättä tulee vähän Deja vu -olo, sillä jotenkin kyllä pakonomaisesti muistuu mieleen viime kesäiset hampaanpoistot ja niistä alkanut sairastelukierre Saksassa. No mutta ajattelen positiivisesti, että lepotauko tähän saumaan voi olla loppujen lopuksi jopa hyvä asia.

Mallorca

Aloitetaanpa pikakertaus viime syksystä. Olin silloin huonoimmassa kunnossa vuosikausiin enkä meinannut saada kuntoa kohoamaan millään. Uusi reenikausi aloiteltiinkin marraskuussa aikaisempia vuosia huonommista lähtökohdista. Samoihin aikoihin aloitin myös työt LähiTapiolassa. Alkuun se vei paljon energiaa, kun piti opetella talon tavoille ja sisäistää niin paljon asiaa. Onneksi työyhteisö oli (ja on edelleenkin) ihan huippua porukkaa! Ja toki opiskelut jatkuivat siinä sivussa.

Curan nousun huipulla (mäkivetojen jälkeen)

Vuoden vaihtuessa niin juoksu- kuin pyöräilykuntokin oli edelleenkin aivan luokatonta. Suorastaan hävetti olla mukana Nouskin Härmän leirillä. Yksittäisenä mustana hetkenä muistan, etten tainnut päästä maksimitonnin vetoa edes alle 3:30 kun oli jalat vaan niin tönkeröjumissa. Joulukuussa kuitenkin sain taakse onnistuneen voimakauden ja keväällä reenailu jatkui vähän siinä sivussa, miten opiskeluilta ja töiltänsä ehti. Koko kevään ajan takaraivossa painoi ajatus, että kandi on saatava valmiiksi ja muutenkin kurssit suoritettua + työt tehtyä. Lisäksi olen välillä, kun ”luppoaikaa” on ilmennyt, ollut mukana kehittämässä aktiivisesti pyöräsuunnistusmaajoukkueen somekanavien viestintää. Ottakaahan kaikki seurantaan Facebookissa MTBO Team Finland, Instagramissa mtbo_finland sekä maajoukkueen blogi/nettisivut www.mtbofinland.wordpress.com. Pysyy hyvin kärryillä mitä maajoukkue touhuilee!

Oon myös suurella intohimolla suunnitellut ensi kesänä 8.-9.7. Jämillä järjestettäviä pysukisoja. Kahden päivän aikana kolme haastavaa kisaa ehkä Suomen parhaassa pyöräsuunnistusmaastossa! Kannattaa pistää kalenteriin ylös tuo viikonloppu, sillä se on eittämättä ensi kesän pyöräsuunnistuksen ykkösviikonloppu. Maajoukkuekin treenailee laajalla rintamalla tuolloin Jämillä ja samoja treenejä voi käydä omatoimisesti ajamassa ennen tai jälkeen kisojen. Alla pari makupalaa..

No nyt on opiskelut ainakin tältä lukukaudelta taputeltu. Ja onhan tuossa keväällä kaikesta kiireestä huolimatta ollut moniakin hyviä treenijaksoja. Maajoukkueella on ollut erittäin laadukkaita 3-4pv ”blokkiviikonloppuja”, joiden aikana on kertynyt niin tunteja kuin taitoharjoitteluakin. Nouskin mukana taas olen myös osallistunut muutamaan tehokkaaseen treeniviikonloppuun. Lisäksi kävimme n. 10 hengen pääasiassa pysumaajoukkueen ”juniorijaostosta” koostuvalla porukalla leireilemässä 9 päivää Mallorcalla maaliskuussa. Omalta kohdaltani erittäin onnistunut leiri, johon mahtui 41h reeniä, n. 900km ajoa, 10km vertikaalista nousua, lihashuoltoa, (pari) suklaakakkua jne.

