perjantai 27. helmikuuta 2015

Treenileiri Espanjassa

Matkasimme Nouskin "junnu" porukalla maanantaina 16.2. Alicanten lämpöön. Matka alkoi Tampereelta aamuyöstä klo 2:30 eikä se lopulta olisi voinut paljoa paremmin alkaakaan, sillä meille sattumalta selvisi Helsingissä, että meille onkin varattu ykkösluokan liput! Helsingin loungessa vielä vähän totuteltiin keltanokkina tähän uuteen maailmaan, mutta neljän tunnin vaihtoaika Oslossa käytettiin ilmaisesta ruoasta ja tilavasta loungetilasta nauttimiseen jo kuin kokeneet konkarit.

Päästyämme perille Marjal Sporttiin, jossa meitä odotti kaksi bungalowta, levitettiin nopeasti laukut ja lähdettiin heti ulkoiluttamaan nastareita Espanjan parhaaksikin suunnistusmaastoksi joskus haukuttuun Guardamariin, jonka kartan laidalle oli matkaa vain 400m. Jo tässä vaiheessa oli tiedossa, että keskimäärin joka toinen reeni tultaisiin tekemään näillä vauhdikkailla ja tarkkaa kartanlukua vaativilla jo metsittyneillä rantadyyneillä. Ensimmäisessä suunnistuksessa intoa oli ehkä enemmän kuin sitä malttia ja jälki olikin sen näköstä. Suunnistusajattelu oli mallia "juoksen jonnekin ja luen itseni sitten kiinni". Parilla rastilla taisi eksakti rastipistekin jäädä käymättä, kun maastossa oli nauhoja lähes tulkoon joka oksassa.

Ekan reenin käyrä ei paljo päivänvaloo kestäs...
Tiistaina aamupäivästä vuorossa oli jo eka keskimatkan vk-reeni Guardamarin sukulaismaastossa. Jalat ja ajatus ei vieläkään ihan kohdannut, kuten ei iltapäivälläkään "Zig Zag" nimisessä reenissä edelleenkin Guardamarissa. Pummit laskettiin edelleen lähes kymmenissä minuuteissa.

Keskiviikkona haettiin vaihtelua uudesta maastotyypistä. El Molarissa keli oli kohdillaan ja maastokin oikein mukavaa, vaikka ensisilmäyksellä kartasta voisi muuta päätelläkin. Omassa tekemisessä kävi pari kertaa jo sellainenkin ihme, että tiesin hyvissä ajoin ennen rastia tarkalleen missä rasti sijaitsee ja pystyin jopa vähän kiihdyttämään rastiympyrässä. Useammissakin reeneissä oli sellanen huono vika, että yhdeltä tai kahdelta rastilta puuttui greppinauha ja kyllähän sitä vähän aikaa siinä pyörii paikallaan enne kuin toteaa, että kyllä sen tässä pitäis olla. Ja monesti se porukka pääsee siinä sivussa kasaantumaan. Näin myös El Molarissa.

Kyllä kelpaa tällä kelillä!
Illasta lähdettiinkin valloittamaan Guardamarin yötä... kuuluisan N-radan muodossa. Vaikkei Eetun lamppu kirkkain ollutkaan, suunnistusajattelun loisto korvasi sitäkin. Itsellänihän alku meni ihan ok, mutta lopusta jäi rasti löytymättä...

Torstaina kävin aamulenkillä hakemassa vähän revanssia N-radasta ja tällä kertaa nauku hyvin, ja sama jatkui Guardamarin 60 rastin rastinottoreenissä. Torstaista alkaen meidän loppuleirille rytmin löi Falunin MM-hiihdot. Vaikka Tapsa Suomiset ja Pirjo Muraset jäi kuulematta, niin saksankieliseltä Eurosportilta saatiin sentään nauttia hiihtolegendojen dupattuja haastatteluja. Harmi vaan, että vaikka kuinka huudettiin ja kannustettiin niin Ketelän suksiin ei tullut lisää luistoa eikä Risto-Matti kiivenny mäkiä sen kovempaa.

Perjantaina päätettiin käydä taas uusissa maastotyypeissä. Pojat (ei jooseppi) veti sportident reenin "kisana", mä tyydyin rauhallisempaan vk:hon. Radalla oli hyviä reitinvalintavälejä, mutta mäet tuntu kyllä tosi raskailta. Ykköstä tuli heti leivottua pari minuuttia, eikä kovin montaa rastia kyllä tullut naulattua puhtaasti.

