torstai 28. toukokuuta 2015

Kesälomailun alkua

Viimeinen virallinen tentti oli tiistaina ja nyt alko LOMA. Näin toukokuussa tosin ainakaan meillä ei ole ollut kovin rankkoja viikkoja, joten tässä on pääsyt jo hyvään kesälomavauhtiin kuin huomaamatta. Saas nähdä miten kauan tätä lomaa "joutuu" viettelemään ennen kuin kesätyöpaikka jostain löytyy. Vastikäänhän hallitusneuvotteluissa luvattiin se n. 200 000 uutta työpaikkaa Suomeen. Minun puolesta niistä voitaisiin osa vaikka korvamerkitä urheilijoille, näille työpaikkojen syöpäläisille.  Kuka nyt haluaisi palkata alaisekseen terveen elämänasenteen omaavaa, työssä jaksavaa, itsenäiseen työhön kykenevää ja periksiantamatonta tyyppiä? Lisäksi hän kulkee työmatkat milloin pyörällä, milloin juosten näyttäen muille esimerkkiään ja puhkuen energiaa, mutta haisten sitten muiden mielestä hieltä työpaikalla (?).  Lisää ongelmiahan työnantajalle tulee kun hän ei vietä viikonloppuaan muiden tapaan "normaalisti" eli jutellen jonnin joutavia kaljatuopin äärellä ja saapuen sitten "pirteänä" maanantaiaamuna töihin, vaan hän pyytää saada lähteä perjantaina tunnin aikaisemmin (korvattuaan tuon kyseisen tunnin aiemmin ylitöillä) päästäkseen ajoissa viikonlopun kisareissulle. Jos joku on varmaa niin se on sitten varmaan varmaa että urheilijoiden on oltava yhteiskunnan syöpä!

En päästä vielä irti politiikasta. Hallitusohjelmaanhan oli löytänyt tiensä myös yksi (mutta vain yksi) meitä urheilijoita miellyttävä linjaus. Peruskouluissa nostetaan liikunnan määrää niin että päivittäin olisi tunti liikuntaa. Hyvä! Tästä intoutuneena olenkin tätä hallituksen linjausta noudattaakseni ulkoillut viime aikoina pääasiassa tuplaten, toisinaan jopa triplaten tämän päivittäisen ohjearvon.

Ja seuraavassa hieman liikuntapäiväkirjaani:


15.-17.5. Me vietimme ratkiriemukkaan Hankasalmen poppoon "luokkakokous" viikonlopun Hankasalmen leveysasteilla, tosin 150km lännempänä, Keuruulla. Oli mukava nähdä lähes koko porukka koolla taas pitkään aikaan ja tulihan siellä palautettua monia hienoja muistoja mieleen. Sunnuntaina käytiin porukalla myös Keurusrastit. Maasto oli oikein mukava ja suunnistus sujui lähes täydellisesti. Rastiympyrässä en tehnyt sekuntiakaan virhettä. 10-11 välillä työstin huonosti suoraan ja lisäksi 10. rastin jälkeen mahaan alkoi pistämään, joten vauhti tippui paikotellen kävelyksi. Jalat ei muutenkaan kovin kummoiset, mutta yllättävän hyvä kisa. Sijoituksena 11. sija.

Keurusrastit
19.5. Orivedellä kisattiin am-keskari. Maasto ja rata oli erittäin mukavat! 2. rastista juoksin ohi ja tein 40s koukun ja 6. rastilla tulin takaa ohitetuksi Lakasen toimesta. Siinä sitten samalla kiristin itsekin vauhtia. Seuraavilla teknisillä rastiväleillä selästä oli eittämättä apua, mutta niiden jälkeen teinkin pääasiassa omia reitinvalintojani. Sijoitus 2.
Hämeen am-keskari
23.-24.5. Olin tuomassa omaa pientä panostustani, kun Nouski järjesti kaikkien aikojen SM-keskarin niin maaston, ratojen kuin itse kisajärjestelyidenkin suhteen!!! Viikonlopun aikana pääsin kiertämään kaksi rastien tarkistuslenkkiä. Etenkin sunnuntaiaamun 4,5km ja 40 rastin "rastinottoreeni" A-finaalimaastossa oli upea kokemus, kun aurinko jo paistoi ja kisakuulutuksen ennakkospekulaatiot kaikuivat metsän siimekseen.

Kunnon rastinottoa!
26.5. Harvinaista kyllä, mutta kävin juoksukisassa! Inov trail cupin 4. osakilpailu juostiin tuossa kilometrin päässä Hervannan laskettelukeskuksen raastavalla 5km ja 150 nousumetrin radalla. Olis pitänyt olla juoksematta, sillä en edes muista milloin jalat on viimeksi ollut yhtä tönköt. Aikaakin meni koko rahan edestä 23:18.