Sa Calobra

Andersin rinttikikkailuja Helsingissä

Viime viikon olin puolestaan maajoukkueen mukana Liettuassa MM-kisoihin valmistavalla leirillä. Leiri alkoi osaltani huonosti, sillä päivää ennen lähtöä mulle nousi kuume ja pientä lämmön nousua jatkui leirin pari ensimmäistä päivää. Onneksi ”tervehdyin” jonkinmoiseen treenailukuntoon. Tosin tällä viikolla Suomeen palattuani selvisi hammaslääkärissä, että se mun kuumeilu johtui viisaudenhampaasta, tai oikeastaan sen tulehtumisesta ja märkimisestä. Joka tapauksessa ehdin tutustua Liettuassa reilun 11h verran paikalliseen maastotyyppiin. Leiri päättyi kolmipäiväisiin Baltian mestaruuskisoihin. Pelkkää tulosliuskaa katsomalla kisat ei mennyt ihan kuin Strömsössä (2 x dsq), mutta itseluottamusta omaan tekemiseen ne lisäsivät sitäkin enemmän. Jotain kait sekin kertoo, että viime vuoden SM-pitkällä hävisin Suomen kärjelle 16min ja nyt hävisin pitkällä matkalla maailman kärjelle 10min. Tosin Suomen kärki ja maailman kärkihän on onneksi lähestulkoon sama asia!

Pitkän matkan kisakeskus

Vois luulla olevansa Jämillä, mutta Liettuasta tää on!

Massastartti

Eli kevään harjoittelu on mennyt vähän niin ja näin. Tunteja on kertynyt aikaisempaa vähemmän, mutta toisaalta pyöräilyä aikaisempaa enemmän. Sairasteluja ei paljoa ole ollut (puun koputus) ja polvessakin toisinaan vain pientä vaivaa, mistä johtuen juoksua on tullut tehtyä aikaisempaa vähemmän. Kaitpa tässä ihan kohtuulliset rakennusaineet tulevalle kaudelle on kasassa. Tavoitteita on, mutta eipä niistä kauheasti kannata huudella :D. No okei, ensiksi pitäisi pitää ketjut riittävän kireällä Kouvolan SM-pysuissa (Salen tuntien ne ketjut todellakin joutuu oleen äärimmäisen kireällä!), sitten Jukolassa olisi tarkoitus edetä yön pimeydessä kovaa ja loppukesästähän mielessä siintää peräti kahdet arvokisat: EM-kisat Ranskassa ja MM-kisat Liettuassa. Mutta ensin pitää päästä kisoihin ja vasta sen jälkeen voi tavoitella niissä itsensä ylittämistä. 

Saksa ei olekaan aivan paska maa

On kyllä päässyt kulumaan hävyttömän pitkä aika viimeisimmästä blogitekstistä. (Teko)syitähän on monia, mutta viime kuukausien sairastelujen vuoksi ei ole jaksanut. Toisaalta silloin kun sairastaa niin sitä aikaahan nimenomaan pitäisi olla, mutta mulla sairastelu yleensä vetää mehut pois koko miehestä eikä silloin huvita juuri edes ajatellakaan treeniblogin päivittämistä. On kuin kääntäisi veistä haavassa, kun mieli tekisi takasin treenaamaan, mutta lupa fyysiseen treeniin on vain ajatuksen tasolla.

Aloitan tämän pikakelauksen menneeseen nurinkurisesti katsauksella tästä hetkestä. Tänään vietän nimittäin viimeistä päivääni vaihtojaksostani Paderbornissa. Kuluneet 5kk ovat olleet antoisat. Paljon hienoja kokemuksia, kielitaidon kartuttamista ja kyllä sitä reeniäkin mukavasti tuli keväällä. Toukokuun puolivälissä Ranskan mc-kisat menivät lähtökohtiin nähden hyvin. Henk. koht. sijoitukset pitkällä ja kesakarilla siinä 30. sijan pinnassa ja viestissä 22. nopein osuusaika. Kisoissa satoi kyllä vettä kaatamalla useampana päivänä enkä tiedä olisinko jonkun flunssan tuliaisiksi saanut, mutta heti reissusta palattuani olin todella väsynyt seuraavan viikon ajan. Viikon koomailun jälkeen matkustin 6 päiväksi Berliiniin ja onneksi otin pyörän mukaan sillä kaupunki on todella laaja ja nähtävää on vähän joka laidalla. Aamulenkkiä heitin vuoden 1932 Hitlerin Olympiastadionin ympäristössä, Teufelsbergin metsässä pyörittelin parituntiset singletrackeja pitkin ja yhtenä päivänä kävin lähiseudulla erikoispitkänmatkan pysu-kisat. Muuten tuli turisteiltua koko rahan edestä: Brandenburger Tor, Reichstag, Checkpoint Charlie, Alexanderplatz, Potzdamerplatz, Tempelhof, Berliinin muuri ja tuhatkunta muuta 2. maailmansotaan liittyvää kohdetta.