Ei vieläkää kovin kehumista
Iltapäivästä tarjolla oli aivan mahtava rinnemaasto. Mies oli kuin uudesti syntynyt, ja mäet nousi kevyesti pk2 alueella (tosin osittain kävellen). Eniten ilahdutti kuitenkin se, että suunnistusopit vihdoinkin osoittivat talviunilta heräämisen merkkejään, sillä jopa ne ns. "moottoritiet" (käyrävälit) alkoivat löytyä maastosta.

Mäkee
Meidän perhekaara
Tykkäsin!
Perjantain kohokohta oli kuitenkin paluumatkan joidenkin jopa fanaattisesti odottama ruokailu Mc... eikun BK:ssa :D

Lauantaina vietettiin kevyttä päivää reippaan 1,5h yhteisellä kävelyretkellä Guardamarissa. Oma fiilis oli leirin heikoin. Sato vettä, oli kylmä, tuuli, maastoki oli jo niin koluttu ettei jaksanu ku vaan kävellä ja kaiken huipuksi kurkussa tuntu vähän oudolta, kuten kaikilla bungalow nro 22 asukeilla. Jotain mätää siellä sisäilmassa oli kun aikalailla samoihin aikoihin mulla, Juholla ja Joosepilla alko yskittää ja kurkussa tuntumaan aina aamuisin. Onneksi lopuleiriä kohden vähän helpotti.

Sunnuntaina osallistuttiin Alicanten keskimatkan piirikunnallisiin kisoihin. Omasta mielestä maasto oli yksi leirin hienoimmista! Osaltaan siihen toki vaikuttaa varmaan sekin, että virhettä tuli niinkin vähän kuin 2,5min. Ville voitti meidän keskinäisen kisan 24s erolla Mikkoon, joka tarjosi vielä yleisölle (siis meille) livepummaamisen riemua toka vikalle. Mä jäin Villestä minuutin ja sekunnin. Maaliin tullessa oli tosi freesi olo, kun suurimmat ylämäet oli alkumatkasta, jolloin ei uskaltanut vielä ladata kaikkea peliin ja loppu taas oli jyrkkää kivikkoista alamäkeä, johon ei uskaltanut ladata ihan itsesuojeluvaiston puitteissa.

Yks leirin hienoimpia maastoja
Kisan jälkeen iltareeninä oli fyysisesti palauttava ja henkisesti maanpinnalle tosiasioden ääreen palauttava Thierryn Corridor. Eka neljäsosa lähti hyvin, sitten kosahin valkoselle, mutta onneksi mukana oli myös ihan normi karttakin. Alotin väliltä uusiksi pari kertaa, mutta vissiin kuvittelin olevani vähän eri paikassa missä oikeasti olin. No sisuunnuin eka yrittämästä niin, että lähin uusintakierrokselle vastapalloon. Se meni paikoin nausteriin, mutta lopussa ei vaan jaksanu enää keskittyä.

Loppu vähän levis...
Maanantaina demokraattisen äänestyksen saattelemana lähdettiin vetään pitempää reeniä Coto Quadrosin suunnistuspyhättöön. Paikan päälle saavuttaessa hämmästyimme, kun metsän keskelle oli kuskattu pari bussilastillista paikallisen yläasteen oppilaita SUUNNISTAMAAN liikuntatuntia. Saadaan me pohjosmaalaset olla varuillaan ettei kohta etelä-eurooppalaiset meidän verorahojen turvin nouse hallitsemaan suunnistusmaailmaa!! Maasto oli erittäin mäkinen ja etenemisvauhtikaan ei päätä huimannu, mutta siksipä suunnistus taas onnistukin.

Tunturisuunnistus
Takasin majotukseen kurvattiin ideaparkin kokosen ostarin kautta. Illasta kävin toistamiseen Guardamarin yössä, tällä kertaa pk2 vauhtinen suoritus hiveli jo tyytyväisyyden kynnystä.