Lähtöhässäkkää
Ei kuvasta uskois, mutta loppusuora oli aika vauhdikkaaseen alamäkeen
27.5. Kiersin edellisenä päivänä järjestettyjen Fillarirastien radan. Maasto tuttuakin tutumpaa lenkkimaastoa. Hyvä VK-vauhtinen reeni. Yksi risteyksen ohiajo.

Fillarirastit

Tulevana koulujen päättäjäisviikonloppuna meillä on Nouskin Jukola-leiri sm-keskarin upeessa maastossa. Odotettavissa on siis hienoa, paikoitellen toivottavasti myös kovavauhtistakin menoa!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kevään summausta

Viime viikonloppuna järjestettiin mun kevätkauden tärkeimmät kisat, EM-katsastukset. Mitään isoja odotuksia viikonlopun suhteen ei ollut, sillä realistisesti ajateltuna valinta Portugalin EM-kisoihin olisi suorastaan ihme. Kun viime syksynä mietin mitä pääsarjaan siirtyminen tuo tullessaan, tiesin sen vaativan paljon enemmän työtä kuin aiemmin. Ja että kestävyysurheilussa puolessa vuodessa, eikä edes vuodessakaan voi tehdä suuria harppauksia, ainakaan ylöspäin. Niistä lähtökohdista ajateltuna en voi olla kuin tyytyväinen siitä miten lähelle kisalippua lopulta onnistuin taistelemaan itseni. Parasta oli kuitenkin huomata, että vauhti on parantunut ja ero kärkeen pikkaisen kaventunut, eikä jokaisessa mäessä tarvitse enää hypätä pyörän selästä pois kävelemään. Tosin viikonloppuna sitä jalan etenemistä niin ylä- kuin alamäkeenkin tuli harrastettua ehkä enemmän kuin koskaan, sillä radat käyttivät sadistisesti hyödyksi kartan jyrkkäreunaisen harjun maksimoiden noususumman. Keskarilla n. 500m!

Itse kisasuoritukset oli tasaisia. Ei mitään huippusuorituksia, muttei heikkojakaan. Maaston polkuverkoston tiheyden vuoksi suunnistus oli paikoin vähän jäljessä, mutta silloin kun ajatus oli edellä, rastit löyty sujuvasti. Uusi pyöräkin toimi kuin unelma, tai ainakin sitä oli 4kg kevyempi työntää ylämäkeen...
Valokuvaajakin onnistunut taltioimaan mun etenemistä ylämäkeen...

Tässä kevään aikana on tullut käytyä myös kisaamassa nastarit jalassa. Mallorcan loukkaantumisen jälkeen juoksua on tullut todella vähän, joten paras kulku on ollut niissä kisoissa, missä maasto on ollut mahdollisimman hidaskulkuista. Vaikka suunnistuksellisesti kevään tähän asti parhaimmat kisat olivatkin Finnspringillä, niin tossulla jäin niillä tykityskankailla melko paljon. Kangasalla puolestaan vappuna kisattiin polvia myöten hakkuujätteessä niin virhettä tuli käytännössä saman verran mitä voittajaan oli eroa.

Näin akaateemista elämää viettävänä olen ilokseni saanut huomata miten "rentoa" koulunkäynti on ollut näin ensimmäisen lukuvuoden lopussa. Kun luentoja ei juurikaan ole ollut, vaan päivät on saanut käytännössä rytmittää tenttiin lukemisten mukaan niin reenejäkin on pystynyt tehdä suunnittelmallisesti ja kehittävästi. Tälle pohjalle onkin hyvä alkaa rakentamaan kesän reenikautta syksyn kulkuja ajatellen. Kuten eräs triathlonisti Stubbikin sanoisi: "Kunto saadaan nousuun vain työ(stö)n kautta".


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Training Camp Mallorca 2015

Reilu viikko jo vierähtänyt siitä kun palattiin Mallorcalta. Ei ole vaan huvittanut aikaisemmin muistella reenillisesti erittäinkin onnistunutta leiriä. No mutta tässä sitä kertomusta taas pukkaa...