Pari päivää Berliinistä paluun jälkeen posken limakalvoon ilmestyi outo haavauma. Meni pari päivää ennen kuin tajusin viisaudenhampaan aiheuttaneen sen. Tottakai haava tulehtui ja kun hammas osui haavaan koko ajan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin poistattaa viisuri. Jos on olemassa kauheita ja vielä kauheampia urbaanilegendoja viisurin poistoista niin mun kokemukset menee sinne erittäin kauheiden kategoriaan. Hampaan juuret olivat niin syvällä ja levällään kuin neljän tuulen hattu, että hammaslääkäri taisteli yli puoli tuntia hampaan kimpussa. Juuret olivat niin pitkät, että kun hammas lähti pois, syntyi mulle reikä suun ja poskiontelon välille. Reilun viikon parantelin ja aloin palailemaan kevyesti reenailun pariin. Siitä ei oikein tullut mitään kun jokin tuntui olevan kropassa pielessä ja pakko turvautua taas lepoon. Menin lääkärille ja valittelin vähän kurkkukipua ja kuumetta. Lääkäri halusi suoralta kädeltä ottaa sydänfilmit ja röntgenkuvat (suomessa varmaan olisi vasta muutaman käynnin jälkeen alettu pohtia niiden välttämättömyyttä). Kaikki oli onneksi testien mukaan kunnossa ja lääkkeeksi antibioottia ja lepoa. Mulla oli suuria suunnitelmia että olisin lähtenyt Sveitsiin parin viikon reenileirille suunnistamaan ja keräämään nousumetrejä, mutta olo ei vain parantunut ja lisäksi toistakin viisuria alkoi kivistää niin eikun uudestaan hammaslääkäriin. Ilmeisesti tulehdus oli levinnyt toisenkin puolen viisuriin, joten parasta oli poistattaa sekin. Operaatio oli huomattavasti edellistä helpompi, mutta viikko piti maata joka tapauksessa sängynpohjalla. Antibioottikuurin lopulla se samanlainen lievä kuumeilu ja epänormaali olo vain jatkui ja menin taas hakemaan uusi rohtoja. Vasta nyt viimeisen parin päivän aikana on olotila ollut pari piirua normaalimman suuntaan. Toivoa sopii että vaikeudet olisi lopultakin takanapäin. Viimeisen 1,5kk aikana reeniä tuli huikeat 10h ja tällä hetkellä kunto on niin pohjissa kuin vain voi olla. Katseet on suunnattu jo syksyn yli ensi kauteen.

On tässä viime aikoina sattunut muutakin epäonnista. Lähdin extemporee reissulle Amsterdamiin katsomaan yleisurheilun em-kisoja, kun tajusin, että miksi seurata niitä neljän seinän sisältä pieneltä ruudulta, kun muutaman tunnin matkustuksella pääsee seuraamaan livenä. Kelit suosi ja hollantilaisten urheilijoiden pärjääminen piti yleisön villinä, mutta näin suomalaisittain se keihäs olisi voinut vähän pitemmällekin lentää. Paluumatkalla junassa Saksassa aamuyöstä reppuni varastettiin jalkojeni alta kun hieman ummistin silmiäni. En tiedä millä kettingillä se olisi pitänyt sitoa jalkoihin kiinni, jottei olisi lähtenyt kävelemään. No siinä menikin sitten kännykkä ja muuta mukavaa. Parit maajoukkuevaatteetkin vaihtoivat omistajaa. Vakuutus luultavasti korvaa osan, mutta eniten harmittaa kun samalla menetin lähes kaikki kuvat viimesen vuoden ajalta, mukaan luettuna Saksan seikkailut. Siksipä tämäkin postaus on tällä erää kuvaton…

Eli hieman kaksijakoisin fiiliksin päätän tämän Paderbornin keikan. Toki mun sairastelut (kevään sairastelut mukaan luettuna) olivat sellaisia, että eivät ne Saksan syytä ole. Ihan yhtä hyvin olisin voinut könytä pyörällä Suomessakin ja tulehduttaa haavauman viikoksi, sama Ranskan väsymys olisi palannut mukana myös Suomeen ja viisaudenhampaiden oireilukaan ei katso aikaa ja paikkaa. Jos vetää urheilulasit pois silmiltä ja katsoo vaihtojaksoa muilta kanteilta, niin pääsin tavoitteeseeni. Läpäisin kuin läpäisinkin suunnitellut kielikurssit ja sain tuulahduksen kansainvälisestä oppimisympäristöstä. Näin ulkomailla sitä oikeasti myös tajuaa miten HYVÄ maa Suomi on elää!! Ei meillä suomalaisilla ole oikeasti aihetta valittaa. Edes meidän byrokratia- ja sääntöviidakko ei vedä vertoja Saksan vastaaville.