Tiistai oli leirin odotetuin päivä. Ainakin puheiden perusteella. Kaksiosainen Nouskin leirikisa huipentui sunnuntain tulosten pohjalta käytyyn takaa-ajoon Guardamarin pohjoisosassa 5,2km ja 14 kiperän rastin radalla. Ville lähti keulassa. Mikko ampaisi vauhdilla 24s perään toivoen näköetäisyyttä. Itse lähdin puristuksissa. Toisaalta toivoin saavani kärjen näkyviin, mutta toisaalta pelkäsin Juhon ja Eetun saalistusta, kun he lähtivät 3min kärjen perään yhteislähdöllä. Rata oli yllättävän vaikea, tai sitten Jooseppi oli onnistunut luomaan miehille liian kovat paineet, sillä kaikki tekivät pummeja. Kisan kulkua kuvaa hyvin se, että tilanteet vaihtelivat useaan otteeseen ja letkoja syntyi ja hajosi. Ja melkeinpä jokainenkin johti kisaa jossain vaiheessa. Voittaja ansaitsi voittonsa, mutta Nuori Suomi henkeen vedoten tulokset voidaan ilmaista vain aakkosjärjestyksessä: Eetu, Juho, Konsta, Mikko, Ville. Sen allekirjoittanut sentään voi tunnustaa, että kulku ei ollut sinä päivänä kyllä kohillaan...

Muutamia tosi hyviä välejä
Tiistain toinen kohokohta oli, kun norjalaisista kukaan ei selvinnyt 20 joukkoon naisten vapaan kympillä. "Jos ei suomalainen voita aina, niin pääasia ettei norjalainenkaan."
Illalla lyhyt piipahdus vielä entisessä opiskelijoiden MM-kisamaastossa ja pakkailuhommiin.


Leiri oli kokonaisuudessaan onnistunut, mitä nyt loppuajan kurkun tukkoisuus vähän pisti mietityttämään. Suunnistusajattelu parani loppua kohti reeni reeniltä. Mättöspeksit: Juoksua 198km, josta suunnistusta 113km.

Paisto se arskaki vähän!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Talviharjoittelua

Viikot vaan kuluu ja vesi jo tippasee räystäältä ainakin täällä Tampereella. Lunta on kuitenkin vielä maastossa, joten taitoa (niin suunnistus kuin maastopyöräily) pitää harjoitella muilla tavoin kuin perinteisesti. Sprinttikartoille kun piirtää jonkinlaisen radan niin menee lenkki kuin lenkki juotusammin. Ja mikä parasta, kun asuu jopa kartankulmassa, niin voi vaikka aamulenkillä tehdä lajinomasta reeniä. Ja sitä toista taitoa, eli MTB.tä vasta voikin kehittää talvella! Hervannan takametät on täynnä pieniä, kapeita, mäkisiä ja liukkaita koirankusetus polkuja ja niillä voi viedä taitonsa äärirajoille. Eikä haittaa vaikka kuusen juuren kopsahtaa kun lumi vaan pöllyää. Ja on se pöllynnytkin, melkein yhtä paljon kuin silloin joskus H16 sarjan hisuissa.

HervantaSprint
Kuusikko kuiskailee...

Viiden viikon ajan olen yrittänyt tehdä talven VK-jakson. Keskimäärin 3 kehittävää vk:ta viikossa. Ensimmäisinä viikkoina tein suurimman osan pyörällä, ja nyt loput juosten, sillä viikon päästä saa kaivaa aurinkorasvan ja nylkyt esille, kun suuntana Alicante. Eihän sitä sovi etelänleirille lähtä ilman juoksutuntumaa. 

Näemmä jakso on tehtävänsä tehnyt, kun juoksu kulkee paremmin kuin eläissäin! Tiistaina kävin Pirkkahallin tartanilla 8x1000m vetoreenin ja tuntu loistavalta. Viimesen tonnin Ville veturoi mut omaan enkkariin 13s turvin, 3:02. Ei sillä vielä Ruotsiotteluun päästä, mutta jospa se maisema vaihtus metässä kesällä vähän nopeemmin. Toinen viikon (pelolla) odotettu vk, oli lauantaina Nouskin Jämin leiriviikonlopussa pidetty perinteinen 18km testijuoksu. Onneksi sai juosta suurimman osan matkaa sopivassa ryhmässä ennen kuin 4km ennen maalia vähän simahin hurjaan (5m) ylämäkeen. Aika 1:12:12 eli hieman yli 4min/km keskivauhtia. Kuhan ei vaan kävis niin legendaarisesti, että vuoden kovin kulku sattuu helmikuulle...