Hotellimme oli tuttu ja turvallinen jo edellisvuodelta. Sama bingotäti siellä aina iltaisin aloitti klo 21 shownsa ja samat ikivihreät kappaleet soivat joka ilta espanjalaisten eläkeläisten "diskossa", juurikin kerros huoneidemme alapuolella. Onneksi äänieristys oli espanjalaista huippuluokkaa ja saimme nauttia joka ilta pitkälle yöhön saakka jatkuneista bileistä!! No mutta jos jotain huonoa, niin hyvää puolestaan oli ruokailut. Aamuisin sai hamstrata taskut täyteen muffinsseja evääksi lenkille ja iltaisin sai nautiskella aina jotain pihviä kera ranskalaisten. Siinä vasta urheilijan ruokaympyrä! Ja kun päivisin lenkin jälkeen ensimmäisten päivien pasta/pitsaseikkailujen jälkeen löysinkin itseni mäkkärin jonosta niin jo oli leirin ravintoarvot kohdillaan. Se miksi lopulta söin aika yksipuolisesti johtui täysin siitä, että kolmantena päivänä mulla meinas taas olla ongelmia mahan kanssa (ei tosin yhtä pahasti kuin edellisvuonna), mutta päätin pelata sen suhteen varman päälle että saisin ainakin reenata terveenä.
Tilasin salaatin, mut mukana tuli kaks sämpylää ja perunoita... :D
Ensimmäisinä päivinä teimme ryhmänä totuttelulenkkejä tasamaalla. Löysin ensimmäisistä lenkeistä alkaen itselleni loistavan paikan polkea ryhmässä. Muut huomasivat mainion paikkani ja sain tapella välillä kynsin ja hampain paikastani aurinkokannen kuninkaana. No, turha se alkuun heti höntyillä. Nousujohteisuus se on mikä leirillä kannattaa. 

Yhtenä päivänä meidän reittimme vei kartassa näkymättömälle tielle
Eka ns. "mäkipäivä" oli tutussa Curan nousussa. Olihan se mahtava päästä kipuamaan kunnon mäkiä, kun ei tarvitse juuri töitä paljoa tehdä kun syke on juurikin nin korkealla kuin itse haluaa. Mainio lisä leirillä oli että Tervala oli muutamissa reeneissä ottamassa mäkivetojen välissä huipulla laktaatteja, joten sai varmuutta omaan tekemiseen ja kehon tuntemukseen myös mittarin kautta. 

Yksi oikea sadepäivä mahtu kahteen viikkoon
Itse pidin myös iltojen ohjelmanumerosta, joka vaihteli päivittäin, sillä jokainen oli saanut itse suunnitella jonkinmoisen kartta/taitoharjoituksen ja päälle vetää vielä palauttavat venyttelyt. Harjotukset olivat monipuolisia ja tarjosivat monia haastavia reitinvalintoja, ja monista syntyi jopa kiivastakin keskustelua, että mikä onkaan optimireitti. 

En käy koko leiriä läpi, mutta muutamia parhaita mieleen jääneitä reenejä seuraavassa. Rytmi koko kahden viikon ajan oli käytännössä 3+1, eli kolme päivää reenataan kunnolla ja "välipäivänä" lyhennetään lenkkiä parilla tunnilla. Lenkkien pituus vaihteli n.90-200km haarukassa.

Sa Calobran valloitus. 5. päivä. Edellispäivän ruokamyrkytyksen johdosta lähdin naisten letkaan. Vuoristossa korkealla (700-800m) oli jäätävän kylmää varjossa. Jotain +6 vain. Lenkki sisälsi pari kolme ylämäkeä ja tottakai itse Sa Calobran. n. 9km (682m) yhtäjaksoista nousua. Meikäläinen nautti matkasta alhaalta ylös koko rahan edestä eli yhteensä 48 minuuttia. 6h22min 148km.

Jee mutkia!!
Silmukkaa
Ja lisää ei niin suoraa tietä
7.päivä. Mäkivetoja Curannousussa. 4*4,5km(240m). Keskisyke nousi hyvin 147-157-167-175. Hapot vastaavasti 3,2?-2,3-4,9-10,3. On se vaan ihana tunne kun lopussa saa mättää niin paljo kun reidestä irtoaa. Maisemat ylhäältä kruunasivat reenin.

Näkymät tasamaalle Curan huipulta
8.päivä. Palma Sprint. Juoksin 16km rantabulevardeja Palmaan, sprinttailin 20min vanhassa kaupungissa, loppuverkkasin leipomon kautta bussipysäkille ja bussilla hotellille. 