Mitäs seuraavaksi?

Heti kesän alussa jo päätin kun alkoi näyttämään siltä, että mm-kisoille on heitettävä hyvästit, että näin ostan Saksasta auton, ajan sen jotain reittiä Suomeen ja myyn sen heti kun vain ostaja löytyy. Onneksi ei tarvitse sentään yksin ajella vaan sain houkuteltua mukaan Kokkolan kuninkaan Toni-Antin, Pohjanmaan piirinmestarin Juhon ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä Kroatiasta kyytiin hyppää myöskin Kajaanin maineikkaalta 2/13 Urvalinjalta valmistunut Samuli. Allekirjoittanut aloittaa 3 viikon roadtripinsä kohti Pohjolaa jo huomenna. Ensiksi tosin suuntaan päinvastaiseen suuntaan eli Etelä-Saksaan ja Alpeille. Kunhan Toni-Antti ja Juho on poimittu kyytiin niin tarkoitus olisi otattaa mies miestä vastaan verenmaku tottakai suussa Oocupin 5-päiväiset Sloveniassa. Oma tavoitteeni tosin on, että terveystilanne sallisi osallistua rastijahtiin edes kävelyvauhdilla. Kisojen jälkeen kolutaankin sitten Itä-Euroopan halki Suomeen.

Eiköhän seuraavan tekstin aihio löydy tuosta edellisestä kappaleesta. Sitä odotellessa yritän parhaani mukaan korjata niin huvenneen kuntoni kuin huvenneet valokuva-arkistonikin roadtripin aikana. Viimeksi mainittu tulee näkymään varmasti myös Twitterin puolella.

Tour de Benelux 1.- 9.4.

Ohessa matkakertomus TourdeBeneluxeksi nimeämältäni 9 päivän pyöräretkeltä Belgiaan ja Hollantiin. Varoitan jo heti alussa että luvassa on melkoista valokuvatykitystä, mutta niinhän se on, että kuvat kertoo paremmin kuin meikäläisen sanat...

Matka alkoi perjantaina 1.4. kun hyppäsin ensimmäiseen aamujunaan Paderbornista kohti Hollanin rajaa. Etukäteen en ollut kovin tarkasti lyönyt lukkoon suunnitelmiani, kuin että rajalta alan polkemaan ja ainakin Bryssel, Brygge ja Amsterdam on nähtävä. Ensimmäisten kolmen yön majapaikan olin varannut ennakkoon, loput varaisin matkan edetessä sääennustusten ja suunnitelmien tarkentuessa. Otin mukaan vain repullisen tarkasti optimoitua tavaraa.

Day 1 Aachen-Maastricht-Hasselt 88km/560m

Näillä varusteilla pitäisi pärjätä.

Hyppäsin pyörän selkään Aachenin rajakaupungista. Kovin suuria rajamuodollisuuksia ei tarvinnut noudattaa. Enneminkin piti vain silmä tarkkana yrittää bongata pensaikon takaa rajasta ilmoittava kyltti ettei nyt ihan huomaamatta pääse maa vaihtumaan renkaiden alla. Myöhemmin iltapäivällä niin pääsi kuitenkin käymään kun Hollanti vaihtui vielä Belgiaksi enkä huomannut pienen pientäkään merkkiä siitä. Olisin odottanut, että reilu viikko aikaisemmin tapahtuneella Brysselin terrori-iskulla olisi ollut jotain vaikutusta rajavalvontaan, mutta näköjään ei.              

Mukavinta oli huomata heti Hollannin puolella pyöräilijöiden kasvanut määrä liikenteessä. Yritin aina mahdollisuuksien mukaan liittyä johonkin seuraan ja vaihtaa siinä muutaman sanan ennen kuin tiet taas erkanivat. Eräskin kisakireä papparainen paljastui yli 70-vuotiaaksi enkä meinannut perässä pysyä kun hän paikallistuntemuksensa turvin losotti reippaasti yli kuuttakymppiä mutkaisessa ja kapeassa alamäessä.

Päivän ykköskohde oli yhteiskuntaopinkirjastakin tuttu EU:n "synnyinkaupunki" Maastricht. Ei kovin kummoinen kaupunki. Ruokaakaan en meinannut saada millään kun Mcdonaldsin täti ei hyväksynyt Visa Electronia maksuvälineeksi. Onneksi pankkiautomaatti löytyi läheltä ja päivän energiantarve oli tällä erää pelastettu.