Alla ote hpk:sta parin viikon ajalta. 



torstai 15. tammikuuta 2015

New bike!

Tarttuipa iltalenkillä tämmöinen kapistus kotiintuomisksi matkaan. Gary sai nyt siis rinnallensa uuden hienon (ja toivottavasti myös nopean) isoveljen! Mutta ei Gary minnekään häviä, se toimii tästä lähin mun talvi/loskapaska/mutapolku/muuten vaan reenipyöränä. Painoa uudella perheenjäsenellä on alle 11 kiloa ja rengaskokokin vaihtui pari pykälää suuremmaksi. Täysjousto kuitenkin takaa mulle myös jatkossa mieluisan ajomukavuuden niin kankailla kuin etenkin Tampereen tyyppimaastokivikoissa. Jostain syystä aloin oottamaan lumien sulamista ja kauden alkua vaan entistä enemmän! ;)







maanantai 12. tammikuuta 2015

Talvipyöräilyä

Nyt on kyllä ollut Tampereella kelit kohillaan. Oon nimittäin viimesten kuuden päivän aikana pyöräilly joka päivä vähintään sen 30km, ja vieläpä ulkona, ja vieläpä kahesti tehoja! Huhhuijaa.. Toki jalat maksaa vähän veroja kun kolmen viikon tauon jälkeen hyppäsin taas satulaan ja päästin Garyn irti kahleistaan. Kun nyt on jo lumi maassa niin tietkään ei ole kauhean liukkaita ja mikä parasta, pyörää ei tarvitse puunata joka polkasun jälkeen. Ja joitain pienempiä alamäkipolkuja on jopa hauskempi mennä näin talvella kun vetää koko ajan perä liusussa ja jos sattuisi kaatumaan niin eihän se edes sattuisi, eihän?


Seuraavassa speksit niistä kahdesta (harvinaisesta) tehoreenistä...

Keskiviikkona 8x2km suht tasasella pyörätiellä. Ensimmäinen veto AeK ja viimeset kaks AnK+ Koko ajan sai pakottaa ittiänsä pyörittämään kun tuntu kauhealta työstöltä saada pidettyä syke aina tarpeeksi korkeella. Pyöräilin aina yhteen suuntaan 2km ja sitten sama takaisin, toiseen suuntaan oli enemmän loivaa ylämäkeä ja lisäksi vastanen tuuli niin ajat heitti n. minuutin toisistaan.


Lauantaina 17km vk-vauhtileikittely 41min. Kerranki oli reenissä hyvä buusti päällä. Lyhyisiin ylämäkiin lähti tosi hyvin aina isku ja sitä yritti pitää vielä vähän matkaa yllä. Pakko mainita se hienous mikä pyörällä tehtävissä tehoissa on verrattuna juoksuun: Kun juoksussa yrität spurtata täysiä niin lopulta hyydyt (enkä nyt väitä etteikö pyörällä tehtävässä spurtissa hyydy myös...) mutta se hyytyminen johtuu eri asiasta. Juostessa seinä tulee vastaan kun henkeä ei saa enää, koska juoksu käyttää kuitenkin monia lihaksia ja sehän sitä happea vaatii tai toisaalta seinä voi tulla vastaan lyhyemmässä spurtissa kun jalat ei yksinkertaisesti pysty liikkumaan enää toistensa ohi nopeammin. Sen sijaan pyöräilyssä, kun iskee putkelta ajaen sopivan jyrkkyiseen ylämäkeen niin melko nopeasti saa aikaiseksi reisiinsä mukavan kihelmöinnin vaikka keuhkot ei haukokaan vielä happea kuin kala kuivalla maalla. Iskua pystyy jatkamaan ja se tunne reisissä... se on sanoinkuvaamattoman hieno tunne! Koska pyöräilyssä ei lihaksisto ole yhtä tehokkaasti/monipuolisesti hyödynnettynä kuin juostessa, sykettä ei saa niin helposti nousemaan yhtä korkealle. Ja sitten kun sen saa niin maitohapot kertyy lähes yksinomaan reiteen, sillä kyllähän reisi on pyöräilyn ns. "kuningaslihas". Palatakseni vielä äsköiseen kun spurttaa putkelta ajaen ylämäkeen. Sitä vaan jatkaa ja jatkaa vaikka reisi huutaa jo armoa ja kun oikein terävien viimeisten polkasujen jälkeen hellittää, tuntee muutaman sekunnin ajan mahtavan fiiliksen ennen kuin hapot taas laskee alemmas.