9.päivä. 5:n kappelin kierros muuttuikin lopulta mun, Mikan ja Vernerin osalta pakko kaks satasen keräämiseksi. Eli tasamaalla ajoimme, ja kun kappelit on rakennettu aina mäkien päälle niin mäet noustiin Aek-kynnystä kiusaten. Ja alamäet puolestaan omaa uskallusta kiusaten. Tosi kevyesti ja helposti ihan loppuun saakka ja 201km mittariin. 7h34min

Jonku kappelin mäki
10.päivä. Maantiefillarilla pysua Algaidan keskustassa. Sauli oli piirtäny ocadilla kartan kylästä ja kun Tervala kävi kartoittamassa vielä yksisuuntaiset tiet niin lopputuloksena oli yllättävänkin turvallinen, vauhdikas ja ennenkaikkea hauska taitoreeni. Vaikka kaduthan on kapeita, autojen reunustamia, liikennettä jonkun verran ja vielä holtittomia jalankulkijoita niin kyllä siellä vain puikkelehti ilman suurempia ongelmia.

Rantavuoristotie ja merenrannan "lomaosakkeet"
13.päivä. Vika reenipäivä. Långa. Ajettiin yhden seinänousun kautta toiselle puolen saarta Formentorin niemen nokkaan ja hieman suorempaa takaisin. Päivä oli lämmin, ja vielä vikana päivänäkin onnistuin polttamaan kädet ja vähän naamaa. Paluumatkalla Sa Poblan kylään tultaessa mulle kävi pieni onnettomuus. Meillä oli suunniteltu tauko kylässä ja arvelin että kylän lähestyessä otetaan perinteinen kiri. En oikeastaan koskaan lähde höntyilemään kireihin mukaan, mutta näin vikapäivänä sen ei enää niin väliä. Valmistelin jo vaihteenkin valmiiksi sopivaksi ja ootin että milloin Tervala tempasee. No sitten lähdettin. Vähän matkaa kerkesin kiristää vauhtia seisaaltaan polkien kun en tiiä mistä kumman syystä ketjut on pompannu tai onko sitten vaihtanu ratasta, mutta polkasun alla ei ollutkaan enää yhtään vastetta ja polkaisen täysin tyhjän päälle ja samasta voimasta kenkäkin irtoaa polkimesta ja siitä sitten jotenkin lennän pyörän kanssa oikealle kyljelleen ja polvelleen n. 40km/h vauhdista suoraan asfaltille... AUTS! En heti tajua mitkä kaikki paikat otti osumaa, mutta ainakin molemmat polvet, kyynärpäät, oikea kylki, sääret ja vähän myös oikea olkapää. Paikalle pysähtyy heti eräs oikein auttavainen ja ystävällinen espanjalaispapparainen, joka kaivaa autostaan desinfiointiaineet ja sideharsot apuun. Eikä hän suostu ottamaan avustaan edes paria euroa vaan suorastaan tulistuu kun muut tarjoavat hyvitystä kiitokseksi. Mikään ei tunnu menneen lopullisesti rikki ja jatkan matkaa nuhruisena sillä onhan hotellille vielä 70km... 

Formentorin niemennokassa
Vielä hetken aikaa naurattaa
Pitkänperjantain verenvuodatus
No mun leiri päättyi siis aika huonoihin fiiliksiin. Koko lentomatkan taistelin pintanaarmujen kipuja vastaan ja jokin tulehdus nosti kuumeenkin. Sitä kesti pari päivää. Suomessa en käytännössä pystynyt muuta kuin maata viime viikon alun, sillä joka paikkaan sattui. Onneksi loppuviikosta pystyi jo ylä- ja keskivartaloa tehdä vähän salilla ja kevyesti aloittaa pyöräilyn. Toinen polvi on ollut oudon tuntoinen ja siksi oon pitänyt varulta taukoa juoksusta. Pyöräily ei ainakaan onneksi ole mitään normaalista poikkeavia tuntemuksia tuottanut. Hyvä niin. Vaikka kisakauden alku vähän myöhästyikin niin onhan tässä vielä aikaa. 

Leiri oli reenillisesti erittäin onnistunut ja omalla kohdalla nousujohteisuus toteutui. Speksit: 13 päivää, 59h, n.1400km. Hyvää pohjaa kesälle siis luotu! 

Aamulenkkireittiä rantabulevardilla

perjantai 27. helmikuuta 2015

Treenileiri Espanjassa

Matkasimme Nouskin "junnu" porukalla maanantaina 16.2. Alicanten lämpöön. Matka alkoi Tampereelta aamuyöstä klo 2:30 eikä se lopulta olisi voinut paljoa paremmin alkaakaan, sillä meille sattumalta selvisi Helsingissä, että meille onkin varattu ykkösluokan liput! Helsingin loungessa vielä vähän totuteltiin keltanokkina tähän uuteen maailmaan, mutta neljän tunnin vaihtoaika Oslossa käytettiin ilmaisesta ruoasta ja tilavasta loungetilasta nauttimiseen jo kuin kokeneet konkarit.