Illaksi vielä Hollantilaisittain "suuren mäen" kautta Hasseltiin yöksi. Päivän saldo 88km/560nousumetriä.

Maastricht.

Näköalatasanne suuren soranottopaikan reunalla.

Day 2. Hasselt-Leuven-Bryssel. 92km/590m.

Belgialaista mukulakivitietä

Toisen päivän tarkoituksena oli selvitä illaksi Brysseliin. Yritin koko reissun ajan välttää ajamasta isojen teiden reunustoja. Belgiassa kuitenkaan pikkutiet eivät olleet kovin pyöräilijäystävällisiä, sillä suurin osa teistä oli rakennettu betonielementeistä ja 10m välein sijaitsi railo. Toisinaan pieni, toisinaan ei niin pieni. Takaa tulevat autotkin kuuli kaukaa kun railoista lähti sen verran iso ääni. Toisinaan taas tie saattoi muuttua aivan yhtäkkiä mukulakivipäällysteiseksi mikä ei ollut ollenkaan miellyttävää varsinkaan alamäessä. Päivän aikana alkoi myös selkä vihoitella repun takia, sillä jos normaalistikin selkä menee jumiin kauden alussa maantiepyöräilessä, niin voin sanoa että n.8kg reppu ei ainakaan sitä asiaa helpottanut.

Välipalataukoa vietin erittäin idyllisessä Leuvenin kaupungissa kivenheiton päässä Brysselistä. Leuvenissä sain myös reissun ensimmäiset, mutta en todellakaan reissun viimeiset, kosketukset kanaviin ja tunnelmallisiin vanhoihin kaupunkeihin.

Leuvenin ykkösnähtävyys, kaupungintalo.

Vanhaa kaupunkia

Brysseliin saavuin vähän varuillaan, mutta ehkä muutamaa ylimääräistä sotilasta ja keskutassa sijainnutta muistoaluetta lukuunottamatta mikään muu ei vihjannut hiljattaiseen terrori-iskuun. Toisaalta kyllä itseäni vähän kuumotti kun kiertelin EU-kortteleita musta, melko neliskanttisen muotoinen täysi reppu selässä ja pysähtelin tuon tuosta kuvailemaan ja ihmettelemään jos jotakin. Salaa seurailin aurinkolasien takaa, miten herkeämättä asemiesten katse seurasi minua. Onneksi olin sentään muistanut ajaa parran aamulla...

Brysselin riemukaari toivotti tervetulleeksi

EU:n komission päärakennus

Hostellille saavuttuani vaihdoin pyöräilykengät lenkkareihin ja lähdin tutustumaan kaupunkiin. Paljonhan kaikenlaista nähtävää oli, mutta kaupunki ei vain oikein iskenyt minuun. Joka paikassa liikaa ihmisiä, taukoamaton melu, ranskalainen "laiskamainen" elämäntyyli... 

Brysselin kuuluisin nähtävyys, puolimetristä pissaavaa poikapatsasta kuvaavat ahnaat japanilaisturistit.

Kunkunlinna.

Keskustan iltavalaistusta.

Terrori-iskun muistoalue.

Day 3. Bryssel-Oudenaarde-Gent. 113km/680m.

Sunnuntai 3.4. oli ehkä yksi reissun odotetuimmista päivistä. Tässä viime vuosina kun on "joutunut" oleilemaan fanaattisten pyöräilyfanien ympäröimänä aina maajoukkueleireillä niin väkisinkin on oppinut jotain maantiepyöräkisoista. Niinpä halusin ottaa selvää maantiepyöräilyn pyhimmästä olemuksesta. Ja mikä olisikaan parempi paikka siihen kuin 100. kerran järjestettävän, juhlavuottaan viettävän 255km pitkän Flanderin ympäriajon seuraaminen kisan suosituimmalla yleisöalueella Oude Kwaremontissa! Kerrottakoon tässä vielä tietämättömille se, että Flanderin ympäriajo on yksi niin sanotuista pyöräilyn "monumenteista", eli arvostetuimmista yksipäiväisistä pyöräilykisoista. Jos siis hiihdon mekkana voidaan pitää Holmenkollenia niin kyllä vastaava pyöräilyssä löytyy Flanderista.

Flanderin vaakuna ja kisan tunnus.