Ihan pakko taas mainita tässä eräs lajimme julkisuuskuvan ja arvostuksen kannalta upea asia. Kuten pohdin tätä samaa asiaa jo vuosi sitten ( http://konuvee.blogspot.fi/2014/01/sormet-ja-jarki-jaassa.html  ) niin myös tänä vuonna ehdolla vuoden parhaaksi seuraksi on vahvasti suunnistusseurana tunnettu Joutsenon Kullervo. Ei neljää ilman viidettä... Vai miten se menikään? Jos bingo napsahtaa tänäkin vuonna niin olisihan se aivan käsittämätöntä!! No mutta eihän se voi enää osua. Vastassa on kuitenkin erittäin reiluista arvoistaan ja etenkin vanhempien esimerkillisestä kannustamisesta tunnetun ja hyviä elämänasenteita tarjoavan (särkylääkkeiden ylenpalttinen syönti, nuuskan käyttö, väkivaltaisuus...) lajin, jääkiekon, edustusseura Rauman Lukko sekä erityisesti monen lahjakkaan nuoren urhelijan urheilu-uran pilaavan lajin (kun pitää päästä mopolla joka paikkaan niin häviää se viimenenkin liikuntamotivaatio) ja monien kohtaloksikin käyvän (kun pitää yrittää tehdä hienoja temppuja) lajin moottoriurheilun edustusseura... joku Hyvinkään "pärinäpojat" se taisi olla... Miksi jokin moottoriavusteinen laji edes lasketaan urheiluksi!! Olen kyllä äärimmäisen pettynyt jos jompi kumpi jälkimmäisistä seuroista valitaan huomenna tiistaina urheilugaalassa tuosta kolmikosta esimerkilliseksi seuraksi arvojensa ja nuorten liikuttamisen näkökulmasta katsottuna.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Mitä suunnistaja toivoo?

Näin joulun ja uudenvuoden aikahan on tunnetusti toivoa täynnä niin pohdinpas tässä näin yleisellä tasolla, että mitä ME suunistajat oikein voitaisiin toivoa lajimme puolesta tulevaisuudelle. Tokihan jokainen varmaan toivoo uusia nastareita, pummittomia tykkijuoksuja, reenimotivaatiota jne. Mutta mitä toivoa, jos ajatellaan suunnistuksen tulevaisuutta lajina? 


Seuravassa näitä mahdollisia toiveita, ja pilke silmäkulmassa kirjoitettua pohdintaa, onko toive sittenkään hyväksi!

1) Toivomme lajillemme lisää näkyvyyttä, uusia harrastajia sekä sponsoreita. Kyllähän se nyt nostaisi meidän pihkaniskojen arvostusta kun suunnistustakin tulis telkkarista yhtä paljon kuin hiihtoa ja ampumahiihtoa, puhumattakaan potkupallosta... Sponsorit työntäis rahaa ovista ja ikkunoista ja kadulla jokainen vastaantulija osaisi luetella viime arvokisojen mitalistit. Suunnistuksesta tulisi mediaseksikäs laji ja seurat täyttyisivät uusista harrastajista. Kuulostaa hyvältä! Mutta... toisaalta kun raha alkaisi pyörimään se mahdollisesti houkuttelee käyttämään dopingia (hiihdossakin moni käryää vuosittain) ja teeveetuotannon määräysvalta todennäköisesti veisi kisoja nykyistäkin enemmän puistoihin pois ns. "kunnon maastoista". Lisääntyneiden harrastajien takia iltarasteillakin saisi karttoja jonottaa monta minuuttia, rasteilla jaettaisiin vuoronumeroita päästäkseen leimaamaan, am-kisoissa autoa ei saisi enää lähelle kisakeskusta ja Jukolassakin saisi varautua hammassuojilla nyrkkitappelujen vuoksi. Puhumattakaan siitä että maastot ylikuormittuisivat iltarastien valtavista yleisöryntäyksistä ja ne juostaisiin piloille. Siispä perun toiveeni.