Päästyämme perille Marjal Sporttiin, jossa meitä odotti kaksi bungalowta, levitettiin nopeasti laukut ja lähdettiin heti ulkoiluttamaan nastareita Espanjan parhaaksikin suunnistusmaastoksi joskus haukuttuun Guardamariin, jonka kartan laidalle oli matkaa vain 400m. Jo tässä vaiheessa oli tiedossa, että keskimäärin joka toinen reeni tultaisiin tekemään näillä vauhdikkailla ja tarkkaa kartanlukua vaativilla jo metsittyneillä rantadyyneillä. Ensimmäisessä suunnistuksessa intoa oli ehkä enemmän kuin sitä malttia ja jälki olikin sen näköstä. Suunnistusajattelu oli mallia "juoksen jonnekin ja luen itseni sitten kiinni". Parilla rastilla taisi eksakti rastipistekin jäädä käymättä, kun maastossa oli nauhoja lähes tulkoon joka oksassa.

Ekan reenin käyrä ei paljo päivänvaloo kestäs...
Tiistaina aamupäivästä vuorossa oli jo eka keskimatkan vk-reeni Guardamarin sukulaismaastossa. Jalat ja ajatus ei vieläkään ihan kohdannut, kuten ei iltapäivälläkään "Zig Zag" nimisessä reenissä edelleenkin Guardamarissa. Pummit laskettiin edelleen lähes kymmenissä minuuteissa.

Keskiviikkona haettiin vaihtelua uudesta maastotyypistä. El Molarissa keli oli kohdillaan ja maastokin oikein mukavaa, vaikka ensisilmäyksellä kartasta voisi muuta päätelläkin. Omassa tekemisessä kävi pari kertaa jo sellainenkin ihme, että tiesin hyvissä ajoin ennen rastia tarkalleen missä rasti sijaitsee ja pystyin jopa vähän kiihdyttämään rastiympyrässä. Useammissakin reeneissä oli sellanen huono vika, että yhdeltä tai kahdelta rastilta puuttui greppinauha ja kyllähän sitä vähän aikaa siinä pyörii paikallaan enne kuin toteaa, että kyllä sen tässä pitäis olla. Ja monesti se porukka pääsee siinä sivussa kasaantumaan. Näin myös El Molarissa.

Kyllä kelpaa tällä kelillä!
Illasta lähdettiinkin valloittamaan Guardamarin yötä... kuuluisan N-radan muodossa. Vaikkei Eetun lamppu kirkkain ollutkaan, suunnistusajattelun loisto korvasi sitäkin. Itsellänihän alku meni ihan ok, mutta lopusta jäi rasti löytymättä...

Torstaina kävin aamulenkillä hakemassa vähän revanssia N-radasta ja tällä kertaa nauku hyvin, ja sama jatkui Guardamarin 60 rastin rastinottoreenissä. Torstaista alkaen meidän loppuleirille rytmin löi Falunin MM-hiihdot. Vaikka Tapsa Suomiset ja Pirjo Muraset jäi kuulematta, niin saksankieliseltä Eurosportilta saatiin sentään nauttia hiihtolegendojen dupattuja haastatteluja. Harmi vaan, että vaikka kuinka huudettiin ja kannustettiin niin Ketelän suksiin ei tullut lisää luistoa eikä Risto-Matti kiivenny mäkiä sen kovempaa.

Perjantaina päätettiin käydä taas uusissa maastotyypeissä. Pojat (ei jooseppi) veti sportident reenin "kisana", mä tyydyin rauhallisempaan vk:hon. Radalla oli hyviä reitinvalintavälejä, mutta mäet tuntu kyllä tosi raskailta. Ykköstä tuli heti leivottua pari minuuttia, eikä kovin montaa rastia kyllä tullut naulattua puhtaasti.

Ei vieläkää kovin kehumista
Iltapäivästä tarjolla oli aivan mahtava rinnemaasto. Mies oli kuin uudesti syntynyt, ja mäet nousi kevyesti pk2 alueella (tosin osittain kävellen). Eniten ilahdutti kuitenkin se, että suunnistusopit vihdoinkin osoittivat talviunilta heräämisen merkkejään, sillä jopa ne ns. "moottoritiet" (käyrävälit) alkoivat löytyä maastosta.