Lähdin aamulla ajoissa liikkeelle Brysselistä, jotta ehdin pelipaikoille hyvissä ajoin. Sää suosi kyllä pyöräilyhullua Belgian kansaa. Kisa oli startannut aamupäivästä Bruggesta, mutta ihmiset olivat kerääntyneet joka puolella reitin varteen viettämään laatuaikaa perheen tai kaveriporukan kesken, grillin antimia nauttien ja olutta hörppien. Oli hauskaa pyöräillä hissukseen n. 10km matka kisareittiä pitkin n. 40min ennen kuin kisan kärki ajoi siitä. En tiedä johtuiko Suomi-paidasta, vaiko muuten vain niin nääntyneestä olemuksestani, mutta reitin varrelle kokoontuneet ihmismassat huutelivat Finland-huutoja, aplodeerasivat ja kannustivat vähän väliä tällaista reppua kantavaa sunnuntaiajelijaa.

Legendaarinen Lebergin nousu huiputettu.

Oude Kwaremontin yleisöalueella oli aivan huikea tunnelma! Miehet nousivat mäen kolmesti, ja naiset kerran. Jokaisella kerralla kansa oli suorastaan hurmostilassa. Koska itse baana on hyvin kapea, ajavat ryhmän reunimmaiset pyöräilijät aivan kosketusetäisyydellä katsojista. Osa katsojista lyö selästä vähän lisää vauhtia, osa taas vain huutaa niin lujaa että sylki pärskyy ajajien naamoille. On se varmaan itse kilpailijoillekin mahtavaa kun kannustusta tulee lähes jokaisella kisan kilometrillä. Viimeisen kerran kilpailijat ohittivat paikan vain parikymmentä kilometriä ennen maalia, joten nasta oli takuulla laudassa ja hapot löi taatusti korviin saakka.

Vaikka kyseessä oli n. 16 asteen jyrkkyinen ylämäen kohta niin se on vain muutaman sekunnin ohivilaus, mitä kustakin pyöräilijästä näkyy. Aina kun ryhmä oli ohittanut mäen, siirtyi kansa seuraamaan kisaa suurilta screeneiltä saksalaisen bassokoneen jauhaessa taustalla. Sitä päivää odotellessa kun Suomessa kestävyysurheilutapahtumassa päästään vastaavaan tunnelmaan. 

Lopuksi ajelin vielä kisareittiä pitkin kisan viimeiset 10km aina maalivaatteelle saakka vain noin puoli tuntia kisan päättymisen jälkeen. Hieno kokemus oli! Siitä jatkoin vielä Gentiin yöksi.

Mäet ovat yleensä mukulakiveä. Yleisömeri jännittää kärkeä.

Peloton.

Maali!

Neliöt tehokkaassa käytössä.

4. päivä. Maanantai. Gent-Brugge 45km/75m

Yöllä oli satanut ja aamukin oli vielä synkeä, joten kiertelin aamupäivän Gentissä ja hain sateen suojaa kirkoista ja muista nähtävyyksistä. Kaupungin keskusta oli kuin suoraan keskiajalta. Pystyi hyvin kuvittelemaan millaista elämä on ollut 700v sitten.

Todelliset tasamaaetapit alkoivat tästä päivästä. Nousua kertyi ainoastaan silloista. Monet pyöräreitit kulkivat kanaalien reunoilla, jossa pääsi kisailemaan proomujen ja muiden laivojen kanssa.

Gentin keskiaikainen keskusta

Sadetta suojassa kirkossa istuskellen.

Harvemmin sitä ajaa kilpaa proomujen kanssa.

Päivän odotettu kohde. Brugge. Ehkä koko reissun hienoin kaupunki. Vanha, suojeltu keskusta-alue on todella laaja, ja täynnä kanavia. Kaupunki on yksi Belgian suosituimmista turistirysistä ja sen kyllä huomasi, kuten myös kaupungin lukuisat suklaapuodit. Meni minne tahansa, aina näkyi suklaata. Maitosuklaata, valkosuklaata, pähkinäsuklaata, tryffeleitä, suklaaeläimiä, suklaaputouksia, suklaateoksia ja tietenkin myös suklaamaistiasia. Siinäpä todellakin kaupunki meikäläisen makuun...

Jottei päivä mennyt ihan suklaansyönniksi niin kävin juoksemassa vielä 5km kovemman mk-reenin kaupunkia kiertävässä puistossa.

Brugge.