Tarvitaanko meitä lisää?
2) Toivomme vähälumista talvea, aikaista kevättä ja sateetonta n. 20-25 asteista kesää, joka jatkuu pitkälle syksyyn. Oi miten ihanaa, se olisikaan kun jokainen päivä olisi täydellisen optimaalinen suunnistustreenille! Ei liian kylmä, muttei liian kuumakaan, jottei hikoa kuin pieni sika. Keväällä pääsisi aikaisin sulalle maalle ja vähälumisen talven johdosta suotkin voisi ylittää lähes tulkoon kuivin jaloin. Jukolan yössäkään ei palele eikä kisapaikoilla tarvita koskaan kumppareita, sadetakkeja ja fleecekerrastoja. Sm-yönkin voisi kelien puolesta juosta nylkyissä... Mutta oisko se sittenkään hauskaa? Enää ei voisi jakaa uskomattomia selviytymistarinoita reenistä, jossa vesisade muistutti lähinnä taifuunia, miten pystyisi enää arvostamaan kesän hyviä kelejä kun ei ole joutunut kaikki yllättäneen takatalven johdosta kärvistelemään kevätleirillä, kahlaamaan hyisissä soissa tai sitten läähättämään henki hieverissä juostessaan loppusuoraa 4 litraa kevyempänä +37 asteen helteessä Fin5:n pitkällä matkalla. Ja entä ne legendaariset syksyn yöreenit kylmässä ja märässä, myrskyn keskellä, buffit kaulalla. En tiedä, olenko sekaisin, mutta ainakin minä jollain ulkopuolisen mielestä varmaankin sairaalla tavalla nautin niistä syksyn loskakelin reeneistä. Sitä miettii jo tulevan kesän koitoksia ja pelkällä sisulla painaa eteenpäin. Taidanpa perua siksi tämänkin toiveen, sillä suunnistus muuttuisi täysin tylsäksi. Sehän se tämän lajin hienous onkin kun ulos ei paljo ikkunasta katella vaan mettään lähetään kelissä ku kelissä!

Mettään mennään kelissä ku kelissä
3) Toivomme vähemmän harvennuksia, hakkuita ja puita kaatavia myrskyjä sekä parempaa metsänhoitoa suomalaisiin metsiin. Olisihan se mukava juoksennella kun ei koko aikaa makaisi maassa, kun kompastelee harvennuksen aiheuttamiin "jätöksiin" tai joutuisi ninjailemaan myrskyn kaatamien ikikuusien yli päästäkseen. Oishan sekin mukavaa näin suunnistuksellisesti ettei kartan joka kohdassa olisi tilkkutäkin tapaisesti hakkuuaukkoja "pilaamassa" neitseellistä ikimetsää. Ja kyllähän se nyt on nautinnollisempaa juosta Jämin hyvin hoidetuissa talousmetsissä missä riittää kun jalkaa nostaa 10cm kuin keski-suomen tai varsinais-suomen "hakkuuhelvetissä" missä ei riitä vaikka nostaisi jalkaa 2 metriä... Mutta toisaalta. Eihän sitä joutuisi sitten koskaan kiroamaan kuinka juuttui kartalle merkkaamattomaan myrskytuhoon ja kaveri pääsi kuittaamaan kierrettyään 50m päästä, eikä enää pystyisi kehuskelemaan mahtavilla taistelujäljillä kun polvet aivan verillä kompastuttua joka ikiseen risuun ja männynkäpyyn. Ja kuka sitten pelastaa kun jostain kumman syystä maasto ei vastaakaan karttaa ja viimeinen takuuvarma "kirkontorni" oli edellinen rasti, eikä jossain kaukaisuudessa hämärästi häämötäkkään pelastava aukon reuna... Enkä ainakaan minä henkilökohtaisesti pitäisi jos kaikki maastot olisi yhtä luukutusta kuin Jämi. Onhan se omanlaistaan seikkailua, kun ei ikinä tiedä mitä metässä vastaan tulee, ja luohan se oman vivahteensa suunnistukseen, kun kartalta ei aina pysty päättelemään kuinka hidas hakkuuaukko on ja joutuu jopa omaksumaan, että metsät vaihtelevat ympäri Suomen ja joka puolella on omat ominaispiirteensä niin metsien hoidossa kuin ihan kasvillisuudenkin puolesta. Pakko siis perua tämäkin toive.
Ja läpi mennään vaikka harmaan kiven
Kun tarkemmin ajattelee niin eipä suunnistus kovin paljoa voisi toivoa, asiat näyttäisi loppujen lopuksi olevan suunnistuksessa näin yksilön kannalta melko hyvin. Meillä on upea laji, joka on upea juurikin kaiken monimuotoisuuden ja vaihtelevuuden takia. Meillä on metsiä missä suunnistaa toisin kuin osassa Eurooppaa. Eikä suunnistus mikään kovin kallis laji ole verrattuna moneen muuhun. Ehkäpä sittenkin löytyy yksi hyvä toive mitä suunnistaja voisi toivoa -> Toivomme siis ettei rakas lajimme kokisi kovin mullistavia muutoksia, näin on oikein hyvä!

