Tulipa tuossa viikonlopun aikana käytyä testaamassa Vuoden 2013 parhaan urheiluseuran Suunta Jyväskylän meininkiä. Ja hyvältähän se näytti. Lauantaiaamupäivästä kipakassa -18 asteen pakkasessa järjestettiin kaksi sprintti"kisaa". Väkeä oli säästä huolimatta paikalla ihan ruuhkaksi asti. Radat oli mielestäni näin talvisprinttiin sopivat, suht helpohkot mutta tuleepahan kovastakin reenistä mielekkäämpää. Itse asiassa ainakin metsäpätkät oli varmaan jopa kesääkin nopeempia kun ei turhia oksia ja lehtiä roikkunu eessä hidastamassa ja 2cm lumikerros mukavasti vain narskui nastojen alla...
Viime tiistaina kun seuraili urheilugaalaa niin suunnistus todellakin oli esillä näin harrastajan mielestä mukavan paljon. Vuoden 2. paras (useimpien mielestä kyllä paras) urheilija, vuoden urheilutapahtuma Vuokatin MM-kisat (sääli vain kun en itse päässyt tunnelmaan mukaan vaikka 20km päässä porttien takan majailinkin) sekä vuoden urheiluseura. Lisäksi Venla Niemi oli ehdolla vuoden läpimurtourheilijaksi, mutta Matti Mattsonin yllätys mm-mitali rankattiin kyllä oikeutetusti korkeammalle.
Aikaisempina vuosina mm. Jukola on valittu vuoden urheilutapahtumaksi, Minna Kauppi vuoden urheilijaksi ja useita takavuosien menetyneitä pihkaniskoja nostettu Hall Of Fameen. Mutta yksi yllättävä menestyksen sarake löytyy vuoden seura tilastosta.
Menestystarina alkoi vuonna 2010 kun Oulun alueen eräs suunnistuksen mahtiseuroista ja samalla oma kasvattajaseurani Kiimingin Urheilijat pokkasi vuoden seura tittelin. KiimU toki on koko kunnan oma seura ja lajivalikoima on laaja, mutta kyllä suunnistuksen parissa seurassa on tehty hyvää työtä ja etenkin talkootyö on aktiivista.
2011 olikin sitten SK Vuoksen vuoro. Pelkästään suunnistukseen keskittyvä erikoisseura on tehnyt etenkin laadukasta nuorisotyötä. 2012 voittajaksi kruunattiin Vehkalahden veikot. Vaikka nimen alta löytyykin myös mm. hiihtoa niin kyllä suunnistus on ehdottomasti suurimmassa roolissa ja myös pääsarjoissakin on tullut viime vuosina menestystä ja järjestihän seura pari vuotta sitten Salpa-Jukolan.
Ja aivan kuin kirsikkana kakun päälle viime vuoden paras seura on jälleen kerran suunnistuksen erikoisseura Suunta Jyväskylä. Miten ihmeessä maassa, jossa lajivalikoimaa löytyy yllin kyllin ja jokaisella kylällä on omat piirikunnallisissa kisoissa pärjäävät seuransa, niin kuitenkin suunnistus dominoi? Miksi suuret jääkiekkojoukkueet esimerkkinä vaikka Kärpät, jossa on valtavasti nuoria ja menestystä tulee vuodesta toiseen tai sitten lukuisat eri pallopelien erikoisseurat eivät pärjää? Maastohiihdossakin on vielä voimissaan aktiivinen talkooväki ja aivan varmasti monissa muissakin yksilölajien urheiluseuroissa tehdään laadukasta työtä.
Oikeaa vastausta tähän ei ole, mutta uskoisin näin suunnistajan silmin sanottuna, että lajimme luonne ja arvomaailma on yksi parhaista. On kuntoilijoita ja huippu-urheilijoita, ensikertalaisia ja kokeneita karpaaseja, lapsia ja muuten vaan lapsenmielisiä ja kaikki nämä ovat niin kisoissa kuin normi iltarasteillakin samalla viivalla. Jälkeenpäin sitten vertaillaan iästä ja taitotasosta riippumatta reittejä ja onhan siellä metsässä joku nuori rataa kiertäessään saattanut nähdä vaikka oman idolinsa työssään. Kuinka moni nuori jääkiekkoilija voi tuosta vain mennä nykäisemään idoliaan hihasta ja kysellä miten meni?
Suunnistuksessa seurat ovat aktiivisia ja järjestävät suuren määrä kisoja ja iltarasteja sun muita hipposuunnistuksia ja kaikki tämä pelkältä talkoopohjalta. Pääasiassa me emme valita, vaikka sataisi kaatamalla, olemme pummanneet tunti tolkulla, kisamakkara ei ollu täysin kypsää, pesupaikan vesi oli jääkylmää ja tuloksetkin tulisivat pari tuntia myöhemmin... Olemme tyytyväisiä kun vain saimme kirmata rastien perässä. Tätä on monen ulkopuolisen (lue: viimeksi yläasteella liikuntatunnilla pakosta suunnistaneen) vaikea ymmärtää. Se on juurikin se suunnistuksen henki, jonka suunnistuskärpäsen puraisu on jokaiseen rastin metsästäjään tartuttanut ja tämä vaatimattomuus, talkoohenkisyys ja yhteisöllisyys ovat suunnistuksen kantava voima joka näkyy niin seuratyössä, kisoissa kuin maailmanmestareiden haastatteluissa. Ja tämän yhteisöllisyyden vuoden seura valitsijaraatikin on onneksi viime vuosina huomannut.
Mikähän mahtaa olla kuluvan vuoden paras urheiluseura. Olisiko se tällä kertaa lajin suuriin kuuluva TP, ehdottomasti maailman tämän hetken kovin KR vai puhaltaisiko vaihteeksi kylmä pohjoistuuli Rovaniemeltä...
Ja palatakseni vielä alkuun. Juoksu kulki sprinteissä yllättävän hyvin. Tokassa vedossa 19:20 +2:16 Antti Anttoseen. Siinä sain Matin kiinni kakkosen jälkeen ja sitten mentiinkin vuorovedolla. Eli minä otin rastit, jonka jälkeen Matti aina spurttasi taas keulille... Sprinttien jälkeen mentiin Aalto Alvarin porealtaisiin lillumaan (=aktiivinen palauttelu) ja liukumäkiä laskemaan.
Perjantaina olin käynyt järvellä hiihtelemässä ja illalla oli vielä maailmanmestarin kinkkinen yösuunnistus Kovalanmäessä. Ei voi muuta sanoa kuin että kai sitä jonkin ruuvin on oltava löysällä kun perjantai-iltana miltei -20 asteen pakkasessa vapaaehtoisesti lähtee rääkkäämään itseään tunniksi pimeään metsään...
Sunnuntaina sit käytiin Matin kaa reipas 2h seikkailemassa Hankamäen polkuviidakossa. Se olikin hyvä päätös onnistuneelle kolmen päivän reenisetille.