Välipalatuokio.

Belfort-torni.

SUKLAATA!

Day 5. Brugge-Rotterdam 160km/225m

5. päivä Tiistai. Päivä oli ajomatkallisesti koko reissun pisin. Päivän teemana olivat merellisyys ja Hollantilaisten valtavat patorakennelmat ja tekosaaret. Edellisen päivän teema, tasaisuus jatkui menetyksekkäästi ja nousua kertyikin huikeat 1,4m/km. Ensimmäinen vesistön ylitys tapahtui lautalla, sillä läheinen tunneli oli vain ajoneuvoille.

Aamu ja tyyni keli.

Lauttamatka.

Valtava 5km pitkä meripato.

Eli jos lähtee tuohon suuntaan niin pääsee kaikkialle vai?

Mereltä päin tuulee aina.

Pyörille pyhitetty kaistaleet tien reunoissa.

Tähän väliin on pakko hehkuttaa miten uskomattoman hieno maa Hollanti on pyöräilijöille. Ja tällä tarkoitan ihan kaikentasoisia pyöräilijöitä niin työmatkapyöräilijöistä ammattilaisiin. Koko yhteiskunnan infrastruktuuri on rakennettu pyöräilijöiden ehdoilla! Pyöräilijöillä on lähes joka tilanteessa etuajo-oikeus autoilijoihin nähden ja autoilijat todellakin huomioivat pyöräilijät. Ei puhettakaan siitä että, autoilija kärkkyisi aivan puskuri takarenkaassa kiinni ja heristäisi keskisormea ohittaessa niin kuin Suomessa. Useimmiten pyöräilijöille on rakennettu aivan omat kulkuväylät autojen ja jalankulkijoiden väliin. Pyöräväylät ovat lisäksi aivan priima kunnossa. Oikein etsimällä sai etsiä kulunutta asfalttia tai edes muutaman senttimetrin korotuksia/rotvalleja kaupungeissa. Takamus kiittää tästä. Lisäksi jalankulkijat kunnioittavat pyöräteitä, eivätkä he törttöile arvaamattomasti edessä. Joten en ihmettele yhtään miksi Hollannissa suurin osa kansasta pyöräilee hyötyliikuntana. 

Muutaman kerran kun menin sekaisin opasteista (joita oli lähes joka risteyksessä suunnattomasti) ja huomasin, että jouduin ajoradan reunaan pyöräilemään niin alkoi oikein hävettämään se. Autoilijatkin huomauttivat kyllä hetimmiten valoja vilkauttamalla siitä, että nyt en ole ihan oikeassa paikassa. Pistetään hölmön suomituristin piikkiin se...

Ihan uskomatonta baanaa!

Kaupungeissa pienemmilläkin kaduilla selkeästi määritelty punaisella pyöräilijän paikka.

Jopa muutamissa liikenneympyröissä oli aivan omat etuajo-oikeudelliset kaistat pyörille!

Tästä on menty joskus lujaa.

Illaksi saavuin 1,5 milj. asukkaan Rotterdamiin.

Rotterdamin tunnetuin nähtävyys, Erasmus-silta.

Day 6. Keskiviikko. Rotterdam-Haag 27km/67m. 

Lyhyt siirtymäpäivä. Lähes koko päivän satoi vettä ja tuuli kovasti. Vaatteet kastuivat kyllä heti kun meni ulos. Rotterdam oli viihtyisä paikka ja huokui suuren kaupungin tuntua. Haagista puolestaan huomasi, että kyseessä on hallintokaupunki. Paljon tylsiä virastotaloja ja kortteleita.

Illan majapaikka sijaitsi lähellä merta ja sateen väistyttä kutsui iltalenkki merenrannalla.

Haagin tornitaloja.

Pohjanmeri.

Day 7. Haag-Leiden-Amsterdam 71km/110m

7. päivä Torstai. Päivän agendana selviytyä illaksi Amsterdamiin. Tämä siirtymäpätkä oli juuri sellaista  stereotyyppistä Hollantilaista maalaisidylliä, mitä olin maasta kuvitellutkin. Tilkkutäkkimäisiä peltoja silmänkantamattomiin, tuulimyllyjä, kanavia ja sulkuja jokapuolella, taloja vedenpinnan tason alapuolella kanavien vieressä jne. On se huvittava vain katsoa kun jossain kaukana aakeenlaakeen keskellä parimetriä peltojen tason yläpuolella vaan laiva seilaa menemään.