ps. Yksi konkreettinen epäkohta kuitenkin kaipaisi korjausta... Koska suunnistus nyt on näinkin extremeurheilua, niin toivoisimme kestävämpiä suunnistustarvikkeita, repeytymättömiä suunnistuspaitoja, reikiintymättömiä suunnistussukkia, kallioilla luistamattomia nastareita, iskunkestäviä kompasseja, paikallaan pysyviä tarkistusliuskoja sekä aukeamattomia hakaneuloja numerolapun kiinnitystä varten. Onko se muka liikaa vaadittu? 

tiistai 16. joulukuuta 2014

Talven odottelua

Onpa taas kuukausi kulunut viime raapustuksesta. Mitäpä sitä ois ollut kerrottavaa urheilijan ihan normaalista treeniarjesta. On käyty koulussa, reenattu, syöty, penkkiurheiltu, syöty lisää, nukuttu ja sitä rataa. Mitä hauskaa tuon kertomisessa on? Ei ole ollut edes minkäänlaisia ongelmia saati sairauksia. Reenitki on maistunu hyvältä ja sitä on tullut hyvällä rytmillä. Nyt on käynnissä voimajakso ja voi että kun onkin tuo taloyhtiön kuntosali tullut tutuksi. Pyöräiltyäkin olen saanut paljon enemmän kuin aikasempina vuosina tähän mennessä koska ei talvi täällä Tampereella ole näyttänyt vielä tuloaan. Onneksi sentään huomenna suuntaan pohjoiseen ja jos ei Oulussakaan ole lunta niin takuuvarmasti sitä on uutena vuotena Kuusamon perukoissa. 

Niin missä viivyt lumi?
Viime viikot oon tehnyt käytännössä voimareenien lisäksi vain ja ainoastaan kaikkien rakastamaa (no ainakin minun rakastamaa) peekoota. Korkeempi sykealue on ollut asetettuna karenssiin. Vasta menneenä viikonloppuna Nouskin Tampereen kotileirillä annoin sykkeen nousta enemmän. Pakko kai sekin on näin henkilökohtaisena valopilkkuna mainita että lauantain Teivo-cupissa (5km) juoksin ensimmäistä kertaa alle 19min!! Ihan tosi, en oo ikinä aikasemmin päässy sen alle... :D Kello seisahtu siis aikaan 18:42 ja ihmettelen kyllä että millä ihmeellä? Enhän mä oo kun kyykänny jalkani täysjumiin ja hidastuttanut lihassoluni kaikella peekoolla. Eihän tuo aika toki mikään kummoinen ole, mutta eipä nuista sileen testijuoksuista ole muuta kuin hyväksi mk-reeniksi. Onneksi suunnistus sentään ei ole pelkkää aivojen narikkaan heittämistä ja pää kolmantena jalkana juoksemista/pyöräilemistä. 

Mitäpä sitä turhia jaarittelemaan vaan antaa kuvien kertoa enemmän kuluneesta kuukaudesta.

Hyvällä prosentilla olen löytänyt ne kivikkoisimmat polut...
Pyörän pesu on tullut jo liiankin tutuksi
Jalkamarssi...
Reppu aina täynnä evästä.
Jalan tämäkin..
Pirkkalan vanhalla lentokentällä piti vähän tempoa
Vaikea maasto + käyräkartta + yöreeni = Loistavaa viihdettä! Mainittakoon vielä se että en mä ny sentään yksin suunnistanu ku vasta kolmelle vikalle rastille... :D

Ja loppuun vielä pieni jäniskevennys mun löytämästä paikasta.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Voimaa Vierumäeltä

Olin viikonloppuna maajoukkueleirillä Vierumäellä. Viikolla iskenyt flunssa meinasi uhata leiriä, mutta onneksi tervehdyin juuri ajoissa. Leirin teemana oli talviharjoittelu sekä miten urheilijan pitäisi syödä (toteutin tätä myös konkreettisesti). 