Mäkee
Meidän perhekaara
Tykkäsin!
Perjantain kohokohta oli kuitenkin paluumatkan joidenkin jopa fanaattisesti odottama ruokailu Mc... eikun BK:ssa :D

Lauantaina vietettiin kevyttä päivää reippaan 1,5h yhteisellä kävelyretkellä Guardamarissa. Oma fiilis oli leirin heikoin. Sato vettä, oli kylmä, tuuli, maastoki oli jo niin koluttu ettei jaksanu ku vaan kävellä ja kaiken huipuksi kurkussa tuntu vähän oudolta, kuten kaikilla bungalow nro 22 asukeilla. Jotain mätää siellä sisäilmassa oli kun aikalailla samoihin aikoihin mulla, Juholla ja Joosepilla alko yskittää ja kurkussa tuntumaan aina aamuisin. Onneksi lopuleiriä kohden vähän helpotti.

Sunnuntaina osallistuttiin Alicanten keskimatkan piirikunnallisiin kisoihin. Omasta mielestä maasto oli yksi leirin hienoimmista! Osaltaan siihen toki vaikuttaa varmaan sekin, että virhettä tuli niinkin vähän kuin 2,5min. Ville voitti meidän keskinäisen kisan 24s erolla Mikkoon, joka tarjosi vielä yleisölle (siis meille) livepummaamisen riemua toka vikalle. Mä jäin Villestä minuutin ja sekunnin. Maaliin tullessa oli tosi freesi olo, kun suurimmat ylämäet oli alkumatkasta, jolloin ei uskaltanut vielä ladata kaikkea peliin ja loppu taas oli jyrkkää kivikkoista alamäkeä, johon ei uskaltanut ladata ihan itsesuojeluvaiston puitteissa.

Yks leirin hienoimpia maastoja
Kisan jälkeen iltareeninä oli fyysisesti palauttava ja henkisesti maanpinnalle tosiasioden ääreen palauttava Thierryn Corridor. Eka neljäsosa lähti hyvin, sitten kosahin valkoselle, mutta onneksi mukana oli myös ihan normi karttakin. Alotin väliltä uusiksi pari kertaa, mutta vissiin kuvittelin olevani vähän eri paikassa missä oikeasti olin. No sisuunnuin eka yrittämästä niin, että lähin uusintakierrokselle vastapalloon. Se meni paikoin nausteriin, mutta lopussa ei vaan jaksanu enää keskittyä.

Loppu vähän levis...
Maanantaina demokraattisen äänestyksen saattelemana lähdettiin vetään pitempää reeniä Coto Quadrosin suunnistuspyhättöön. Paikan päälle saavuttaessa hämmästyimme, kun metsän keskelle oli kuskattu pari bussilastillista paikallisen yläasteen oppilaita SUUNNISTAMAAN liikuntatuntia. Saadaan me pohjosmaalaset olla varuillaan ettei kohta etelä-eurooppalaiset meidän verorahojen turvin nouse hallitsemaan suunnistusmaailmaa!! Maasto oli erittäin mäkinen ja etenemisvauhtikaan ei päätä huimannu, mutta siksipä suunnistus taas onnistukin.

Tunturisuunnistus
Takasin majotukseen kurvattiin ideaparkin kokosen ostarin kautta. Illasta kävin toistamiseen Guardamarin yössä, tällä kertaa pk2 vauhtinen suoritus hiveli jo tyytyväisyyden kynnystä.

Tiistai oli leirin odotetuin päivä. Ainakin puheiden perusteella. Kaksiosainen Nouskin leirikisa huipentui sunnuntain tulosten pohjalta käytyyn takaa-ajoon Guardamarin pohjoisosassa 5,2km ja 14 kiperän rastin radalla. Ville lähti keulassa. Mikko ampaisi vauhdilla 24s perään toivoen näköetäisyyttä. Itse lähdin puristuksissa. Toisaalta toivoin saavani kärjen näkyviin, mutta toisaalta pelkäsin Juhon ja Eetun saalistusta, kun he lähtivät 3min kärjen perään yhteislähdöllä. Rata oli yllättävän vaikea, tai sitten Jooseppi oli onnistunut luomaan miehille liian kovat paineet, sillä kaikki tekivät pummeja. Kisan kulkua kuvaa hyvin se, että tilanteet vaihtelivat useaan otteeseen ja letkoja syntyi ja hajosi. Ja melkeinpä jokainenkin johti kisaa jossain vaiheessa. Voittaja ansaitsi voittonsa, mutta Nuori Suomi henkeen vedoten tulokset voidaan ilmaista vain aakkosjärjestyksessä: Eetu, Juho, Konsta, Mikko, Ville. Sen allekirjoittanut sentään voi tunnustaa, että kulku ei ollut sinä päivänä kyllä kohillaan...

Muutamia tosi hyviä välejä
Tiistain toinen kohokohta oli, kun norjalaisista kukaan ei selvinnyt 20 joukkoon naisten vapaan kympillä. "Jos ei suomalainen voita aina, niin pääasia ettei norjalainenkaan."
Illalla lyhyt piipahdus vielä entisessä opiskelijoiden MM-kisamaastossa ja pakkailuhommiin.


Leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut, mitä nyt loppuajan kurkun tukkoisuus vähän pisti mietityttämään. Suunnistusajattelu parani loppua kohti reeni reeniltä. Mättöspeksit: Juoksua 198km, josta suunnistusta 113km.

Paisto se arskaki vähän!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Talviharjoittelua

Viikot vaan kuluu ja vesi jo tippasee räystäältä ainakin täällä Tampereella. Lunta on kuitenkin vielä maastossa, joten taitoa (niin suunnistus kuin maastopyöräily) pitää harjoitella muilla tavoin kuin perinteisesti. Sprinttikartoille kun piirtää jonkinlaisen radan niin menee lenkki kuin lenkki juotusammin. Ja mikä parasta, kun asuu jopa kartankulmassa, niin voi vaikka aamulenkillä tehdä lajinomasta reeniä. Ja sitä toista taitoa, eli MTB.tä vasta voikin kehittää talvella! Hervannan takametät on täynnä pieniä, kapeita, mäkisiä ja liukkaita koirankusetus polkuja ja niillä voi viedä taitonsa äärirajoille. Eikä haittaa vaikka kuusen juuren kopsahtaa kun lumi vaan pöllyää. Ja on se pöllynnytkin, melkein yhtä paljon kuin silloin joskus H16 sarjan hisuissa.

HervantaSprint
Kuusikko kuiskailee...

Viiden viikon ajan olen yrittänyt tehdä talven VK-jakson. Keskimäärin 3 kehittävää vk:ta viikossa. Ensimmäisinä viikkoina tein suurimman osan pyörällä, ja nyt loput juosten, sillä viikon päästä saa kaivaa aurinkorasvan ja nylkyt esille, kun suuntana Alicante. Eihän sitä sovi etelänleirille lähtä ilman juoksutuntumaa. 

Näemmä jakso on tehtävänsä tehnyt, kun juoksu kulkee paremmin kuin eläissäin! Tiistaina kävin Pirkkahallin tartanilla 8x1000m vetoreenin ja tuntu loistavalta. Viimesen tonnin Ville veturoi mut omaan enkkariin 13s turvin, 3:02. Ei sillä vielä Ruotsiotteluun päästä, mutta jospa se maisema vaihtus metässä kesällä vähän nopeemmin. Toinen viikon (pelolla) odotettu vk, oli lauantaina Nouskin Jämin leiriviikonlopussa pidetty perinteinen 18km testijuoksu. Onneksi sai juosta suurimman osan matkaa sopivassa ryhmässä ennen kuin 4km ennen maalia vähän simahin hurjaan (5m) ylämäkeen. Aika 1:12:12 eli hieman yli 4min/km keskivauhtia. Kuhan ei vaan kävis niin legendaarisesti, että vuoden kovin kulku sattuu helmikuulle...

Alla ote hpk:sta parin viikon ajalta. 



torstai 15. tammikuuta 2015

New bike!

Tarttuipa iltalenkillä tämmöinen kapistus kotiintuomisksi matkaan. Gary sai nyt siis rinnallensa uuden hienon (ja toivottavasti myös nopean) isoveljen! Mutta ei Gary minnekään häviä, se toimii tästä lähin mun talvi/loskapaska/mutapolku/muuten vaan reenipyöränä. Painoa uudella perheenjäsenellä on alle 11 kiloa ja rengaskokokin vaihtui pari pykälää suuremmaksi. Täysjousto kuitenkin takaa mulle myös jatkossa mieluisan ajomukavuuden niin kankailla kuin etenkin Tampereen tyyppimaastokivikoissa. Jostain syystä aloin oottamaan lumien sulamista ja kauden alkua vaan entistä enemmän! ;)







maanantai 12. tammikuuta 2015

Talvipyöräilyä

Nyt on kyllä ollut Tampereella kelit kohillaan. Oon nimittäin viimesten kuuden päivän aikana pyöräilly joka päivä vähintään sen 30km, ja vieläpä ulkona, ja vieläpä kahesti tehoja! Huhhuijaa.. Toki jalat maksaa vähän veroja kun kolmen viikon tauon jälkeen hyppäsin taas satulaan ja päästin Garyn irti kahleistaan. Kun nyt on jo lumi maassa niin tietkään ei ole kauhean liukkaita ja mikä parasta, pyörää ei tarvitse puunata joka polkasun jälkeen. Ja joitain pienempiä alamäkipolkuja on jopa hauskempi mennä näin talvella kun vetää koko ajan perä liusussa ja jos sattuisi kaatumaan niin eihän se edes sattuisi, eihän?