Hollantilaista maalaisidylliä parhaimmillaan.

Päivän lounastauon vietin Leidenissä. Kaupunki jatkoi viihtyisien kaupunkien sarjaa, mutta jotenkin kanavat ja värikkäät talot olivat jo kokeneet inflaation.

Illaksi saavuin Amsterdamiin ja on varmaan turha enää tässä vaiheessa mainita, miten helppoa Hollanin pääkaupunkiin oli saapua pyöräillen.

Hmm.. Jotain tuttua tässä Amsterdamin Olympiastadionin edustalla tervehtivän patsaan morjenstuksessa kyllä on... 

Day 8. Perjantai. Amsterdam. 0km. 

Tarkoitus oli juosta pitkän lenkin päivä Damissa kierrellen, mutta aamulla kurkussa tuntui oudolta, joten päätin ottaa rennommin ja vain kävellä. Jotain maagista Amsterdamin atmosfäärissä vain on verrattuna muihin reissuni kaupunkeihin. Vaikka kadut olivat aivan täynnä ihmisiä niin kenelläkään ei tuntunut olevan minnekään kiire vaan kulkijat sädehtivät kilpaa auringon kanssa. Epämiellyttävää autojen meluakaan ei käytännössä kuulunut. Vähän harmittaa, kun piti jättää pitkä juoksulenkki väliin, sillä aika olisi varmasti mennyt hetkessä ihmetellessä jokapuolelle ulottuvia kanavia ja monenkirjavia taloja.

Amsterdamin tunnetuin nähtävyys, kanavat.

Ja tätähän se koko kaupunki on

Yksi asia johon kiinnitin huomiota. Pyörien mieletön lukumäärä. Joka paikassa missä vain oli kaiteita, tolppia tai pyörätelineitä, niin oli myös pyörä vahvasti lukittuna siihen. Ja kaduilla liikkui niin paljon pyöriä että autoilla oli käytännössä mahdotonta liikkua kaupungissa. Jopa meikäläisen mittapuulla kaupungissa vallitsi pyöräilijöiden kaaos, sillä pyöriä vain puikkelehti joka välistä, eikä etuajo-oikeuksista ja väistämisvelvollisuuksista pyöräilijöiden kesken näyttänyt vallitsevan mitään yleistä käytäntöä. Veikkaisin, että synnynnäisissä Amsterdamilaisissa pyöräilijöissä voisi olla kovasti potentiaalia pysuun viestialottajiksi...

Vain yksi lukuisista kaupungin täpötäysistä pyöräparkeista.

Silta.

Illan koittaessa kurkkukipu alkoi voimistumaan ja yön aikana kehiin astui myös kuumetta. Lauantaina aamulla päätin että parempi suunnata ensimmäisellä junalla kohti Saksaa ja Paderbornia. Luultavasti torstain sadepäivä ja kylmä tuuli altistivat sairaudelle. Myöskin lukuisat yöpymiset hostelleissa samassa huoneessa monien muiden kanssa on voinut edistää sairastumista, vaikka kuinka yritin huolehtia käsihygieniasta. Jos jotain hyvää yrittää hakea niin onneksi sairaus iski vasta aivan reissun lopussa. 

Yhteenveto:

9 päivää, vajaa 600 pyöräilykilometriä, lukuisia upeita kaupunkeja, Flanderin ympäriajon hurmos, tasamaata ja kanavia. Reissu oli todella antoisa. Reenillisesti sain kerättyä kevään kevyitä ajokilometrejä. Parin eka päivän jälkeen olin jo niin tottunut reppuunkin, että aivan kuin se olisi kasvanut kiinni selkään. Belgia ja Hollanti ovat niin tiheään asuttuja maita, että kylästä seuraavaan on vain muutama polkaisu. Pyörän selästä katsottuna maat näyttäytyvät varmasti täysin erilaisina kuin autolla ajettaessa. Pyöräillessä voi kuulla äänet, tuntea tuulen, haistaa maatalouden (kyllä, kaikkialla lensi lantaa pelloille) ja nähdä asioita yksityiskohtaisemmin. Omalta kohdaltani voin suositella ehdottomasti molempia maita ajettaviksi, mutta kyllä Hollanti silti vain peittoaa Belgian jokaisella osa-alueella. Ei sitä voi enempää kuvailla, jokaisen on itse koettava se pyörän selästä millainen pyöräilijän paratiisi Hollanti on. Mutta mäkimiesten ei sinne turhaan kannata vaivautua.