Perjantai illan ja lauatai iltapäivän välillä meillä oli 3!! voimareeniä. Ja se myös tuntu... Reenien tarkoitus oli antaa hyviä vinkkejä ja mahollisesti uusia liikkeitä pysuttajan lajivoimaharjoitteluun. Ja niitä onneksi sainkin. Mutta ei siinä vielä kaikki. Näiden voimailujen päätteeksi rakas valmentajamme piti kaikkien innolla odottaman lihashuoltotunnin. Se ikään kuin lopulta maksimoi sunnuntaiaamun ja vielä tähän hetkeen asti kestäneen jalkojen megajumitilan. Saa sitä ihmetellä miksi paikat on kipeenä kun spagaattia siinä väännetään ja koko ajan kuulu "noniin, vielä sentti, hyyyyvä ja vielä sentti, noin ja vielä..." 

Perjantaina kävin lisäksi polkasemassa 1h viivasuunnistuksen ja illasta pelattiin kovatasosta säbää 30min.

Lauantaina puhuttiin siis ruokailuista. Kuulemma sanonnan "Hyvä ruoka, parempi mieli" saa nakata romukoppaan ja vaihtaa "terveellinen ruoka, kovempi kulku, mutta nälkäsempi maha" sanontaan. Ruokaa pitäis saada säännöllisin väliajoin, eikä ahmia järettömiä annoksia kerrallaan. Vitamiineista pitää huolehtia jne. Tutultahan tuo kuulostaa. Herkkujakin pitäis vältellä. Mutta jos sanonta "Olet mitä syöt" pitää paikkansa niin kai mun pitäis kohta alkaa sitten muistuttaa jauhelihamakaroonimössön ja suklaan sekotukselta...

Urheilijan lautasmalli?
Lauantaina illasta meillä oli ohjelmassa yöpysua. Rata oli hyvä, ja pimeys tuo oikeasti haastetta havaita polkujen lähdöt, varsinkin kun lamppu ei ole mikään tehokkain. Reeni sujui nousujohteisesti ja pakkohan se oli itekin kiristää kun radan loppuosassa kirittäjänä toimi moninkertainen maailmanmestari. 22km 1h 4min.


4-5 välillä tarjottiin reitinvalintaa... 

... ja lopussa mäkeä. 
Sunnuntaina ohjelmassa luki pitkä PEEKOO. No vauhtihan oli lopulta alussa LK (liian kovaa), mutta kyllä se matkan edetessä rauhottu. Pakko vaan todeta että kyllä Vierumäellä vaan on mahtavia polkuja!! Pari hyvää singletrack pätkääki löydettiin. Noususummaa kerty gepsin mukaan 490m, vaikka tuntu koko ajan että oltiin seinänousussa. No ehkä sekin vaikutti kun reisissä ei ollu vaan yhtään poweria. Matkaa kerty lopulta 52km ja aikaa kulu 3h.

Tänään tiistaina kävin Eetun ja Mikon kanssa NRCC:ssä (=yöiltarastit) tuossa naapurissa. On se kiva kun asuu käytännössä kartalla. Lähin vähän ennen poikia kun edellisestä juoksusta aikaa viikko. No, kolmosellahan takaa kuuluki jo tuttu porina. En ymmärrä vieläkään nuita polkuja miten ne siellä meni ja itse asiassa viikon takasessa yö-rogainingissakin pummasin pari minuuttia tuossa tunnelin päällä. No, loppu menikin sitten hyvin. Haettiin tarkotuksella vähän eri reitinvalintoja. Ite onnistuin parhaiten välillä 5-6 kun kiersin yläkautta enkä voimalinjaa pitkin. Lopuilla väleillä sitten arvottiin mikä polku on kartalla ja mikä ei.

NRCC Hallilla 6,6km
Torstaina suuntana Hankasalmi ja perjantaina arvostettujen kriitikoidenkin ylistämä lukion "TSÄBÄTSÄBÄ -turnaus" Pelaan viimevuotiseen tapaan veskarina (johtuukohan suklaasta...) ja eihän IF Järsiborgilla voi tietenkään olla muuta tavoitetta kuin tuoda poika kotiin!!