Seuraavassa speksit niistä kahdesta (harvinaisesta) tehoreenistä...

Keskiviikkona 8x2km suht tasasella pyörätiellä. Ensimmäinen veto AeK ja viimeset kaks AnK+ Koko ajan sai pakottaa ittiänsä pyörittämään kun tuntu kauhealta työstöltä saada pidettyä syke aina tarpeeksi korkeella. Pyöräilin aina yhteen suuntaan 2km ja sitten sama takaisin, toiseen suuntaan oli enemmän loivaa ylämäkeä ja lisäksi vastanen tuuli niin ajat heitti n. minuutin toisistaan.


Lauantaina 17km vk-vauhtileikittely 41min. Kerranki oli reenissä hyvä buusti päällä. Lyhyisiin ylämäkiin lähti tosi hyvin aina isku ja sitä yritti pitää vielä vähän matkaa yllä. Pakko mainita se hienous mikä pyörällä tehtävissä tehoissa on verrattuna juoksuun: Kun juoksussa yrität spurtata täysiä niin lopulta hyydyt (enkä nyt väitä etteikö pyörällä tehtävässä spurtissa hyydy myös...) mutta se hyytyminen johtuu eri asiasta. Juostessa seinä tulee vastaan kun henkeä ei saa enää, koska juoksu käyttää kuitenkin monia lihaksia ja sehän sitä happea vaatii tai toisaalta seinä voi tulla vastaan lyhyemmässä spurtissa kun jalat ei yksinkertaisesti pysty liikkumaan enää toistensa ohi nopeammin. Sen sijaan pyöräilyssä, kun iskee putkelta ajaen sopivan jyrkkyiseen ylämäkeen niin melko nopeasti saa aikaiseksi reisiinsä mukavan kihelmöinnin vaikka keuhkot ei haukokaan vielä happea kuin kala kuivalla maalla. Iskua pystyy jatkamaan ja se tunne reisissä... se on sanoinkuvaamattoman hieno tunne! Koska pyöräilyssä ei lihaksisto ole yhtä tehokkaasti/monipuolisesti hyödynnettynä kuin juostessa, sykettä ei saa niin helposti nousemaan yhtä korkealle. Ja sitten kun sen saa niin maitohapot kertyy lähes yksinomaan reiteen, sillä kyllähän reisi on pyöräilyn ns. "kuningaslihas". Palatakseni vielä äsköiseen kun spurttaa putkelta ajaen ylämäkeen. Sitä vaan jatkaa ja jatkaa vaikka reisi huutaa jo armoa ja kun oikein terävien viimeisten polkasujen jälkeen hellittää, tuntee muutaman sekunnin ajan mahtavan fiiliksen ennen kuin hapot taas laskee alemmas.

Ihan pakko taas mainita tässä eräs lajimme julkisuuskuvan ja arvostuksen kannalta upea asia. Kuten pohdin tätä samaa asiaa jo vuosi sitten ( http://konuvee.blogspot.fi/2014/01/sormet-ja-jarki-jaassa.html  ) niin myös tänä vuonna ehdolla vuoden parhaaksi seuraksi on vahvasti suunnistusseurana tunnettu Joutsenon Kullervo. Ei neljää ilman viidettä... Vai miten se menikään? Jos bingo napsahtaa tänäkin vuonna niin olisihan se aivan käsittämätöntä!! No mutta eihän se voi enää osua. Vastassa on kuitenkin erittäin reiluista arvoistaan ja etenkin vanhempien esimerkillisestä kannustamisesta tunnetun ja hyviä elämänasenteita tarjoavan (särkylääkkeiden ylenpalttinen syönti, nuuskan käyttö, väkivaltaisuus...) lajin, jääkiekon, edustusseura Rauman Lukko sekä erityisesti monen lahjakkaan nuoren urhelijan urheilu-uran pilaavan lajin (kun pitää päästä mopolla joka paikkaan niin häviää se viimenenkin liikuntamotivaatio) ja monien kohtaloksikin käyvän (kun pitää yrittää tehdä hienoja temppuja) lajin moottoriurheilun edustusseura... joku Hyvinkään "pärinäpojat" se taisi olla... Miksi jokin moottoriavusteinen laji edes lasketaan urheiluksi!! Olen kyllä äärimmäisen pettynyt jos jompi kumpi jälkimmäisistä seuroista valitaan huomenna tiistaina urheilugaalassa tuosta kolmikosta esimerkilliseksi seuraksi arvojensa ja nuorten liikuttamisen näkökulmasta katsottuna.